6.1.2017

Hanna Weselius: Alma!

Työmatkakirjana kulki hetken aikaa Hanna Weseliuksen esikoisteos Alma! (WSOY, 2016), jonka sain viime syksynä yhdessä mukavassa Bloggariklubi-illassa. Kyseisenä iltana kuulimme myös Hanna Weseliuksen omia kommentteja kirjastaan. Onneksi olin taas kerran tunnollinen kuuntelija ja kirjasin Hannan puheita muistiinpanoiksi. Nyt kun muistiinpanoja luin, moni kirjan asia nousi esiin vielä voimakkaammin kuin kirjaa lukiessa.

Alma! on monilonkeroinen romaani nykymaailmasta, taiteesta ja naisen arvosta. Kirjassa on kaksi kertojaääntä, nimetön lakimiesnainen sekä kuvataiteilija Aino. Kirjan ytimessä on muusikko Alma Mahler (1879-1964), jonka elämään lakinainen on perehtynyt. Hän on yrittänyt vimmaisesti selvittää, miksi Alma ei saanut toteuttaa musikaalisia antejaan ollessaan naimisissa Gustav Mahlerin kanssa ja miksi Alma eli sellaisen elämän kuin eli. Miksi Alma omistautui kodille ja lastenhoidolle? Mitä tapahtui, kun Alma oli löytänyt itselleen rakastajan? Entä kuinka Alma koki maastamuutot?

Alman elämä peilautuu kirjan nykymaailmassa elävien henkilöiden elämiin, mutta eniten kuitenkin Ainon elämään. Aino on yksinhuoltaja, joka yrittää selviytyä taloudellisesta ahdingosta. Hän yrittää taiteen avulla toteuttaa itseään ja tuoda leivän pöytään, mutta toisaalta lapset ovat hänelle kuitenkin tärkein asia maailmassa. Lakimiehen elämässä on rakastajia, joista yksi on nuori maahanmuuttaja Abdi. Abdin ja lakimiehen suhteesta syntyy uusi elämänalku, joka auttaa lakinaista lopulta antamaan periksi kiihkeässä Alma-tutkinnassa.

Hanna Weselius kertoi Bloggariklubissa, että kirja ei lähtenyt liikkeelle juonenomaisesti, vaan aiheiden ja teemojen kautta. Hän kuuli radiosta Alma Mahlerista, josta syntyi idea. Näkyjä kirjaan tuli myös valokuvien kautta. Kirjan Alma on kuitenkin fiktiivinen, eikä varsinaista tutkimustyötä ole tehty, vaikka Weselius toki olikin hakenut tietoa Almasta myös kirjallisuuden kautta. Kirjassa lakinainen kuvaa Almaa keskustelevaan tyyliin, eikä todellakaan aina sievistellen. Milloin haukkuu lehmäksi, milloin happanevaksi leivonnaiseksi.

Weseliuksen teksti on rikasta ja elävää. Välillä lukijana minua mietitytti ja välillä olisin voinut purskahtaa nauruun kaikkien mahdollisten kuvailujen keskellä. Weselius itse kertookin, että kirjassa on kaksi kertojaa, joista etenkin toinen villiintyi täysin ja homma lähti hieman lapasesta. Hyvä, että oli lähtenyt, koska tuloksena on mahtavaa sanojen ilotulitusta. Kirjoittajana Weselius oli yrittänyt ymmärtää Almaa, mutta kirjan kertojasta tuli raivoisa. Aivan mahtavaa sanataiteilua. Hanna Weselius on myös valokuvataiteilija ja mielestäni se näkyy kirjan hienoissa kuvanomaisissa tulkinnoissa.

Kirjailija itse kertoi, että kirja on feministinen, mutta kirjoitustapa on ollut tasa-arvoinen. Kirjassa tuleekin hyvin esiin se, millainen naisen asema nykymaailmassa voi edelleen olla. Parinsadan nigerialaistytön katoaminen ylittää uutiskynnyksen, mutta tehdäänkö asialle mitään, kun nuoret tytöt löydetään silvottuina? Ei. Maailma on kova paikka heikoille. Täytyykö naisen myydä itseään ja toimia alastonmallina, jotta voi auttaa syrjäytynyttä veljeään? Ei, mutta hän tekee sen.

Hanna Weselius voitti Alman! käsikirjoituksella Kirjan vuosi 2015 -kirjoituskilpailun. Marraskuussa 2016 Alman! voittomarssi jatkui. Hanna Weselius voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuoden parhaasta esikoisteoksesta.

Almaan! kannattaa ehdottomasti tarttua, jos osuu kohdalle. Taitavasti tehtyä kuvausta maailmasta, jossa elämme.

Ja miksi muuten kirjan nimen perässä on huutomerkki? Huutomerkki lisättiin nimen perään editointivaiheessa. Lakimies Helsingissä huutaa Almaa avukseen ja syntipukikseen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti