18.8.2017

Helsingin Kaupunginteatterin näytäntövuoden avajaiset

Viimeinen lomamaanantai vierähti Helsingin Kaupunginteatterin näytäntövuoden avajaisissa. Ja missä avajaiset vietettiin? Ihanassa ja mahtavassa, peruskorjatussa Helsingin Kaupunginteatterissa. Väistötilat ovat väistyneet ja henkilökunta on päässyt palaamaan omaan tuttuun taloonsa. Helsingin Kaupunginteatteri on valmistunut vuonna 1967 eli juhlii tänä vuonna 50 ikävuottaan, kuten allekirjoittanutkin. On siis juhlavuosi.

Kuva © Riikka Kiviaho


Helsingin Kaupunginteatterin peruskorjaus alkoi reilu kaksi vuotta sitten. Peruskorjaus piti tehdä vanhaa kunnioittaen, koska teatteri puistoalueineen on Museoviraston arvottama kulttuuriympäristö. Median edustajat pääsivät kurkistamaan teatterin kulisseihin ja kuulemaan monta mielenkiintoista tarinaa, kuinka peruskorjaus oli tehty. Esimerkiksi julkisivun erikoisvalmisteiset laatat oli irrotettu ja puhdistettu yksitellen. Osa laatoista oli kärsinyt kosteusongelmista, joten oman haasteensa työhön oli antanut se, mistä saada samanlaisia laattoja lisää. Pienenä ja mukavana yksityiskohtana Pienen Näyttämön lämpiön ulkoseinän ikkuna-aukot katonrajassa oli avattu. Teatterin huonekalut ovat samat kuin ennenkin, mutta verhoilut ovat uudet, ja niin samanlaiset kuin alkuperäisissä kalusteissa ovat olleet. Ystäväni Jeminan enkeli Tuija ihasteli naistenvessan mahtipontista sohvaa. Sanoi, että sohva kutsui kokeilemaan istumista. Kun itse kävin naistenvessassa, niin totesin, että sama vanha sohva uudistetulla ulkoasulla varustettuna, mutta aivan kuin uusi.

Kuva © Riikka Kiviaho


Näytäntövuoden avajaisissa pääsimme kurkistamaan myös Suurelle näyttämölle ja saimme otteita tulevasta ohjelmistosta. Tilaisuuden avasi teatterinjohtaja Kari Arffman ja juontajana toimi perinteiseen tapaan näyttelijä Antti Timonen.

Myrskyluodon Maija on selkeästi se, joka kiinnostaa ohjelmistosta yleisöä eniten. Onhan kyseessä suomalaisten rakastama klassikkosarja 70-luvulta. Helsingin Kaupunginteatterin suurmusikaalin musiikki on Lasse Mårtensonin käsialaa Arttu Takalon sovittamana. Lisäksi mukana on uusia sanoituksia Maija Vilkkumaalta. Musikaalin lavastaja Katariina Kirjavainen kertoi, ettei musikaalissa ole kopioitu luontoa, vaan Maijan näyt on visualisoitu lavalle. Valosuunnittelija William Iles puolestaan kertoi, että valaistuksen rajana ovat ainoastaan mielikuvitus ja aivot. Syksyn esityksiin on myyty jo nyt yli 54 000 lippua, joka on noin 80 % lipuista. Voitte varmaan arvata, että minulta lippu jo löytyykin.

Myrskyluodon Maija
Kuva © Riikka Kiviaho

Juha Vakkurin käsikirjoittama Mannerheim ja saksalainen suudelma sopii Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen mainiosti. Mannerheim on aihe, joka ei tyhjene. Aina löytyy jotain uutta kerrottavaa ja näytelmä avaakin uusia näkökulmia Suomen historiaan ja maan riippuvuussuhteisiin kahdesta suurvallasta. Kyseessä on intensiivinen näytelmä, joka raottaa Mannerheimin yksityiselämää, ja sitä, kuinka yksin Mannerheim oli ajatustensa kanssa.

Mannerheim ja saksalainen suudelma
Kuva © Riikka Kiviaho

Yksi näytelmä, jonka luulisi myös kiinnostavan suurta yleisöä on Maria Jotunin Kultainen vasikka. Ohjaaja Heidi Räsänen vakuuttaa, että klassikko saa Pienellä Näyttämöllä uuden ja raikkaan toteutuksen. Kun ihmisellä on puutetta kaikesta, on aika ryhtyä keinottelemaan. Mutta mitä tapahtuu, kun raha ja rakkaus kohtaavat? Kumpi voittaa?

Kultainen Vasikka
Kuva © Riikka Kiviaho


Loimaan tikkakerho ja taidejuhlat. Kuulostaako mielenkiintoiselta? Ainakin kun tähän lisätään iki-ihanat Hansu ja Pirre, niin tiedossa on varmasti hauska teatterikokemus. Hansu ja Pirre – Mieleni minun tekevi uskoisi uppoavan sellaiseenkin, joka ei yleensä teatterista kiinnostu. Avajaisissa nähty pätkä nauratti. Hansu ja Pirre ottavat kontaktia myös yleisöön. Leski- ja sinkkumiehet varokoot.

Hansu ja Pirre – Mieleni minun tekevi
Kuva © Riikka Kiviaho

Suomen hauskin mies ja Martti Suosalo. Nyt voi olla niin, että joku menee halpaan. Kyseessä ei ole perinteinen komedia, vaan hirtehinen draama. Eletään vuotta 1918 Suomen sisällissodan jälkeen. Kuolemaantuomitut näyttelijät laitetaan harjoittelemaan huvinäytelmää. Suosalo kertoi avajaisissa, että samanniminen elokuva on kuvattu kesällä. Hän on sekä näytelmän että elokuvan pääosan esittäjä. Näytelmän tekeminen on kuitenkin erilaista kuin elokuvan, joten näytelmän Toivo Parikka on kenties hieman erilainen mies kuin elokuvan Parikka. Kuulostaa juuri siltä, että haluan nähdä tämän.

Suomen hauskin mies
Kuva © Riikka Kiviaho


Jyrki Karttunen tuo Pienelle Näyttämölle Aikuisten joulukalenterin, jota ei oikeasti suositella lapsille. Kyseessä on tanssiteatteriesitys, joka auttaa henkilöitä, jotka tuntevat toisinaan olevansa kaikkien joulutraditioiden ulkopuolella. Esitys sopii myös henkilöille, joille eivät perinteiset luukut riitä. Ette varmaan arvaa, että haluan kurkkia nämä luukut jo paljon ennen joulua.

Aikuisten joulukalenteri
Kuva © Riikka Kiviaho


Jos pitäisi valita yrityksen pikkujouluohjelmaksi jokin näytelmä, voisi se olla Palkkamurhaajan painajainen. Mitä tapahtuu, kun vierekkäisiin hotellihuoneisiin majoittuvat palkkamurhaaja ja hylätty ja riutuva aviomies. Arena-näyttämölle nousevan farssikomedian uskoisin naurattavan lähes kaikkia.

Palkkamurhaajan painajainen
Kuva © Riikka Kiviaho


Juoksuhaudantie on Red Nose Companyn ja Teatteri Quo Vadiksen vierailu Arena-näyttämöllä. Näyttämöllä nähdään kaksi klovnia, jotka vievät Kari Hotakaisen romaaniin perustuvan esityksen kahdessa tunnissa läpi. Esitystä on kiitelty hauskaksi ja hulvattomaksi paketiksi.

Juoksuhaudantie
Kuva © Riikka Kiviaho


Lillanissa tapahtuu jotain aivan uutta. Det ordnar sig, sapiens! parodioi revyy-hengessä nykymaailman menoa. Mukana nähdään Anne Berner, Donald Trump ja Nalle Wahlroos. Kuulostaa hurjalta, mutta se ruotsin kieli, jos ei vaikka ymmärrä. Nyt ei kuitenkaan tarvitse pelätä omaa kielitaidottomuuttaan. Lillanissa tehdään ensimmäistä kertaa kokeilu, jossa tekstitys on saatavilla omaan kännykkään tai lainalaitteeseen. Haluan testata.

Det ordnar sig, sapiens!
Kuva © Riikka Kiviaho


Muita Lillanin uutuuksia ovat Vinterkrieget – Here We Go Again ja Robert Jägerhorn – på riktigt? Ensin mainittu on sekä purevaa satiiria että tiukkaa komediaa. Toinen puolestaan taikatemppuilua ja maagisia tilanteita tähtitaivaalla.

Arvoituksellisia muunnelmia on viiden eri teatterin yhteisproduktio. Mielenkiintoinen parivaljakko Heikki Kinnunen ja Ilkka Heiskanen käyvät lavalla sanallista taistelua, josta kumpuaa jotain yllättävää ja yhteistä. Studio Pasilassa esityksiä nähdään elokuun lopulta alkaen.

Arvoituksellisia muunnelmia
Kuva © Riikka Kiviaho


Marco Bjurström kävi avajaisissa kertomassa omasta rakkaasta lapsestaan. Hän ohjaa ja lavastaa ShedHelsingin nimissä Studio Pasilaan Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen -esityksen. Esityksessä on 150 lasta ja nuorta. Osa on näyttelijöitä, osalla on kokemusta näyttelemisestä ja osa on aivan ensikertalaisia. Kyseessä on brittiläinen formaatti, jossa annetaan lapsille ja nuorille mahdollisuus loistaa näyttämöllä.

Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen
Kuva © Riikka Kiviaho

Melkoisia näytelmiä tulossa siis. Näiden lisäksi lapsia ja lapsenmielisiä muistetaan esityksillä Kani Untuvakerä ja Tontut suutareina. Lisäksi Peppi Pitkätossu valloittaa uudelleen Suuren Näyttämön. Uusien näytelmien rinnalla jatkavat myös vanhat ja tutut näytelmät. Ohjelmistosta löytyvät esimerkiksi Kiviä taskussa, Lava-ammuntaa V ja Mieletön metodi

Postauksen hienot kuvat ovat Use Your Illusion And Enter My Dream -blogin Riikalta. Riikalle suurkiitokset vielä tätäkin kautta. Jos haluat käyttää kuvia, niin pyydäthän Riikalta luvan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti