29.11.2016

Teatterissa: Canth

Kansallisteatterin suurella näyttämöllä sai kantaesityksensä Seppo Parkkisen käsikirjoittama Canth, joka on katsaus Minna Canthin elämään ja tuotantoon sekä Suomen teatterimaailman varhaisvuosiin. Bloggariklubilaiset saivat kutsun näytelmän kantaesitykseen, joten olihan tällaiseen tilaisuuteen tartuttava. Illan teki entistä mielenkiintoisemmaksi se, että ennen esitystä saimme kuulla valosuunnittelija Kalle Ropposen kertovan Canth-projektista. Lisäksi Ropponen kertoi, kuinka päätyi opiskelemaan valosuunnittelijaksi ja kuinka työt vievät freelancerina toimivaa miestä.

Minna Canth (Cécile Orblin) jää leskeksi ja samalla seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi. Hän alkaa kirjoittaa ensimmäistä näytelmäänsä, koska Suomalainen Teatteri kaipaa kotimaisia näytelmiä. Canth käy tiivistä keskustelua Suomalaisen Teatterin perustajan ja johtajan Kaarlo Bergbomin (Jukka Puotila) kanssa ja saa vietyä näytelmiään teatterin näyttämölle. Kuin huomaamatta Canthista tulee kohuttu naiskirjailija, joka rikkoo perinteisiä rajoja.

Cécile Orblin
Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri


Canth ei ole elämäkerta. Näytelmän runkona toimii Canthin elämä, mutta samalla näytelmä avaa ikkunat suomalaiseen teatterimaailmaan Canthin näytelmien avulla. Katsojalle tulee tutuksi niin Ida Aalberg (Kristiina Halttu) kuin Niilo Sala (Jussi Lehtonen). Vuosien vieriessä Canth riitaantuu Bergbomien kanssa ja alkaa kirjoittaa näytelmää Ruotsalaiselle Teatterille. Tämä on ollut aikakauden skandaali suomalaisaattellisissa piireissä.

Cécile Orblin tulkitsee Minna Canthia vahvalla ja kiivaalla tavalla. On kuin naista ajaisi takaa jokin vimma, joka pakottaa naisen kirjoittamaan ja olemaan aktiivinen kulttuuripersoona. Jukka Puotila Kaarlo Bergbomina on hillitty ja vakaa. Mies on kuin viilipytty ottaessaan vastaan Canthin ajatuksia tulevista näytelmistä. Pidin myös Kristiina Haltun heittäytymisestä Ida Aalbergin rooliin. Haltun roolityö antoi loistavan kuvan Aalbergin vetovoimasta teatterien näyttämöillä. Erikoismaininta täytyy antaa Eeva Putrolle, jonka roolit Hanna Canthina ja Jevgeniana sekä Canthin näytelmien eri roolihahmoina olivat hyvin taitavaa työtä.

Jussi Lehtonen ja Jukka Puotila
Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri


Canthin ohjauksesta on vastannut Kaisa Korhonen, jonka voimakas kädenjälki näkyy näytelmässä hyvin. Kyseessä on iso produktio, jonka Korhonen on saanut toimimaan Kansallisteatterin suurella näyttämöllä vaikuttavalla tavalla. Ropponen kertoi bloggariklubilaisille, että Korhonen on jo ainakin kymmenen vuoden ajan halunnut tuoda Canthin näyttämölle. Tämä mielestäni näkyy näytelmässä hyvin valmiina ja taitavana jälkenä. Niin ikään Kati Lukan moneen taipuva lavastus on hienossa sinfoniassa Kalle Ropposen valaistuksen kanssa. Canthin lavastus ja valaistus jo pelkästään ovat katsojalle elämys. Ropponen kertoi, kuinka valaistuksen avulla voidaan päättää, mitä milloinkin näytetään, ja kuinka valaistuksen avulla saadaan näytelmään rikasta visuaalista ilmettä.

Pidin näytelmän rakenteesta, jossa Minna Canthin elämän ja teatterimaailman lisäksi näytettiin kiivaita katkelmia Canthin näytelmistä. Lisäksi lähes kolmituntisen teoksen lopussa on kaiken kokoavana kohtaus Anton Tšehovin Lokista. Todella vaikuttavaa ja antoisaa. Canth antaa katsojalle paljon, vaikka joku saattaakin pitää näytelmää sekavana. Canthissa on paljon aineksia. Katsojan täytyy vain osata heittäytyä mukaan ja antaa näytelmän viedä.

Kristiina Halttu ja Cécile Orblin
Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri



Canth kannattaa mennä katsomaan, jos on kiinnostunut suomalaisen teatteritaiteen historiasta ja taustoista. Näytelmän esitykset jatkuvat ainakin maalisukuun 2017 loppuun saakka.

Canth sai kantaesityksensä Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 23.11.2016.

Rooleissa: Kristiina Halttu, Olli Ikonen, Jussi Lehtonen, Pirjo Luoma-aho, Pihla Maalismaa, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Elli Närjä, Cécile Orblin, Jukka Puotila, Eeva Putro, Seppo Pääkkönen/Taisto Reimaluoto ja Henri Tuominen.

Ohjaus: Kaisa Korhonen
Lavastus: Kati Lukka
Pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava
Musiikki: Hannu Kella
Valosuunnittelu: Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu: Esa Mattila
Koreografi: Marjo Kuusela
Naamioinnin suunnittelu: Jari Kettunen
Naamiointi: Heikki Nylund ja Laura Sgureva
Ohjaajan assistentti: Elina Lajunen

Kiitos Kansallisteatterille ja Bloggariklubille hienosta illasta.


2 kommenttia:

  1. Ai että miten hienot kuvat olet saanut napsittua. <3 Ihanaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansallisteatterin kuva-arkistosta napsittu. Luvaaja Stefan Bremer. :)

      Kiitos samoin ihanaa viikonloppua sinnekin <3

      Poista