17.4.2014

Irja Rane: Naurava neitsyt. Triptyykki

Lukupiirin lukukohteena oli tällä kertaa Irja Ranen teos Naurava neitsyt (1996, WSOY). Kahdella lukijalla kirja löytyi lukemattomana tai osittain luettuna omasta kirjahyllystä. Kaksi lukijaa puolestaan tukeutui kirjaston palveluihin. Kirjan sai helposti lainattua, vaikka näyttikin siltä, että omalla alueellani kaikki Nauravat neitsyet olivat lainassa yhtä lukuun ottamatta. Ilmeisesti Irja Ranen teos jaksaa edelleen kiinnostaa, vaikka julkaisusta onkin lähes 20 vuotta.

Neljä lukupiiriläistä tälläytyi Facebookin ääreen keskustelemaan kirjasta. Naurava neitsyt ei aivan vakuuttanut lukupiiriläisiä. Yksi lukupiiriläinen oli kahlannut kirjan väkisin läpi, toinen oli aluksi ymmällään, mutta lopulta tyytyväinen luettuaan kirjan. Oma ensivaikutelmani oli, onko kirja täysin paatoksellista tarinaa, mutta onneksi ei kuitenkaan. Mielestäni teos oli ihan luettava, kunhan siihen pääsi kunnolla sisälle.

Kirja muodostuu kolmesta erillisestä tarinasta, triptyykistä. Triptyykki voidaan ajatella kolmiosaisena alttarimaisena kokonaisuutena. Ensimmäisessä tarinassa ollaan 1300-luvun Ranskassa Lakson kaupungissa. Tarinan kertojana on tuomareiden eteen joutunut leskivaimo Lydia. Lydia pelastaa tulvivasta joesta kuvantekijä Johanneksen, joka jää Lydian hoiviin yrittäen auttaa leskivaimoa parhaan taitonsa mukaan. Sokeutunut Johannes kohtaa Neitsyt Marian ja saa näkönsä takaisin sekä erityistehtävän. Johanneksen täytyy maalata Neitsyt Marian kuva. Lydian kohtalo sinetöityy tehtävän myötä. Lydian tarina aiheutti lukupiirissämme paljon keskustelua. Joku piti Lydiaa marttyyrina, toiset taas antoivat Lydialle vuodatuksen anteeksi.

Triptyykin toisen tarinan tapahtumat sijoittuvat samalle ajanjaksolle ja samaan paikkaan kuin Lydian tarina. Tarinassa sihteeri Bartolomeus vuorottelee kerrontaa vuoroin nuorena kaikkea halveksivana kaikentietäjänä ja toisaalta taas kuolemaa tekevänä, viisastuneena vanhuksena. Lydian tarinassa Neitsyt Marian kuva kuvataan kauniiksi ja ihastuttavaksi. Bartolomeus puolestaan ei voi nähdä maalauksessa mitään kaunista. Lukupiiriläiset pitivät Bartolomeusta inhottavana ja moraalittomana miehenä. Lukupiiriläisten mielestä Bartolomeus oli oman aikansa lobbari.

Kolmas ja samalla viimeinen kertomus sijoittuu 1930-luvun Saksaan. Tarinassa rehtori Klein kirjoittaa kirjeitä pojalleen. Yksinäisyys ja suru kuvastuvat rehtorin kirjeistä. Kirjeistä aistii tulevan sodan ja siihen valmistautumisen kaikessa raadollisuudessaan. Klein joutuu myös pohtimaan ja punnitsemaan omaa uskoaan Jumalaan. Jotta Naurava neitsyt loisi todellisen triptyykin, kohdataan tässä tarinassa myös samainen Neitsyt Marian kuva.

Ranen teksti on taitavaa ja runollista, kullekin tarinan ajalle tyypillistä. Rane on onnistunut tallentamaan kirjaan vanhahtavan kirjoitustyylin. Rane on myös osannut asettautua jokaisen tarinankertojan rooliin loistavasti. Lukupiirissä pohdimme, kuinka hyvin Rane tuntee Raamatun sisällön, koska kirjassa on paljon viittauksia Raamattuun. Kirjoittajan on täytynyt myös tuntea hyvin historia, koska lukupiirin mielestä Rane on onnistunut hyvin keskiajan ja 1930-luvun kuvauksissaan. Lukupiiriläisiä harmittivat omat historiantaidon puutteet, koska tuntemalla historiaa paremmin, olisi kirjasta voinut saada enemmän irti. Kirjassa on paljon luontokuvauksia, joissa Rane on myös onnistunut mainiosti. Lukupiirimme oli myös sitä mieltä, että jos kirjan lukisi uudestaan, voisi kirjan symboliikka ja uudet tasot aueta enemmän.

Naurava neitsyt kannattaa lukea, jos kaipaa filosofista pohdintaa. Kirja laittaa miettimään, ja aiheutti jopa raivon tunteita yhdessä lukupiiriläisessä, kuinka naisen asema on usein edelleen huonompi kuin miehen asema. Myös kirkon valta ja ihmisten asettaminen eriarvoiseen asemaan nousee pohdiskelun arvoiseksi asiaksi tämän kirjan luettuaan. Rane on saanut Nauravasta neitsyestä Finlandia-palkinnon vuonna 1996.

Lukupiiriläisten kesken kirjan tarinoiden kiinnostavuus jakautui tasaisesti. Jokaiselle tarinalle löytyi tykkääjänsä ja yksi ei osannut valita Lydian ja rehtori Kleinin välillä. Naurava neitsyt sai lukupiiriltämme tähtiä ­­­3- (asteikko 1-5).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti