12.7.2014

Heinäkuun Livbox

No, onkos tullut joulu, nyt kesän keskelle… Ei se tainnut ihan noin mennä, mutta hieman joululta tuntuu, koska tuli Livbox. Kerrankin boksi tuli myös minulle ensimmäisten joukossa, joten en ehtinyt edes spoilaantua, paitsi yhden blogin verran. Mutta onneksi oli sen verran kiire, etten ehtinyt reagoida muuhun kuin kynsilakkaan, joten oikeastaan laatikon sisältö oli täysin yllätys. Boksin värinä oli pirteä oranssi ja tältä se näytti:




Tuubia ja lippulappuja. Jos tutkisimme tuotteita kuitenkin hieman tarkemmin.




CK One Red for Him and for Her. Tuoksunäyte molemmille sukupuolille. Naisten tuoksu on kukkais-hedelmäinen tuoksu. Miesten tuoksu on raikas, aromaattinen ja metsäinen. En jaksa innostua tuoksuista, joten siirsin pahviläpyskän syrjään antaakseni sen eteenpäin jollekin, joka asiasta innostuu. Ihmettelin näytteen ohuutta ja siihenkin tuli selvyys internetin kautta. Tämä ei ole kunnon näyte vaan sellainen kelmun alla oleva raaputustuoksu. Ei sitä voi kenellekään edes eteenpäin antaa, joten kaivoin pahvin esiin ja tuoksuttelin. Miesten tuoksu on hyvä, mutta naisten tuoksu mitäänsanomaton. Näitä mahtuu kolmetoista tusinaan. Toisaalta tuollainen pahviläpyskä ei kerro koko totuutta tuoksusta, joten tuomioni saattaa olla täysin väärä. Hintoja tällaisilla EdT-tuotteilla on 35,- €/50 ml miehet ja 48,- €/100 ml naiset.

Dermosil Summer Glow Nail Polish. Kullanvärinen kynsilakka. Tästä innostuin kovasti, koska minulla ei ole yhtään kultalakkaa kaapissani tai yksi on, mutta se vetelee viimeisiään ja on enemmän pronssiin vivahtava. Ihana lakka, jota tuli jo testattua varpaankynsiin. Boksissa tulleen lapun mukaan kynsilakan pitäisi olla laadukas ja kestävä. Jää nähtäväksi. Varpaankynsissähän lakka yleensä pysyy pidempään kuin sormenkynsissä. Tätä tulee kyllä varmasti laitettua syksyn pimenevinä iltoina sormenkynsiinkin. Sädehtivällä tuotteella on hintaa 3,90 €/12 ml.

Australian Gold huulivoide SK30. Toukokuun paketissa tuli juuri Acon suojakertoimella varustettu huulirasva, mutta en silti pettynyt tästä vastaavasta tuotteesta. Huulirasvoja kuluu aina ja niitä on laukuissa, yöpöydällä, työpöydällä, kylppärin peilikaapissa jne. Tulee varmasti käyttöön, vaikka en ole vielä ehtinyt tuotetta korkata. Suojakertoimella varustettu huulirasva on aina kiva juttu. Tuote sisältää mm. jojobaa, E-vitamiinia ja aloe veraa. Tuote luonnollisesti pehmittää, tasoittaa ja ravitsee kuivia huulia. Tämä olisi myös hyvä vaihtoehto etelän reissun huulirasvaksi. Tuotteen hinta on 4,60 €/4,2 g.

Rich Pure Luxury Rejuvenating Argan Oil Elixir. Jotain olen oppinut Livboxeista. Argan-öljyn nimittäin. Sitä on tässäkin tuotteessa. Kyseessä on hiusöljy. Tuotteen pitäisi olla kevyt, eikä sen pitäisi tuntua rasvaiselta. Imeytyy nopeasti hiuksiin tehden hiuksista pehmeämmät ja kiiltävämmät. Ihan kiva juttu, mutta en pidä näytepussukasta. Tällainen öljy vaatisi ehdottomasti pienen pullon, vaikka olisi kuinka näyte. Näytepussukassa lukee, että 3-4 tippaa riittää yhteen hoitokertaan. Öö, mihin se loppu öljy sitten laitetaan? Tiedän jo etukäteen, että jos avaan näytteen, leviää kaikki öljy käsiini ja sen jälkeen kyllä tuntuu rasvaiselta. Nyt mietin kuumeisesti, mistä keksin jonkin pienen purkin tai pullon, johon voisin tuon 2 ml:n näytteen valuttaa. Vaikka määrä vaikuttaa pieneltä, on se kuitenkin loppupeleissä yllättävän paljon. Jos tällaista ihmeöljyä haluaisi ostaa, on sillä kaupassa hintaa 16,90 €/70 ml.

