10.4.2016

Tommi Melender: Onnellisuudesta

Pääsiäisen jälkeen olin WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan sekä Kansallisteatterin järjestämässä Bloggariklubi-illassa. Illan aikana kuultiin kolmea kevään kirjailijaa sekä Kansallisteatterin uutiset tulevasta ohjelmistosta. Häkellyttävän hienojen kirjailijoita esittävien taulujen ja pääveistosten parissa oli mukava istua kuuntelemaan kirjailijahaastatteluja. Mahtavan illan päätteeksi saimme kunkin kirjailijan kevään uutukaisen kotiin vietäväksi. Itse tartuin ensimmäisenä Tommi Melenderin esseekokoelmaan Onnellisuudesta (WSOY, 2016). Kirkes-kirjastoissa kaikki kirjat Melenderin Onnellisuudesta ovat lainassa, joten kiinnostava uutuus on kyseessä. Jopa niin kiinnostava, että kirjasta on jo otettu toinen painos.

Onnellisuudesta on esseekokoelma, jossa Melender pyrkii pääsemään irti onnellisuuden käsitteestä. Onnellisuudesta on tullut Melenderin mukaan imperatiivi. Kirja rakentuu kolmesta pääluvusta: Talous, Kulttuuri ja Urheilu. Kirjan viimeisin luku on kokoava Epilogi. Melender peilaa onnellisuuskäsitettä useiden kirjallisuusklassikoiden kautta. Aihetta lähestytään esimerkiksi Pessoan Anarkistipankkiirin, Flaubertin kirjeiden sekä Tua Forsströmin runojen kautta. Onko raha kaiken ratkaiseva vai löytyykö onnellisuus jostain muualta? Ovatko ihmiset, jotka lukevat paljon, onnellisempia kuin muut ihmiset? Entä tuoko urheilu ja hyvä kunto sekä lihakset elämään jotain sellaista, jonka avulla ihminen on parempi ja onnellisempi?

Melender on käsitellyt onnellisuuden käsitettä taitavasti, pirullisesti ja ihailtavasti. Kirjassa onni ja onnettomuus kulkevat käsi kädessä. WSOY:n kustantajan Anna-Riikka Carlsonin haastattelema Melender kertoi, että essee ovat hyvin henkilökohtainen kirjoitustapa ja henkilökohtaisuus esseistä lukijalle hyvin peilautuukin. Esseet ovat myös vapaata pohdiskelua. Melenderin sanoin esseet ovat kirjallisuuden jazzia. Esseet eivät ole lukijalle ehkä kaikkein helpointa luettavaa, mutta paljon niistä irti saa. Esseet laittavat lukijan ajattelemaan asioita. Melender kertoi Bloggariklubi-illassa myös, ettei kirjassa esitetä teesejä, eikä anneta valmennusohjeita. Onnellisuudesta ei tuo ratkaisuja siihen, kuinka ihminen voisi olla onnellisempi, mutta kirja antaa sysäyksen sille, kuinka lukija voi itse lähestyä aihetta pohdiskelemalla, ja kenties löytää uusia näkökohtia onnellisuusajatteluun.

Ensimmäinen ajatukseni Melenderin kirjasta oli pelko, onko tämä jokin onnellisuusopas, mutta onneksi kirjailija itse tämän ajatuksen kumosi heti haastattelun ensimetreillä. Tommi Melender on suurin piirtein samanikäinen kuin minä. Koin osan esseistä hyvin läheisiksi itselleni. Etenkin Melenderin nuoruusmuistelut toivat omat nuoruuteni harharetket elävästi mieleeni. Kuinka viisas ja kaikkitietävä sitä silloin olikaan, mutta olinko onnellisempi kuin nyt? Nykyään olen ehkä tyytymättömämpi kuin nuorena, mutta en tainnut olla nuorena onnellisempi kuin nytkään. Nykyisin haaveilen esimerkiksi lottovoitosta, mutta tulisinko onnelliseksi, jos jättipotin voittaisin? Esseekokoelman luettuani aloin miettiä asiaa tarkemmin. Raha todellakin helpottaisi elämää ja sanoisin itseni melko varmasti irti nykyisestä työstäni, joka on yhtä oravanpyörässä juoksemista. Tämän myötä menettäisin kuitenkin monta tärkeää suhdetta, jotka tuovat työpäiviini niitä pieniä onnenhetkiä. Onnellisuus ei todellakaan ole yksiselitteinen asia. Vaikka itse olen selkeästi tyytymätön tiettyihin asioihin, on elämässäni paljon asioita, joista tulen onnelliseksi. Toisaalta olen myös erittäin tyytyväinen siihen, että löydän elämästäni onnellisia asioita tyytymättömyyden rinnalle. Asiaa mielessäni pyöriteltyäni, aloin lopulta miettiä sitä, kuinka paljon vanheneminen ja asioiden tiedostaminen myös vaikuttavat siihen, kuinka onnellinen olen. Täytyy myöntää, että onnellisuus ei todellakaan ole yksiselitteinen asia.

Tommi Melenderin Onnellisuudesta kannattaa lukea, jos haluaa pohdiskella onnellisuus -käsitettä laajemminkin. 

Kirjalle annan tähtiä 4+ (asteikko 1-5).





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti