Epämiellyttäviä kohtaamisia

En tiedä, johtuuko harmaatakin harmaammasta ilmasta, mutta olen tällä viikolla reagoinut pari kertaa todella voimakkaasti joutuessani odottamattomaan tilanteeseen. Mielestäni en normaalisti ole mikään hysteerikko ja osaan suhtautua asioihin aika rauhallisesti. Vai johtuuko seuraavien tapahtumien reagointi kaikesta ikävästä uutisoinnista vai mistä?

Menin eräänä iltana töiden jälkeen käväisemään Prismassa. Kaivoin lompakkoni käsilaukusta, koska piti ottaa kärrypoletti kolikkotaskusta. Paikkakuntani Prisma on kuuluisa taskuvarkaista, joten mielestäni olen nykyään todella tarkka lompakkoni suhteen kaupassa. Päätin pitää lompakon tiukasti kädessäni, koska hakisin nopeasti ostoslistan ruoat kaupasta ja sitten painelisin kotiin.

Yhdellä kassalla oli jotain säpinää. Kolmesta neljään, ei-suomalaista alkuperää (en mielestäni ole rasisti) olevaa henkilöä sähläsi kassalla. Yksi oli maksamassa ja toinen heilutti leipäpussia ja muutamaa kolikkoa kassapäädyssä. Selitys oli kova. Ohitin joukkion ja menin kaupan portille tai siis siihen sisäänkäynnille, jossa ovat ne automaattiset heiluriportit. Portista mennessäni tunsin, että joku oli aivan selässäni kiinni. Käännyin katsomaan ja mulkaisemaan, niin edellä mainitusta joukkiosta olivat mies ja nainen päättäneet lähteä takaisin kauppaan. Minulle tuli epämukava olo, mutta jatkoin matkaani. Pyöriessäni kaupassa ja hakiessani ostettavia ruokia huomasin, että joka kerta, kun käännyin, oli edellä mainittu pariskunta lähettyvilläni. Toinen oli aina kääntelevinään jotain ruokapakkausta ja toinen muuten vain pyöri ympäriinsä. Inhottava tunne jatkui entisestään ja käsi lompakon ympärillä kiristi otettaan.

Suoriuduin aika nopeasti kassalle ja yllätys, yllätys: kääntyessäni katsomaan taakseni, oli pariskunta kassajonossa takanani. En edes tajunnut katsoa, oliko heillä ostoksia, koska yritin keskittyä siihen, että kassa alkoi latoa ostoksiani maksulaitteen viereen. On muuten todella ärsyttävä tapa, koska minulla oli ostoksia kuitenkin jonkin verran, niin en niitä kuitenkaan ehtinyt niin nopeasti pakata ja sitä paitsi piti kaivaa toinen kangaskassi käsilaukusta. Lopulta päätin heitellä ostokset takaisin kärryn pohjalle ja siirtyä maksun jälkeen jonnekin vapaan kassan päätyyn pakkaamaan. Sain ostokset maksettua ja siirryin lompakkoineni muualle. Kun sain ostokset pakattua, en nähnyt pariskuntaa missään. Liekö kaikki sitten sattumaa vai ottivatko seuraavan uhrikandidaatin silmiinsä? Joka tapauksessa inhottava tunne jäi kauppareissusta.

 

Eilen illalla lähdin herra Karvajalan kanssa illansuussa puoli kuudelta ulkoilemaan. Ulkoilualueellamme harvoin, jos koskaan, törmäämme kehenkään. Kesällä ja syksyllä lapsia näkyi, mutta ei enää. Ehkä vanhemmat ovat kieltäneet lapsilta pimeässä metsikössä leikkimisen. Etenimme aika vauhdilla, kissa edellä ja minä perässä, kunnes kissa yhtäkkiä pysähtyi. Nostin katseeni. Pimeydestä tuli huppu päässä oleva mustatakkinen mies. Kissa yritti sännätä karkuun. Minä yritin rauhoitella ja sanoin, että ei nyt lähdetä minnekään. Inhottava tunne iski jälleen kerran. Mies ohitti meidät siten, että takkiemme hihat lähestulkoon hipaisivat toisiansa. Käännyin katsomaan miehen perään, niin mies asteli meistä noin viisi metriä eteenpäin ja otti kännykän esiin. Ilmaan jäi leijumaan imelä tuoksu.

Vapauttaessani fleksin lukituksen herra Karvajalka oli lähdössä pidemmälle pimeään metsikköön. En suostunut, koska minulla oli epämiellyttävä tunne. Lopulta kissa yritti toista reittiä, mutta ehdotin, että siirrytään taloyhtiömme parkkipaikalle, koska mies oli jatkanut matkaansa ja mennyt seisomaan naapuritaloyhtiön tontin viereen ja katseli meitä. Vilkas mielikuvitus kehitteli jos jonkinlaisia tapauksia aivoissani. Halusin pois koko tilanteesta. Myöhemmin palatessamme mies oli hävinnyt. Outo tapaus, mutta ehkä minä ja kissakin olimme miehen mielestä outoja. Oli minullakin huppu päässä, mutta minulla oli sentään ihana, suloinen, valkoinen kissa mukanani.

Kolmas epämiellyttävä kohtaaminen tapahtui eräänä arki-iltana, kun olin taas vaihteeksi kissan kanssa ulkona. Kissa alkoi haistella jotain maassa olevaa. Välillä piti tietysti hieman tökkiä tassulla ja kavahtaa taaksepäin. Mielenkiintoni heräsi. Mikä se on, kun kissaa noin kiinnostaa? Iso, lihava ja luikerteleva kastemato! Siis kaikkea kanssa. Kastemato joulukuussa! Mihin tämä maailma on menossa? 

Ehkä olen tosiaan ollut hieman herkällä tuulella, mutta tuollaiset jutut jättävät pitkäksi aikaa inhottavan tunteen. Vaikuttaako pimeä vuodenaika teidän mielikuvituksiinne millään tavoin?