31.5.2015

Sininen ulkoilu

Blogilistan lopettaessa toimintansa löysin Blogipolun, joka vaikuttaa mukavalta blogiyhteisöltä. Blogipolulla on Haaste-osio, jota tulin vilkaisseeksi ja löysin Pieni Lintu blogin Makrotex-haasteen Sininen. Tähän oli tartuttava, vaikka kaikki kuvani eivät makroilua olekaan.

Mitä sitten kuvaisin? Kamera mukaan kissan ulkoilutuslenkille ja sinisiä kohteita bongaamaan ja löytyihän niitä, kun hieman etsi. Ensimmäisenä sininen maanpeitekasvi. Liekö tämä pikkutalvio tai mikä, mutta aina vihreät lehdet ja takuuvarma kukkija.




Lisää sinistä kukkijaa. Tämän nimeä on turha edes arvata, mutta kaunis pieni väriläiskä joka tapauksessa.




Kolmantena lemmikki. Lemmikin kanssa haastava kuvattava on lemmikki, koska herra Karvajalka ainakin haluaa ohittaa tämän paikan mahdollisimman nopeasti. Kuvaan on näemmä päätynyt jokin pieni ötökkäkin. Tämän pienen kukkakaunottaren kukkimista ihailen joka kevätkesä.




Mitä muuta sinistä vielä löytyy? Katse taivaalle. Kaunis sininen taivas. Pilvettöminä kesäpäivinä on kuitenkin muistettava vaaran vaanivan. Ihanalta, kuumottavalta auringolta kannattaa suojautua herkkähipiäisimmän.




Kissan sininen fleksi, joka on huonosti kuvattu (anteeksi siitä), on viides sinisyys. Muovia luonnon keskellä, mutta kuitenkin omistajan kätösissä ja toisessa päässä herra Karvajalka.




Vieläkö lenkiltämme sinistä bongaamme? Kyllä. Joku on tuonut muutama vuosi sitten kaupungin tontille kottikärrykuorman ja nyt niityn keskellä kukkivat helmishyasintit. Ei ehkä suositeltava teko, mutta kiva väriläiskä joka tapauksessa.




Vielä yksi sininen läiskä ennen kotiinpaluuta. Naapuriterassin edustalla kukkivat kevätkaihonkukat tai ainakin näin oletan.




Aika monta sinistä juttua lenkiltämme löysimme. Lisää sinisyyttä voit käydä ihastelemassa esimerkiksi Pienen Linnun blogista.




Pieni Lintu - MakroTex challenge

30.5.2015

Ilmari Turja: Särkelä itte

Olen menossa katsomaan Keski-Uudenmaan Teatterin kesäteatteriesitystä Särkelä itte. Vaikka tarina on tuttu, halusin lukea näytelmän kirjana ennen teatteriesitystä. Paikallisista kirjastoista löytyi näytelmäkokoelmia, joista Särkelä ittekin olisi löytynyt, mutta löytyi myös yksi kirja, jossa oli vain kyseinen näytelmä. Tämän siis halusin lainata, joten varaus päälle ja lainaus muutaman päivän kuluttua.

Ilmari Turjan Särkelä itte (WSOY, 1961) teos on ennemminkin vihkonen kuin kirja. Kahdeksankymmentäkuusi sivua tekstiä, näytelmämuotoon kirjoitettuna tietenkin. Kirjan ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1944 ja minun lukemani kirja oli kolmas painos. Ilahduin kirjasta myös siten, että kirjan takasivulle oli kaunokirjoituksella kirjoitettu tietoja Ilmari Turjasta. Vaikka en hyväksykään tällaista kirjaston kirjojen tuhoamista, tämän hyväksyin, koska kyseessä oli kirjastolle tehty lahjoitus. Ihanaa, että kirjastot ottavat edes joitakin lahjoituksia vastaan, vaikka nykyään puhutaan, että kirjat vanhenevat nopeasti ja ovat kertakäyttöisiä.

Särkelä itte kertoo itseään täynnä olevasta Särkelästä, joka tietää ja osaa kaiken. Mies on naama väärällään, jos asiat eivät lutviudu hänen mielensä mukaan. Näytelmän juoni kietoutuu kylän uuden sillan vihkiäisiin. Särkelän flyygeli haluttaisiin lainata vihkiäistilaisuuteen, mutta tästä Särkelä kieltäytyy. Hän ei omaisuuttaan anna toisten tärveltäväksi. Erilaisten juonikuvioiden kautta kunnanlääkäri keksii, että Särkelää vaivaa julkisuudentauti. Pitää vain osata vetää oikeista naruista ja Särkelää viedään.

Minua hieman arvelutti tarttua näytelmätekstiin, koska kouluajoilta muistelin, ettei näytelmätekstien lukeminen ollut mitenkään helppoa. Jotain on kuitenkin tapahtunut vuosien aikana. Näytelmätekstin lukeminen ei ollutkaan hankalaa. En sitten tiedä, edesauttoiko lukemista Turjan rikas kieli. Tarinahan oli tietenkin ennalta arvattavissa ja tiedossakin, mutta ilahduin lukemisesta silti. Koska näytelmä on kirjoitettu 1940-luvulla, löytyy siitä paljon vanhahtavaa kerrontaa ja vanhoja, jo melkeinpä unohdettuja sanoja.

Särkelä itte on yksi Turjan tunnetuimpia näytelmiä. Näytelmää on esitetty monissa teattereissa ympäri Suomenmaan. Näytelmästä on tehty myös komediaelokuva, joka on ilmestynyt vuonna 1947. Turja itse ei kuitenkaan pitänyt elokuvaversiosta, vaan oli sitä mieltä, että hyvästä aiheesta syntyi huono tuotos.

Jos näytelmätekstit kiinnostavat, kannattaa tähän klassikkoon tarttua jo pelkästään Turjan mahtavan sanailun vuoksi. Samalla voi aistia historian havinaa ja todeta, että jotkut asiat eivät vanhene ikinä. 

Tähtiä annan kirjalle 4- (asteikko 1-5).



17.5.2015

Sirpa Kähkönen: Graniittimies

Lukupiiri valitsi viime syksynä luettavakseen Sirpa Kähkösen Graniittimiehen (Otava, 2014). Kirja piti arvioida jo aiemmin, mutta koska kirjaa oli todella hankala saada lainatuksi, siirtyi arviointi keväälle. Itse jonotin kirjaa parisen kuukautta. Hakiessani kirjaa kirjastosta, vinkkasi kirjastovirkailija minulle kirjaston Juuret-tapahtumasta, jossa Sirpa Kähkönen olisi kertomassa romaanistaan. Esityshän oli käytävä kuuntelemassa ja hyvä olikin, koska esitys antoi vielä lisäpontta lukemiselle.

Graniittimiehen tarina alkaa siitä, kun nuori aviopari Klara ja Ilja Tuomi hiihtävät aatteen palossa vuonna 1922 Petrogradiin. He jättävät taakseen Suomen, kotimaansa, aloittaakseen uuden elämänsä vapaina työläisinä maassa, johon he luottavat täysin sydämin. Tarina rakentuu Klaran elämän ympärille. Klara on henkilöhahmona maanpäällinen enkeli, loppuun saakka pyyteetön ja inhimillinen. Iljasta saa hieman kylmän ja kireän kuvan, mutta tätä selittänee se, että Suomessa Iljan kotiolot olivat olleet todella kurjat. Lisäksi mies oli joutunut olemaan Suomessa vankileirillä, joka oli varmasti tuonut lisäkovuutta mieheen. Alku vieraassa maassa on hyvin ankea, eivätkä pariskunnan unelmat tahdo toteutua myöhemminkään vuosien edetessä. Pariskunnalle muodostuu ystäväpiiri, joista joku on todellinen ystävä ja joku toinen pettäjä. Pariskunnan elämä on toisaalta hyvin modernia, mutta toisaalta hyvin yksinkertaista ja köyhää. Heidän elämäntarinansa on seikkailu. Kaikkea mahdollista voi sattua.

Sirpa Kähkösen teksti on sujuvaa ja hienosti etenevää. Ihailen myös tapaa, jolla Kähkönen on kirjaansa työstänyt. Hän on tehnyt taustatyötä kirjaansa varten Pietarissa, ja on mielestäni saanut hyvin kirjoitettua aistimuksensa sanoiksi. Graniittimiehessä ollaan myös Krasnoje Selossa, jossa on ollut aikoinaan keisarin pienet puupalatsit. Esityksessään Kähkönen kertoi, ettei Krasnoje Selosta ei ole aiemmin kirjoitettu juuri lainkaan, joten hän halusi ottaa tämän viehättävän paikan osaksi kirjaansa. Pietarista sen sijaan kirjailijan mielestä oli pelottava kirjoittaa, koska siitä on kirjoitettu niin paljon.

Lukupiiriläiset pitivät Graniittimiestä ahdistavana ja tavattoman surullisena kirjana. Itse koin kirjan alun jollain tavoin satumaisen sumuisena, vaikka kurjuutta olikin paljon. Kirjan loppuosa oli huomattavasti synkempi, mutta Kähkösen taito kirjoittaa, on sen verran taidokasta, että teksti piti otteissaan. Kirja oli ahmittava läpi. Niille lukupiiriläisille, jotka olivat lukeneet Kähkösen Kuopio-sarjaa, Tuomen perhe oli tuttu entuudestaan. Kähkönen itse kertoi esityksessään, että Graniittimies ei ole varsinainen jatko Kuopio-sarjalle, mutta halutessaan lukija voi ajatella Klaran ja Iljan olevan lähtöisin esimerkiksi Kuopiosta.

Kirjan teemoja ovat pakolaisuus, sivullisuus ja katulapset. Mielestäni Kähkönen on osannut kuvata Klaran ja Iljan pakolaistarinan uudessa kotimaassa mahtavasti. Ei ole aivan helppo eläytyä 1920-luvun pakolaisen nahkoihin, koska ymmärtääkö kukaan nykyisinkään, millaista on olla pakolainen, jos ei sitä ole itse kokenut. Katulapsiteema on oivasti ujutettu mukaan kirjan tarinaan. Surullista on kuitenkin se, että Pietarissa on edelleen katulapsia ties kuinka paljon, kuten niitä on ollut Leningradin ja Petrogradin aikoinakin. Yksi lukupiiriläinen piti myös pelkoa yhtenä kirjan kantavista teemoista ja tähän ajatukseen yhdyn minäkin. Pelko varjosti kirjaa kautta linjan.

Graniittimies on kirja, johon kannattaa tarttua. Sirpa Kähkönen oli Graniittimiehellään vuoden 2014 Finlandia-ehdokkaana, eikä missään tapauksessa suotta. Kirja on uskomattoman hyvä ja voin suositella sitä kaikille laadukkaan kirjallisuuden ystäville.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4½ (asteikko 1-5).

Minä aloin nauraa ja sanoin, että olisihan voinut käydä niinkin, ettemme koskaan olisi tavanneet. Mihin Shura vastasi hyvin vakavasti: ”Mutta silloin emme olisi osanneet surra toisiamme. Vain tuntemaan oppiminen tuo ihmisen elämään surun menetetyistä hetkistä.” Suora lainaus Sirpa Kähkösen kirjasta Graniittimies.





11.5.2015

Teatterissa: Kivaa ja korkealta

Sain hienon tilaisuuden päästä ystävättäreni kanssa seuraamaan Uuden Iloisen Teatterin (UIT) Kivaa ja korkealta –revyytä Linnanmäen Peacockiin toukokuisena lauantai-iltapäivänä. Peacockin lava on ollut muutaman vuoden ilman kesäistä revyytä, mutta nyt on UIT palannut lavalle. Kiva niin, koska UIT kuuluu Peacockin kesään. Muistan jo lapsuudestani, kun isä joka kesä soitteli Peacockin lipunmyyntiin ja varaili lippuja koko perheelle UIT:n esityksiin. Äidille tänään ihmettelin asiaa, kuinka me lapset jaksoimme seurata esityksiä, koska nykyiset revyyt ainakin mielestäni ovat enemmän aikuiseen makuun. Äitini sanoi, että porkkanana taisi olla se, että samalla saisimme viettää aikaa huvipuiston hurjissa laiteissa. Kiitos kuitenkin vanhemmilleni, jotka istuttivat minuun jo lapsuudessani kulttuurin siemeniä.

Kivaa ja korkealta –revyyn on käsikirjoittanut Seppo Ahti, Katariina Havukainen, Kari Ketonen, Timo Kärkkäinen, Melli Maikkula, H. Miettinen, Markku Salo ja Simo Talasranta. Ohjauksesta ja koreografiasta on vastannut Reija Wäre. Kapellimestarina on Timo Kärkkäinen. Lavastussuunnittelu on Jyrki Sepän ja pukusuunnittelu Sari Suomisen käsialaa. Valosuunnittelusta on vastannut Pekka Hänninen ja äänisuunnittelusta Sakke Kiiski. Maskeerausten ja kampausten suunnittelusta on huolehtinut Tiitta Stoor. Näyttelijä- ja tanssijakavalkadi on laaja. Mukana esiintyvät, laulavat ja tanssivat Niina Koponen, Vanessa Kurri, Sari Siikander, Jussi Lampi, Mikko Rantaniva, Puntti Valtonen, Sonja Sorvola, Minttu Sinkkonen, Hanna Rajantie, Kalle Lähde ja Marjatta Leppänen. Pisteenä iin päälle revyytä musisoi legendaarinen Jean S.


Vanessa Kurri/Ouvertyyri
Kuva © Mirkku Merimaa, Uusi Iloinen Teatteri/Peacock

Puolitoistatuntinen esitys koostuu sketseistä ja musiikkiesityksistä, jotka ovat mukavasti nidottu yhteen yleensä jollain tanssiesityksellä. Sketsien aiheet liikkuvat tosi-tv -ohjelmissa ja julkisuuden henkilöissä. Toisaalta sketseissä käydään myös esimerkiksi anoppilassa, tatuoijalla ja pikatreffeillä.


Sari Siikander ja Puntti Valtonen/Speed Dating
Kuva © Mirkku Merimaa, Uusi Iloinen Teatteri/Peacock

Kivaa ja korkealta –revyyn sketsit naurattivat lähestulkoon aina. Puntti Valtonen luontoliittolaisena oli mainio. Mies osaa komiikan taidon. Mies tulee lavalle, ottaa lavan haltuunsa ja jaksaa naurattaa. Todellakin tykkään tästä. Puntti Valtosen uraa olen seurannut jo Juice Leskinen Grand Slamin ajoilta lähtien. Mies on yksinkertaisesti taitava. Entä sitten Sari Siikander? Nainen, joka muuntautuu moneen. Loistava komedienne. Jussi Lampi, pitkä mies ei esittelyjä kaipaa. Anoppilassa –sketsin appiukkona Jussi Lampi oli jo ulkonäöllisesti niin huvittavan näköinen, etten voinut olla nauramatta. Jussi Lampi on Näyttelijä isolla N:llä.

Tanssijoista minulle jäi parhaiten mieleen harlekiiniasuinen Kalle Lähde. Nuori mies todellakin hallitsee kehonsa liikkeet. Ei voinut muuta kuin ihailla sitä notkeutta ja rytmiikan tajua. Täytyy myös myöntää, että minulla oli ennakkokäsityksiä Vanessa Kurrin suhteen, mutta nainen yllätti. Yllätti todella positiivisesti astuessaan revyyn alussa yksin lavalle laulamaan. Monipuolinen nainen, joka on saanut turhaan tietynlaisen julkisuusleiman. Mikko Rantaniva ja Niina Koponen ovat minulle vieraimmat näyttelijänimet. En ole seurannut Putousta, joten Koponen ei ole saanut edes tätä kautta mahdollisuutta vakuuttaa minua, mutta nyt vakuutti. Hieno ja ammattimainen näyttelijätär. Koponen osaa hommansa. Mikko Rantaniva oli todellinen yllättäjä. Tästä miehestä tulemme kuulemaan jatkossa varmasti paljon. Erittäin muuntautumiskykyinen ja vakuuttava.


Marjatta Leppänen/Vuosia vaan
Kuva © Mirkku Merimaa, Uusi Iloinen Teatteri/Peacock

Marjatta Leppänen, suomalaisen viihdemaailman Grand Old Lady, joka sai yleisöltä valtaisat aplodit jo pelkästään sillä, että astui näyttämölle. Nainen huokuu karismaa. Hän on taiteilija, joka muistetaan. Peacockissa hän on mielestäni esiintynyt aina, vaikka saattaa olla niitäkin vuosia, jolloin hän ei ole ollut mukana vaikuttamassa. Ihailen tätä naista, joka aina vain jaksaa viihdyttää suomalaista yleisöä.

Jean S. hoiti revyyn musisoinnin ja hyvin hoitikin. Pidän UIT:n tavasta, jossa orkesteri otetaan mukaan sketseihin ja musiikkiesityksiin. Olipa revyyssä Aamutunnelma –kappale, jonka koreografiasta huolehti kokonaisuudessaan vain ja ainoastaan Jean S. Vaatii muusikoilta heittäytymistä, kun lähtevät tanssimaan yleisön eteen.


Minttu Sinkkonen ja Jussi Lampi/Cheek to Cheek
Kuva © Mirkku Merimaa, Uusi Iloinen Teatteri/Peacock

Kivaa ja korkealta –revyyn valomaailma oli mielestäni onnistunut. Revyy vaatii näyttävää valo-show’ta ja tästä esityksestä sitä kyllä löytyi. Laulajien äänet toisinaan hieman hukkuivat musiikin alle, mutta sketsien äänet kuuluivat yleisöön asti loistavasti. Peacock on paikkana mielestäni tunnelmallinen. Täällä voi tuntea ja aistia historian havinaa. Katsomon istuimet eivät ole mukavimmat istua, mutta koska Kivaa ja korkealta on mukaansa tempaava esitys, ei istuimien kovuutta huomaa.

Suosittelen revyytä, jos olet aiemmin tykännyt UIT:n Peacockin kesäesityksistä. Suomalaista viihdettä taitavalla kokoonpanolla varustettuna. Viimeiset esitykset ovat 13.6.2015, joten pidä kiirettä, jotta ehdit nauttia iloittelusta.

Kiitos Uudelle Iloiselle Teatterille esityksestä sekä kuvalainauksista.




9.5.2015

Henning Mankell: Comédia infantil

Kotikaupungissani kuopattiin yksi kirpputori varsin suureleisesti ja huomiota herättäen. Viimeisenä siivouspäivänä paikallislehdessä kerrottiin, että kirpputorilla olisi 10.000 kirjaa ottajaansa vailla. Mies, joka täällä asuu, mainitsi asiasta, mutta en sen enempää lotkauttanut korvaani. Kauppareissulta tullessamme suurjako oli käynnissä. Mies ehdotti paikalla käväisemistä. Olihan se mentävä. Matkaani tarttui kaapin täytteeksi viisi kirjaa. Ensimmäisenä otin kirjapinosta työmatkalukemiseksi Henning Mankellin Comédia infantil -pokkarin (Otava, 2005). Pokkariversio on vuodelta 2006 ja ruotsinkielinen alkuteos Comédia infantil vuodelta 1995. Kirjan suomennoksen on tehnyt Päivi Kivelä. Paikallisesta kirjastosta kirjan saa lainattua ilman varauksia.

Kirjan kertojaäänenä on José Antonio Maria Vaz, entinen leipuri, nykyinen kerjäläinen. José Antonio Maria Vaz löytää leipomorakennuksessa sijaitsevasta teatterista haavoittuneen katulapsen, Nelion. Mies vie Nelion teatterin katolle ja alkaa hoitaa ampumahaavaista, noin kymmenvuotiasta poikaa. Nelio ei halua, että hänet vietäisiin sairaalaan. Hän haluaa kertoa tarinansa miehelle. Nelion tarina on koskettava. Poika on paennut kotikylänsä tuhonnutta rosvojoukkoa ja löytänyt tiensä lopulta mosambikilaiseen satamakaupunkiin. Nelio löytää itselleen katulapsijoukon, jonka johtajan paikan hän saa, kun edellinen johtaja haluaa lähteä merille. Nelio on hämmentävä ihminen. Häntä pidetään profeettana ja kerrotaan, että hänellä olisi salaperäisiä voimia. Tarina jatkuu yö yöltä. Yhdeksäntenä yönä, kertomuksen loputtua, Nelio kuolee.

Henning Mankellin Comédia infantil on koskettava ja riipaiseva kertomus katulapsen elämästä. Katulapsen tärkein tehtävä elämässä on pysyä hengissä. Nelion tarina kertoo, kuinka jokainen katulapsi on omalla tavallaan ainutlaatuinen. Maailma on aina eriarvoinen paikka. Aina tulee olemaan rikkaita ja köyhiä, parempiosaisia ja huonompiosaisia. Kirjan sanoma ei kuitenkaan jätä kylmäksi. Kirjan tarina töytäisee lukijaansa ja muistuttaa, että köyhinkin kerjäläinen on ihmisarvon ansainnut. Comédia infantil on myös kaunis tarina siitä, kuinka hyvä ihminen voi olla.

Kirjan teksti on sujuvaa ja imaisee lukijansa mukaansa. Tarinaa haluaisi lukea tauotta, koska Nelion tarina on kiehtova ja uskomaton. Mankell on todella lahjakas ja monipuolinen kirjailija. Itse tunnen Mankellin lähinnä Wallander -rikosromaaneista, joten on mukava saada syvyyttä kirjailijan tuotantoon lukemalla jotain sellaista, joka poikkeaa totutusta.

Comédia infantilia pidetään yhtenä parhaimpana Henning Mankellin Afrikka-aiheisista romaaneista, enkä yhtään ihmettele. Kirjasta on tehty myös elokuvaversio vuonna 1998. Elokuvaa en ole nähnyt, enkä tiedä, haluaisinko edes nähdä. Luultavasti tulisin hyvin surulliseksi elokuvan nähtyäni.

Mankellin Comédia infantilia suosittelen kaikille. Kirja on muistutus siitä, millaista elämä voi myös olla. Likaista ja ainaista taistelua siitä, että selviää hengissä päivästä toiseen. Toisaalta tällainenkin elämä voi olla omalla tavallaan rikasta ja hienoa. 

Kirjalle annan pisteitä 5- (asteikko 1-5).



8.5.2015

Livbox toukokuu 2015

Mies, joka täällä asuu, soitti torstaina minulle töihin kysyäkseen jotain asiaa. Samalla mainitsi, että teille on saapunut isokokoinen kirjelähetys, jonka voi noutaa postista. Ajattelin heti, että Livbox ja sanoinkin miehelle, että täytyy hakea paketti töiden jälkeen. Kotiin päästyäni annoin herra Karvajalalle eteisessä jalkahierontaa (hieron jalallani kissaa, joka nauttii huomiosta suunnattomasti). Siinä samalla huomasin eteisen pikkupöydällä musta paketin. Jes! Mies oli hakenut paketin postista, joten ei tarvinnut lähteä enää uudestaan keskustaan.

Ensi kuusta lähtien Livboxin postitusmenetelmä tuleekin muuttumaan. Tilaaja saa valita, haluaako Livboxinsa entiseen tapaan maxikirjeenä, toimitettuna SmartPostiin vai pakettina postitoimistoon. Itse päädyin SmartPostiin, koska lähikaupassa, jossa SmartPost sijaitsee, on hyvät aukioloajat. Joskus on myös käynyt niin, että Livbox on jäänyt viikonlopuksi postitoimipaikan hoteisiin, ja on harmittanut vietävästi. Toivon, että SmartPost palvelu tulisi toimimaan kitkatta.

Mutta sitten asiaan eli tärkeimpään, mitä toukokuun Livbox piti sisällään?




Jaahas! Tykkäänköhän minä näistä?




Dove Deeply Nourishing suihkusaippua. Dove on lanseerannut suihkusaippuansa uudella koostumuksella, jonka pitäisi olla vaahtoutuvampi ja samalla hellävaraisempi. Ihon pitäisi tuntua pehmeämmältä jo yhden suihkukerran jälkeen. Koostumus ja vaahtoutuvuus kyllä pitävät paikkansa, mutta tätä en tule ostamaan. Ärsyynnyin jo siinä vaiheessa, kun tutkin laatikon sisältöä, enkä saanut näytepullon korkkia auki. Mies avusti ja näytti myös, kuinka korkki laitetaan kiinni. Sanoin, että tee tuo sama suihkussa, kun olet märkä. Niinhän siinä sitten kävi, etten ole saanut korkkia kiinni, kun olen tuotetta testannut. Tällainen ärsyttää minua superpaljon. Inhoan purkkeja, pulloja, tuubeja ja kaikkea, joiden kannet ja korkit jäävät auki käytön jälkeen. Sitä paitsi suihkusaippua on koostumukseltaan niin paksua, että ainetta tulee jäämään paljon hankalan näytepullon sisään. Normaalikokoisella tuotteella on kaupassa hintaa 2,45 €/250 ml.

Lumene heleyttävä BB-vartalovoide. Niin paljon kuin olen toivonut Livboxista vartalovoidetta, niin sitten tulee tällainen. Lumenen uutuustuote, joka korostaa rusketusta ja parantaa ihon sävyä kevyesti sävyttävällä ja kosteuttavalla koostumuksellaan. Iho saa hetkessä luonnollisen päivettyneen hehkun. Tuote on poispestävä, eikä sisällä itseruskettavia ainesosia. Kuulostaa hienolta, mutta mutta. Kokeilin voidetta talven jäljeltä valkoistakin valkoisempaan käsivarteeni. Kiva koostumus, eikä sävykään ollut kovin silmille hyppäävä, mutta se loiste. Aivan liian paljon kimallusta minulle. Tuote lähtee ystävättärelleni, joka on juuri tullut etelän lomalta, ja jos hän ei tästä välitä, niin hänen tyttärensä varmasti tykkää. Boksin tuote oli normaalikokoinen. Hintaa tällaisella loisteella on 14,90 €/150 ml.

La Roche-Posay Eau Thermale –lähdevesi. Tuote, jonka tasan tarkkaan sivuutan apteekissa, mutta jota tykkään testailla. Tuotteen luvataan rauhoittavan herkkää ihoa, joka on ärtynyt ulkoisista tekijöistä. Tuotteen rauhoittavat ja antioksidanttiset vaikutukset perustuvat lähdeveden sisältämien mineraalien ja hivenaineiden yhdistelmään. Tuotetta voi käyttää esimerkiksi kasvojen puhdistukseen tai rauhoittamaan ihoa auringossa oleskelun jälkeen. Itse testasin tuotetta aamulla, kun olin puhdistanut kasvoni ja oloni tuntui hiostavalta. Liekö johtunut vaihdevuosiongelmista vai ilman lämpötilasta ja kosteudesta. Joka tapauksessa lähdevesi raikasti oloa kummasti. Boksin sisällä ollut näytekokoinen pullo tulee taatusti kulumaan loppuun. Apteekissa tuotteella on hintaa 10,- €/150 ml.




Naturel Nail Cover Stickers. Kynsien koristetarroja. Pakkauksessa on mukana myös muotoilukynsiviila. Tällaisia en ole ennen kokeillut ja luultavasti nämäkin päätynevät johonkin hulluttelutarkoitukseen. Kynsitarra liimataan kynnen pintaan ja tarran ylimääräinen pituus viilataan pois. Päälle kannattaa levittää top coat –lakkaa, jotta kynnet näyttäisivät upean kiiltäviltä. Hintaa tällaisella lystillä on 3,90 €/pakkaus.

Max Factor Colour Elixir Giant Pen Stick. Tämä tuote on Glitz&Glam –blogin Minnan valitsema suosikkimeikkituote. Huuliväri, jolla saa tehtyä tarkat rajaukset. Väriskaalaa kehutaan uskaliaaksi. Minua onnisti värin suhteen. Huulikynän sävy on Subtle Coral 20, joka on ihana, ja josta tykkään todella paljon. Huulikynän oheen boksiin oli laitettu teroitin. Ihan kiva juttu tämäkin. Nyt täytyy myöntää, että tämä huulikynä pelasti boksin sisällön. Kynä on otettu heti käyttöön ja kulkee varmasti meikkipussissa koko kesän ajan. Tuotteen hinta kaupassa on 11,90 €/2,8 g.

Nivea Lip Butter Coconut. Kookoselta tuoksuva huulivoide, jonka sisartuote mustikka on jo kertaalleen löytynyt Livboxista. Tuote sisältää sheavoita ja manteliöljyä. Tuotteen luvataan kosteuttavan huulia ja jättävän niille kauniin hehkun. Tämä tule lähes heti käyttöön. Takin taskussa kulkeva huulirasva vetelee viimeisiään, joten kookosrasva saa tulla korvaajaksi. Onneksi kookoksen tuoksu on huomattavasti miedompi kuin mustikan tuoksu sisartuotteessa. Kaupasta tuotteen saa omakseen maksamalla 3,45 €/16,7 g. 

Mitä piditte boksin sisällöstä? Itselle oli aavistuksen pettymys, vaikka sinänsä kivoja tuotteita boksi sisälsikin.


2.5.2015

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Kävi sitten sillä tavoin, että eräänä kauniina päivänä, kun tulin töistä kotiin, löysin postin joukosta pienen paketin. Mitä ihmettä? Paketin avattuani tajusin, etten ollut peruuttanut kirjakerhon kuukaudenkirjaa tai voisin melkein vannoa peruuttaneeni kirjan, mutta en sitten kuitenkaan ilmeisesti ollut. Paketista ilmestyi Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua (Otava, 2015). Olin nähnyt kirjasta paljon mainontaa, mutta jotenkin en ollut innostunut kirjasta. En kuitenkaan palauttanut postin mukana tullutta kirjaa, koska omapahan oli mokani, jos olin unohtanut kirjan peruuttaa. Vilkaisu paikallisten kirjastojen yhteiselle Internet-sivustolle kertoo, että kirja on todella suosittu. Kirjavarauksia on kymmenittäin.

Karin Kiurukorpi ja Lauri Eriksson törmäävät toisiinsa asuntonäytössä. Kohtalo puuttuu peliin ja ohjaa naisen ja miehen tutustumaan toisiinsa. Alkaa pitkien kävelyretkien kausi. Kävelyretkien, joiden aikana Karin ja Lauri kertovat toisilleen elämästään ja opettavat toisilleen asioita, joista toinen ei tiennyt aikaisemmin mitään. Molemmat ovat omalla tahollaan eronneita. Karin, 52-vuotias historianopettaja, on kaivannut elämäänsä ihmistä, jolle puhua ja jonka kanssa keskustella. Lauri, 53-vuotias insinööri, puolestaan on päättänyt, ettei enää ryhdy suhteisiin naisten kanssa. Käy kuitenkin niin, että Karin ja Lauri ajattelevat koko ajan vain toisiaan. Tekstiviestit lentävät ja olo on kuin rakastuneella teinilapsella, leijuva ja hymyilyttävä. Rakkaus on kuitenkin myös riuduttavaa, ja niin myös Karinin ja Laurin suhteessa. Helpolla Karinia ja Lauria ei päästetä. Molemmilla on esteitä ylitettävänään rakkauden kivikkoisella tiellä.

Nuotion teksti on helppoa luettavaa. Turhat kikkailut on jätetty pois. Kuvaukset ovat hyvin laadittuja. Sahraminkeltainen tapetti. Vihreä kesämekko. Voin nähdä lukemani silmissäni. Jos jotain musiikista ymmärtäisin, kuulisin myös erilaiset viulukonsertot korvissani. Henkilöhahmot ovat hyvin tavallisia ja samaistuttavissa olevia. Tarina etenee loogisesti, eikä lukijan tarvitse miettiä, kuinkas tähän nyt jouduttiin. Mutta minä rakastan sinua on yksinkertaisesti kaunis ja lämminhenkinen kirja. Jos kirjasta suunniteltaisiin joskus elokuvaa tehtäväksi, en sitä haluaisi nähdä. Se tulisi taatusti olemaan pettymys.

Eppu Nuotio on saanut ujutettua kirjaansa myös paljon ajattelemisen aiheita. Kuuluuko rakkaus vain nuorille ja kauniille? Voivatko keski-ikäiset hullaantua toisiinsa täysin siemauksin? Entä seksuaaliset tabut? Uskaltaako niistä puhua ääneen?

Kirjan luettuani olen enemmän kuin tyytyväinen, että kirjan peruuttaminen unohtui. Pelkäsin siirappimaista rakkaustarinaa, mutta sain jotain aivan muuta. Kirjan, joka jää mieleeni pitkäksi aikaa. Kirjan, joka kertoo tavallisten keski-ikäisten ihmisten rakkaustarinan. Kirjan, joka antaa uskoa rakkauden voimaan. Kirjan, johon varmasti tulen palaamaan. Tätä kirjaa voin ehdottomasti suositella henkilöille, jotka pitävät kotimaisesta proosasta. 

Tähtiä kirja saa 4½ (asteikko 1-5).