29.1.2017

Keijukaisneuvos Koo

”Ko ko koo.” Näin tuumaa Keijukaisneuvos Koo (Jyrki Karttunen) aina silloin tällöin esitellessään eri viikonpäiviä edustavia fantasiaolentoja. Itse voisin todeta, että wau, wau ja wau! Pääsin katsomaan Helsinki Dance Companyn Keijukaisneuvos Koo tanssiteatteriesitystä Stoaan ja olen aivan fiiliksissä. Näin esityksen, joka tuskin jätti kylmäksi ketään. Keijukaisneuvos Koo oli jotain hämmästyttävän hienoa.

Hieman höpsön oloinen Keijukaisneuvos Koo on kirjoittanut paksun tietokirjan ajasta ja henkiolennoista. Aika on oikeasti keijujen tanssia ja jokaiselle viikonpäivälle on oma henkiolentonsa. Jotta ymmärtäisimme asiaa paremmin, on Keijukaisneuvos Koo päättänyt esitellä meille viikonpäivät. Henkiolentojen täytyy tulla esittäytymään oikeassa järjestyksessä, ettei viikko mene sekaisin, mutta välillä tuntuu olevan hieman hankalaa. Esimerkiksi ilkikurinen Lauantai (Kaisa Niemi) haluaa putkahdella esiin milloin tahansa.

Jyrki Karttunen
Kuva © Marko Mäkinen, Helsinki Dance Company/Helsingin Kaupunginteatteri

Viikon vaikein päivä on Maanantai (Pietari Kärki). Maanantai on väsynyt, koska edessä oleva viikko on pitkä. Herääminen ei ota millään luonnistuakseen. Prinsessa-asuinen Maanantai lyyhistyy sängyssään alvariinsa, mutta onneksi menneen ja tulevan varjot auttavat Maanantaita ja yrittävät pitää häntä pystyssä. Nyt ymmärrän minäkin paremmin sen, miksi maanantaisin on niin hankalaa.

Tiistai (Mikko Paloniemi) on ilmiselvä tonttu tai ehkä jopa paremminkin menninkäinen. Tiistai on kiukkuinen. Niin kiukkuinen, ettei Tiistai meinaa pystyä olemaan, mutta onneksi Keijukaisneuvos Koo osaa auttaa. Tiistain sisällä nimittäin asuu miniatyyriolentoja, jotka tekevät Tiistaista vihaisen. Kun miniatyyriolento on poistettu, voi Tiistai keskittyä olemaan supersankari sitomalla pienen liinan selkäänsä.

Jyrki Karttunen ja Mikko Paloniemi
Kuva © Marko Mäkinen, Helsinki Dance Company/Helsingin Kaupunginteatteri

Villi-ihmisen näköinen Keskiviikko (Aksinja Lommi) joutuu nyrkkeilemään oikeudestaan oman viikonpäivänsä paikasta. Lauantai nimittäin meinaa vallata Keskiviikon paikan. Eittämättä itsekin usein toivon keskiviikkona, että olisi jo lauantai. Ei se Lauantai siis aivan väärässä mielestäni ollut, kun yritti voittaa paikan itselleen. Sivuhuomautuksena muuten mainittakoon, että Keijukaisneuvos Koo pyysi heti esityksen alussa ilmoittamaan, jos Lauantai ilmestyi näyttämölle väärään aikaan. Ja kyllä ilmoituksia syntyikin. Lapset huomasivat heti virheen, jos Lauantai osui paikalle väärään aikaan.

Torstai (Eero Vesterinen) ja Perjantai (Heidi Naakka) ottelevat viikoittain viikonpäivien järjestyksestä tennisottelussa. Tennisottelun voittaa tietenkin Torstai, tuo faunimainen olento. Karvaiset jalat ja paljas yläruumis, päässä pienet sarvet. Torstainkin sisällä asustaa miniatyyriolentoja, mutta ne eivät tee Torstaista kiukkuista, vaan vievät sitä eteenpäin. Keijukaisneuvos Koo poistaa yhden miniukon ja laittaa sen Tiistain miniukon kanssa samaan teekuppiin. Siitäkös riemu syntyy, kun miniukot ottavat toisistaan mittaa, mutta onneksi lopussa syntyy sopu. Torstai on rakastunut ja minä rakastuin Torstaihin. Torstai liiteli ilman halki menneen ja tulevan varjojen avustaessa sitä. Niin kaunista katseltavaa.

Eero Vesterinen
Kuva © Marko Mäkinen, Helsinki Dance Company/Helsingin Kaupunginteatteri


Perjantai on kaunis. Perjantai on keiju. Perjantai esittää ihanan keijukaistanssin. Söpöä, mutta on Perjantaissa yksi vika. Perjantai on auttamattoman huonomuistinen. Voiko Perjantain huonomuistisuudesta vetää joitain aikuismaisia ajatuksia, joita en tähän kirjaa, koska Perjantai-keiju on niin ihana?

Lopultakin on Lauantain vuoro, mutta mitä tekee Lauantai? Aluksi sitä ei löydy mistään ja kun lopulta löytyy, haluaa se pitää vapaapäivän, koska sillä on ollut niin kiireinen viikko. Ymmärrän Lauantain toiveen täydellisesti. Minäkin haluan Lauantain olevan vapaa.

Sunnuntai (Jyrki Kasper) on Keijukaisneuvos Koon suosikkipäivä. Ihan jo senkin takia, että Sunnuntai muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan kovasti itse Keijukaisneuvos Koota. Ei siis ole ihmekään, että Sunnuntai ja Keijukaisneuvos Koo pistävät jalalla koreasti. Lopulta tanssiin yhtyvät kaikki viikonpäivät, vaikka Maanantaita hieman väsyttääkin.

Heidi Naakka
Kuva © Marko Mäkinen, Helsinki Dance Company/Helsingin Kaupunginteatteri

Nyt täytyy kiittää koko työryhmää. Mahtavaa jälkeä. Jyrki Karttusen koreografia ja käsikirjoitus todella toimivat. Esityksen valaistus on erittäin hienoa ja tunnelmallista katseltavaa. Puvustus, naamiointi ja kampaukset vertaansa vailla. Satumaisen taitavaa jälkeä on työryhmä saanut aikaiseksi.

Keijukaisneuvos Koo on jotain sellaista, jota voin lämpimästi suositella kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta. Väliaikoineen puolitoista tuntia kestävä esitys on kuin astuisi hetkeksi satumaailmaan, kuten sitä itse asiassa tekeekin. Kaunista ja taianomaista. Esityksestä saa varmasti jokainen jotakin itselleen. Nyt kannattaa kuitenkin pitää kiirettä. Tammikuun loppupuolella alkaneet esitykset ovat lisäesityksiä ja viimeinen esitys on 4.2.2017.

Keijukaisneuvo Koo on saanut ensi-iltansa 9.10.2014.

Rooleissa: Jyrki Karttunen, Jyrki Kasper, Pietari Kärki, Aksinja Lommi, Heidi Naakka, Mikko Paloniemi, Kaisa Niemi ja Eero Vesterinen.

Koreografia ja käsikirjoitus: Jyrki Karttunen
Valosuunnittelu ja lavastus: William Iles
Sävellys, äänisuunnittelu: Tuomas Fränti
Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila
Naamiointi ja kampaukset: Milja Mensonen
Videot: Matias Ojanen, William Iles ja Jyrki Karttunen

Näin esityksen erikoisilipulla. Kiitos Helsinki Dance Companylle, kuten kiitos myös kuvalainauksista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti