9.6.2014

Erilaisia listoja

Mia Kankimäen kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin innoittamana lukupiiri päätti tehdä erilaisia listoja. Listoja erilaisista asioista. Miellyttävistä, ikävistä, epämääräisistä. Mitä nyt mieleen sattui juolahtamaan. Kokosin tähän yhteenvedon aikaansaannoksistamme.

Ilahduttavia asioita


Kissa kävelee ohitsesi niin että samalla hipaisee nilkkaa.

Lettujen paistaminen sadepäivänä.

Kun yli vuoden eron jälkeen tapaa perhepiiriin kuuluvan kissarouvan, ja kun tämä ensin katselee kuin muistellen, sitten hyppää syliin, nuuhkii suun ja nenän seutuvia ja yhtäkkiä alkaa hillittömästi kehrätä ja puskea: ”Mummo, sinä!”

Kun työkaverisi ihailee kynsilakkaasi, jonka värinä on pirteä oranssi.

Kun huomaa, että joku paneutuu huolellisesti siihen mitä tekee.

Kun ihan tavallisena tiistaina illansuussa istuu lukemassa, ja kun kauppaan lähtöä hankkiva puoliso tulee antamaan suukon ja sanoo: ”Kun meillä on ollut niin hyvä päivä."

Auringonsäteet kaihdinten välistä aamukahvipöydässä.

Kun jazzyhtye musisoi kirjaston portailla raahautuessasi töistä kotiin.

Kun itsenäisyyspäivänä on kyläilemässä vieraassa maassa asuvan poikansa 40v luona, ja kun tämä oma-aloitteisesti virittää Linnan juhlat näkymään television ruudulle, istuu viereen koko lähetyksen ajaksi ja kommentoi ja keskustelee. Ensimmäistä kertaa elämässään.

Matkustamisen suunnittelu.

Kun luet blogistasi kommentin, jossa tekstejäsi kehutaan.

Kun tytär 36v kaupungilta ostosreissultaan soittaa ja kysyy: ”Äiti, olisiko sinulla aikaa tulla makutuomaroimaan yksi mekko?” Ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneenviiteen vuoteen.

Kun syyssateisena aamuna on suureksi harmikseen joutunut lähtemään liikkeelle totuttua aiemmin, ja kun tutulla puistotiellä ventovieras pieni westi-koira jää odottamaan, ja kohdatessa kertoo aamun iloisimmat uutisensa. Yksinoikeudella.

Kun kissasi kohtaa ensi kertaa pitkän talven jälkeen tyttöystävänsä.

Saunavesien kantaminen mökillä.

Uuden kahvipaketin avaaminen.




Ärsyttäviä asioita


Kun kissa nappaa samana päivänä kaksi linnunpoikasta, vain ja ainoastaan leikkiäkseen niillä. Lisäksi naapurit todistavat tapahtumaa.

Kun kapselikoneen kapseli ryttääntyy, eikä sitä voi enää käyttää.

Kun tyttärellä on ystävyyshuolia ja tekisi kerrankin mieli olla puolueellinen ja soimata toista osapuolta, mutta ei voi.

Kun menet kopiokoneelle ja huomaat sen vilkuttavan punaista. Kukaan muu ei ole muka huomannut koneen paperitukosta tai virhetilaa.

Kun olet ulkoilemassa ja tunnet keltiäisen pistoksen ihollasi, eikä sinulla ole mitään hoitosalvaa mukanasi.

Kun koulukaverit eivät tee tehtäviä ajoissa ja sitten pyytävät apua, kun olet itse jo lomalla.

Kun varis hyökkää kimppuusi pelotellaksesi sinua, etkä ehdi väistää.

Kun luet Facebookista, että teinit ovat jahdanneet kirjaston altaalla sorsanpoikasia tarkoituksenaan tappaa pienokaiset.

Kun korotat töissä äänesi huomauttaaksesi tiskaamattomista astioista, saatkin vihat niskoillesi.

Ovikellon soidessa naapuri seisoo oven takana kahden kirjekuoren kanssa ja pahoittelee, että ehti avata kuoret lukematta osoitteita. Kirjeet oli tarkoitettu avomiehelleni ja toisessa kuoressa sattui olemaan pankkikortti.




Epämääräisiä asioita


Loman suunnittelu on hauskaa ja ärsyttävää yhtä aikaa. Aika ja raha eivät kohtaa. Aina ei voi olla siellä missä haluaa.

Aina kun ajattelee mökkiä, siinä mielikuvassa ei ole ötököitä. Todellisuus on toinen!

Kun menee maaseutukaupunkiin ja haluaa paikallisia ruokia, mutta huomaa että siellä myydään vain pizzaa.


Hämmentäviä asioita


Kun junassa sinua vastapäätä tulee istumaan komea mies, vaikka vapaita paikkoja olisi yllin kyllin. Kaiken lisäksi mies hieman kääntää lukemaasi kirjaa nähdäkseen, mitä luet. Tästä kehkeytyy kirjapainotteinen keskustelu, joka päättyy liian nopeasti junan tullessa asemalle, jolla sinun täytyy jäädä pois junasta.

Ostaessasi jalokärhön ja tutustuessasi kukan hoito-ohjeisiin netissä, menet täysin sekaisin, mitä sinun oikeastaan pitäisikään tehdä kukan siirtyessä talvehtimaan.




Mitä piditte? Itse huomasin, että ensin kertyi enemmän negatiivisia asioita, joten oli pakko hieman sinnitellä, että sain listattua mukavia ja ilahduttavia asioita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti