19.9.2015

Kaisa Sillanpää: Reseptikuningatar - Tähteistä tähdiksi

Tuulikummun keittiössä –blogissa oli arvonta, jossa arvottiin blogin pitäjän Kaisa Sillanpään omia, uunituoreita kirjoja Reseptikuningatar - Tähteistä tähdiksi (Readme.fi, 2015). Onnetar oli suosiollinen ja minä voitin keittokirjan omakseni. Olin todella tyytyväinen voitostani, koska rakastan keittokirjoja. Lisäksi Kaisa Sillanpään blogi on niin loistava ja innostava, jotta tartuin kirjaan enemmän kuin mielelläni heti, kun sen postista kotiutin. Paikallisiin kirjastoihin kirjaa on jo hankittu, ja ei ehkä yllätä, että kaikki kirjat ovat jo lainassa.

Tähteistä tähdiksi kirjaan Kaisa Sillanpää on kehitellyt edellisen ruoan tähteistä uusia makuelämyksiä. Ja millaisia makuelämyksiä kirjasta löytyykään? Kirjan resepteistä voi kehitellä kokonaisia menuita. Alkuruoista lämpimien ruokien kautta jälkiruokiin sekä paljon muuta. Kirja on todella kattava teos, josta löytyy varmasti jokaiselle jotain. Miltä kuulostaisi esimerkiksi broileritäyte uuniperunoille, jossa täytteeseen olisi käytetty tähteeksi jäänyttä kypsää broilerinlihaa? Söisin. Söisin myös banaani-taatelikuppikakkuja, tortillalasagnea ja pitasipsejä. Ehkä on parempi myöntää, että söisin ehkä kaikkea, mitä tämän kirjan resepteistä olisi loihdittu.

Kirjan reseptit ovat selkeitä ja helposti seurattavissa olevia. Reseptit antavat kuitenkin myös tilaa omalle innovatiivisuudelle. Mielestäni Kaisa Sillanpää onkin osannut taitavasti tuoda esiin sen, että kannattaa antaa luovuuden kukkia ja kokeilla rohkeasti kaappiin jääneiden ainesten lisäämistä ruokiin. Lopputulos voi olla todella yllättävä ja jopa sellainen, joka antaa sysäyksen tehdä kyseistä herkkua toistekin. Pidän myös kirjan layoutista. Paljon herkullisen näköisiä, värikkäitä kuvia, selkeitä reseptejä sekä hienosti jaoteltuja lukuja. Keittokirjassa täytyy ehdottomasti olla kuvia, koska ruokakuvat herättävät mielitekoja ja antavat oivalluksia, mitä tehdä ruoaksi tai mitä leipoa. Tähteistä tähdiksi kirjan aukeamanäkymät ovat juuri sellaisia, joista itse pidän. Toisella sivulla resepti tai kaksi ja toisella sivulla kuva annoksesta. Kirjan reseptit on jaoteltu aihepiireittäin omiin lukuihinsa. Tähteistä tähdiksi –teema jatkuu aina uuden luvun alkaessa ruoka-aiheisella kuvalla, josta löytyy tähti. Ihana idea tällainen.

Viime viikolla oli valtakunnallinen hävikkiviikko. Sillanpään kirja oli siis sopivasti viikon aiheessa mukana. Mielestäni Tähteistä tähdiksi antaa lukijalle ajattelemisen aihetta. Paljonko oikeastaan heitämme hyvää ruokaa hukkaan? Voisiko pois heitettävää ruokaa oikeasti hyödyntää jollain tavoin? Itse ainakin sain kirjaa lukiessani sysäyksen miettiä, mitä mistäkin voisi tehdä ennen kuin vain heittää ruoan tähteet tai purkin pohjalle jääneen hillon pois. Teinkö sitten jotain? Kyllä. Jääkaapissa oli pari päiväysvanhaa jogurttipurkkia sekä kaapissa mantelijauhon jämät ja lähes tyhjä rusinalaatikko. Tein sovelletun piimäkakun korvaamalla piimän jogurtilla ja osan vehnäjauhoista korvasin mantelijauhon jämillä. Rusinat tietysti laitoin taikinan joukkoon. Ja täytyy sanoa, että johan oli kakulla makua.

Kaisa Sillanpään Tähteistä tähdiksi kirjaa voin suositella kaikille keittokirjojen kerääjille ja henkilöille, jotka nauttivat reseptien lukemisesta ja herkullisen näköisten kuvien katselusta. Kirja on mielestäni myös oiva lahjaidea esimerkiksi kotoaan pois muuttavalle nuorelle, koska hyödyntämällä ruoan tähteitä, säästää monta euroa.

Kirja ansaitsee tähtiä täydet 5 (asteikko 1-5).






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti