Marko J. Ollila: Sonata Arctica

Viime syksynä postiluukusta tipahti kirjalähetys tai saattaa olla, että tuli ilmoitus isokokoisesta kirjelähetyksestä, jonka minä tai mies, joka täällä asuu, nouti postista. Joka tapauksessa lähetyksen sisältä löytyi Marko J. Ollilan toimittama Sonata Arctica (Paasilinna, 2014). Kirja, jonka olin voittanut Infernon sivustolla olleesta kilpailusta. Oli kyllä todella iloinen yllätys kirja, jossa komeili ensilehdillä yhteen herrojen nimmarit. Kiitos Inferno ja kiitos Sonata Arctica.

Täytyy tunnustaa, etten ole mikään kovanluokan Sonata Arctica fani, mutta toki olen yhtyeen taivalta jonkin verran seurannut ja tiedän, mistä on kyse. Ja musiikkihan siis on tietenkin loistavan älykästä ja hienoa. Olen ylpeä Sonata Arcticasta, joka on vienyt suomalaista musiikkia maailmalle. Sonata Arcticaan tartuin innolla, vaikka kirja pitikin jättää hetkeksi keskeneräisenä sivuun odottelemaan, jotta saisin kaiken muun pakollisen luettua ajallaan. Nyt on kuitenkin Sonata Arctican historiikki luettu ja olen tyytyväinen lukemaani.

Sonata Arctica kertoo vuonna 1996 perustetun yhtyeen tarinan nykypäivään asti. Yhtyeen alkutaival oli uskomattoman onnekas. Demobändi sai levytyssopimuksen ja sitä myötä yhtye pääsi suoraan seitsemän viikon Euroopan kiertueelle Stratovariuksen lämppäriksi. On siinä varmasti pojilla ja/tai miehillä (riippuu siitä, kuinka asiaa katsoo) ollut silmät ihmetyksestä suurina. Sonata Arctica on mukavasti rakennettu kirja. Bändin ensivaiheiden jälkeen kirjassa on kronologisessa järjestyksessä oma luku jokaiselle yhtyeen levylle ja levytystä seuranneelle kiertueelle.

Kirjassa yhtyeen nykyiset ja entiset jäsenet, teknikot, levyihmiset, managerit jne. ovat saaneet avata sanaisen arkkunsa. Tällaista vuoropuhelua on mukava lukea, koska toisen tarina tukee toisen tarinaa. Sonata Arcticaa lukiessa häipyy varmasti viimeisetkin käsitykset muusikoiden glamour-elämästä. On aika kaukana ruusuisesta elämästä, jos vietät bussi-hotellielämää viikkokausia samojen henkilöiden kanssa. Kirjassa kuvataan myös yhtyeen jäsenten yhteenottoja ja syitä, miksi jonkun on pitänyt jättää bändi. Sonata Arctican entisen basistin Marko Paasikosken myöhästelyt olivat niin huvittavaa luettavaa, etten yhtään ihmettele, että muilta yhtyeen jäseniltä ovat palaneet käämit. Jos Sonata Arcticasta ei ole aikaisemmin mitään käsitystä, kirjan avulla käy hyvin nopeasti selväksi se, että Sonata Arctica on nimenomaan Tony Kakon bändi.

Sonata Arctican sivuilta löytyi kahdesta kohtaa usean sivun pituisia kuvakollaaseja. Mukavia kuvia, mutta olisin ehkä ripotellut suurempia kuvia niihin kohtiin tekstejä, joihin kuvat sopivat. Luulen kyllä tietäväni, että tällä tavoin kirjasta olisi tullut kustannuksiltaan kalliimpi, mutta lukijalle tämä olisi ehkä antanut enemmän. Minulla esimerkiksi ei ole lähestulkoonkaan kaikkia Sonata Arctican levyjä, joten olisi ollut mukava tarkastella esimerkiksi Janne Pitkäsen kuvataidetta tarkemmin, koska niistä kirjassa kerrottiin hyvinkin tarkalla tasolla.

Tony Kakko kertoo kirjassa mielipiteensä streamauspalveluista eli kaiken maailman Spotify-palveluista. Musiikin alkutuottajalle musiikin muutamasta kuuntelukerrasta saatava korvaus on lähestulkoon nolla tai ei mitään. Toki rahasumma kasvaa, kun kuuntelukertoja ynnätään yhteen, mutta korvaukset ovat minimaalisia. Levymyynti on kuitenkin se, joka tällaisista palveluista kärsii. Olen ehkä sen verran vanhanaikainen, etten ymmärrä streamauspalveluita ollenkaan. Olenko ehkä ainoa suomalainen, joka ei ole käyttänyt Spotifyä? Itse tykkään ostaa musiikin levyinä, koska tykkään hipelöidä levykansia ja lukea kansitekstejä. Samalla tulee tunne, että on oikeasti ostanut jotain.

Kirjassa kerrottiin, että eri puolilla maailmaa tuleviin levyihin tulee eri bonusraitoja. Tämä oli tällaiselle musiikkinoviisille uusi tieto tai ehkä en ole aiemmin asiaa tullut ajatelleeksi. Joka tapauksessa minusta oli mahtavaa, että Sonata Arcticassa oli bonuksena Toni Kakon esikoisnovelli Avain. Ajattelin ensin hieman kylmäkiskoisesti, pitääkö muusikon pistää näppinsä kirjailijan hommiinkin, mutta syyttä suotta. Novelli oli viihdyttävä, helppolukuinen ja sitä olisi lukenut pidempäänkin. Ja toisaalta kirjoittaahan Tony Kakko lyriikatkin Sonata Arctican kappaleisiin, niin miksei harrastaisi muutakin kirjoittamista.

Sonata Arcticaa suosittelen tietenkin kaikille yhtyeen faneille sekä muuten vaan musiikista kiinnostuneille henkilöille. 

Tähtiä kirja saa 4- (asteikko 1-5).