31.5.2017

Maria Jotuni: Huojuva talo

Lukupiirissä arvottiin kahden kirjan välillä, kumpi luettaisiin. Voiton vei Maria Jotunin Huojuva talo (Otava Seven, 2012). Kirja julkaistiin postuumina ensimmäisen kerran vuonna 1963. Täytyy taas myöntää oma sivistymättömyyteni, etten ollut kirjaa aiemmin lukenut. Siksipä olinkin hyvin yllättynyt kirjan paksuudesta. Sevenin pokkaripainoksessa on sivuja peräti 577, eikä fonttikokokaan ole maailman suurinta.

Huojuva talo kertoo Lean ja Eeron avioliittohelvetistä. Lea on elänyt onnellisen lapsuuden, vaikka lapsuutta varjosti äidin katkeruus saamattomasta alkoholistimiehestä, Lean isästä. Huolimatta siitä, että isällä oli ongelmansa, Lea ymmärsi häntä ja tuli hänen kanssaan hyvin toimeen. Lean isän kuoltua Lean äiti, Lea ja Lean sisko Toini jäävät omilleen. Lea jättää opiskeluhaaveet ja lähtee töihin tienatakseen opiskelurahoja pikkusiskolleen Toinille.

Nuori ja viaton, mistään tietämätön Lea tapaa työpaikkansa kesäjuhlissa Eeron, joka kenties hieman väkipakolla saa Lean rakastumaan itseensä. Nuoripari menee hetimiten kihloihin ja pian ollaankin jo naimisissa. Kuherruskuukausi on lyhyt tai ehkä sitä ei ollut laisinkaan. Lea saa hyvin nopeasti huomata olevansa naimisissa itsekeskeisen ja narsistisen miehen kanssa. Perheen kasvaessa, kasvaa Lean mustelmien lukumäärä. Pelko on perheessä alati läsnä. Eero on äkkipikainen, kitsas, ilkeä. Lea ei kuitenkaan jätä Eeroa, koska tuntee olevansa edelleen rakastunut Eeroon, eikä hän pysty myöntämään kenellekään, että elämä Eeron kanssa on kaikkea muuta kuin auvoista.

Nyt täytyy sanoa, että huh huh. Huojuva talo ei päästä lukijaansa helpolla. Lähes kaikki lukupiiriläiset pitivät kirjasta, vaikka se olikin kauhistuttava ja järkyttävä, mutta samalla kuitenkin jollain tavalla kiehtova. Välillä iski ahdistus ja piti puida nyrkkiä. Jotuni on saanut luotua kirjaan tunnelman, jonka voisi sanoa jollain lailla jopa piinaavan lukijaa. Itse kuvittelin myös, ettei kirjaa saanut julkaista ennen 60-lukua, koska kirjan tarina on erittäin repivä ja paljastava kuvaus avioliitosta. Wikipedian mukaan Jotuni oli aloittanut kirjan kirjoittamisen vuonna 1928 ja se valmistui vuonna 1935 Otavan järjestämään kilpailuun. Koska kirja ei voittanut kilpailua, ei Jotuni antanut lupaa kirjaa julkaisulle ja niinpä teos jäi makaamaan kustantajan arkistoon.

Kirjan vanhahtava kieli oli viehättävää, kunhan siihen ensin tottui. Itse löysin kirjasta ainakin yhden sanan, jota en edes ymmärtänyt. En muista, mikä sana oli kyseessä, mutta lukupiiriystävä ehdotti sanaa etenkehtainen. Saattoi hyvinkin olla, koska en ymmärrä, mitä kyseinen sana tarkoittaa tai nyt tiedän, kun hieman googletin. Kirjassa ei ole montaa henkilöä, ja niistäkin eniten esiin nousevat Lea ja Eero. Lukupiiriläisten mieltymykset Lean suhteen vaihtelivat. Osalta lukupiiriläisiä Lea sai sympatiaa, osaa taas ärsytti Lean alistuvuus. Eero sai tietenkin jyrkän tuomion kaikilta lukupiiriläisiltä. Siitä käytiin keskustelua, oliko Eero narsisti vai kärsikö hän bipolaarisesta mielialahäiriöstä. Olen nyt tässä postauksessa käyttänyt narsistista kuvausta Eerosta, joka ei välttämättä ole se oikea. Huojuvassa talossa on paljon kuvauksia Lean ja Eeron riidoista. Lukupiirissä asiasta oltiin sitä mieltä, että tässä olisi ollut Jotunilla tiivistämisen varaa. Toisaalta romaanissa draaman kaari nousi hienolla tavalla, joten lukuisat riidat kuuluivat teokseen.

Maria Jotunin Huojuva talo on hyvin ajankohtainen tänä päivänäkin. Tarina on kuvaus siitä, millaiseksi vankilaksi oma koti ja avioliitto saattavat koitua, jos saman katon alla asuu narsisti. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea, koska tarina on taitavasti kirjoitettu ja Jotunin teksti puree edelleen.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4+ (asteikko 1-5).










2 kommenttia:

  1. Huippuklassikkokirja. Minusta Eero oli pienisieluinen ilkeä ihminen ja väkivaltainen perhettään kohtaan. Valitettavasti sanotaan, että kirja kertoi Jotunin omasta perheestä. Väkivaltakuvaukset olivat liiankin todellisen oloisia. Tänäkin päivänä moni perhe on vastaavanlaisen miehen tai naisen väkivallan kohteena.
    Voisin lukea uudestaan ja tarkastella aitoja ajankuvauksia ja miljöötä. Ensimmäisellä lukukerralla olin liiankin kauhistunut psyykkisestä ja fyysisestä väkivallasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellinen klassikko. Keskustelimme lukupiirissä tuosta, että olisi Jotunin oman avioliiton kuvaus ainakin osittain. En yhtään ihmettele asiaa, koska kuvaukset olivat hyvin todentuntuisia.
      Toisella lukukerralla saattaisi tosiaan avautua ajankuvaukset paremmin, mutta luulen, että itse ainakin pidän muutaman vuoden väliä. Oli sen verran väkevä kirja.

      Poista