Mitäs muuta laatikosta löytyi?




Avene After Sun Repair Lotion eli emulsio auringonoton jälkeen. Loma alkaa vasta maanantaina, joten ei tässä ole kovin paljon ehditty auringossa aikaa viettää, paitsi tietenkin kissan kanssa ulkoillessa. Peruskiva tuote. Olen tätä ehtinyt jo testailla käsivarsiini. Ei aiheuta mitään riemunkiljahduksia, mutta ei toisaalta raivonkarjahduksiakaan. Tuotteen pitäisi viilentää, kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Soveltuu käytettäväksi vartalovoiteen tapaan. Tuotetta voi käyttää myös kasvoille. Käsivarret ovat olleet ihan tyytyväiset tuotteesta, joten näytetuubi tulee varmasti käytettyä loppuun. Eri asia on sitten se, ostaisinko tuotetta apteekista. Saattaisin ostaa tai sitten en. Hintaa normaalikokoisella tuotteella on 15,- €/200 ml.

Herbina Volume letitys- ja rakennesuihke. Tämän nähdessäni ajattelin, mitä ihmettä teen letityssuihkeella. Tarkemmin tuotetta tutkiessani huomasinkin, että tämä on suolasuihke eli salt spray. Tällaisista olen lukenut netin ihmeellisestä maailmasta. Tuotetta piti heti testata. Suihketta hiuksiin ja viisipiikkinen käyttöön. Aika näppärästi sain kertaheitolla hiukset pöyhittyä siihen malliin, että olisin voinut lähteä pidemmällekin kuin kissan kanssa korttelikierrokselle. Tuote sisältää karviais- (luin pullon kyljestä ensin, että karvainen), lehmus- ja mallasuutetta. Suihke suojaa hiuksia ja niiden väriä auringossa eli kiva kesätuote hiuksille. Suihke on miellyttävän tuoksuinen. Jopa niin miellyttävän, että ulkona ollessani ampiainen ja kimalainen pyörivät pääni ympärillä. Boksissa tullut pullo oli normaalikokoinen ja hintaa tällaisella on 5,- €/150 ml.

Rich Pure Luxury Intense Moisture Shampoo. Hiusöljyn kanssa samaa sarjaa oleva shampoonäyte. Ihan mukavan kokoinen näyte onkin, 80 ml. Tällä saa hiukset pestä aika monta kertaa, joten saa varmasti tuntuman, millainen tuote on kyseessä. Itse olen tietenkin jo ehtinyt testailla tätä ja hyvä tuote on kyseessä. Tuotteen luvataan syväkosteuttavan ja antavan kiiltoa hiuksille. Korjaa myös huonokuntoista hiusta palauttamalla hiuksen luonnollista elinvoimaa. Ainakin kiiltoa on antanut. Hiukset tuntuvat suorastaan silkkisiltä. Tuotteella on hintaa14,90 €/250 ml.

Boksissa oli lisäksi mukana pari lappua. Toisella saa verkkokauppa Salon24.eu:sta -30 % alennuksen. Dermoshopin lappu sen sijaan lupaa ilmaisen toimituksen. Nähtäväksi jää, hyödynnänkö kumpaakaan.

Mukavia tuotteita vai mitä? Tästä juuri pidän Livboxissa. Yllättäviä ja itselle uusia tuotteita testattavaksi ja kenties ihastuttavaksi. Toisille tuotteet saattavat olla hyvinkin tuttuja, mutta tällainen normi Prismassa asioija ei kaupan hyllyltä juuri muuta mukaansa valitse kuin vakituotteita. Livboxin kautta saattaa löytyä uusia tuttavuuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti