28.8.2016

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Olipa taas hetki, jolloin tunsin itseni tyhmääkin tyhmemmäksi. Lukupiirissä ehdotettiin luettavaksi Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjoa (Otava, 2004). Menin kirjastoon ja aloin hakea kirjaa kaunokirjallisuushyllyistä Z-kirjaimen kohdalta. Hain ja hain, enkä mitään löytynyt. Kävin kirjaston hakukoneella toteamassa, että luokitus on oikea 84.2 RUI. Edelleenkään mitkään hälytyskellot eivät soineet. Kävin vielä Z-hyllyn läpi, enkä löytänyt hakemaani. Lopulta oli mentävä neuvontaan kyselemään tyhmiä. Oho. Kirja olikin R-kirjaimen kohdalla ja tämä olisi pitänyt ymmärtää tietysti jo lyhenteestä RUI, mutta koska ihmismieli on mitä on, niin olin sitä mieltä, että kirjan olisi pitänyt olla Z-kirjaimen kohdalla. Onneksi kirjastossa on palvelualtista henkilökuntaa ja sain vuodelta 2014 olevan Seven-pokkarin lainatuksi. Espanjankielinen alkuteos La Sombra del Viento on vuodelta 2001. Kirjan on suomentanut Tarja Härkönen.

Kymmenvuotias Daniel yrittää pitää kuolleen äitinsä kasvoja mielessään. Kun poika eräänä yönä herää, eikä muista äitinsä kasvoja, lupaa hänen kirjakauppias-isänsä viedä hänet salaiseen paikkaan. Isä johdattaa pojan Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Paikka, joka sijaitsee Barcelonan vanhassa kaupungissa ihmisten tietämättömissä. Daniel saa valita Unohdettujen kirjojen hautausmaalta yhden kirjan, josta pojan pitää huolehtia niin, ettei kirja unohdu, vaan että se pysyy elossa. Labyrinttimaisen pyhäkön tuhansien ja tuhansien kirjojen joukosta Daniel valitsee Julian Caraxin Tuulen varjon, kirjan, joka tulee muuttamaan Danielin elämän. Caraxista tulee pojalle pakkomielle. Daniel etsii kadonnutta kirjailijaa yli vuosikymmenen ajan laittaen samalla peliin oman elämänsä. Lopulta Caraxin elämäntarina alkaa pelottavasti toistua Danielin omassa elämässä.

Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo on kirja, josta lukupiiri yksimieleisesti haltioitui tai ainakin ne haltioituivat, jotka olivat mukana kirjasta keskustelemassa. Kirjasta löytyy todella hyviä juonenkäänteitä ja paljon yllätyksellisyyttä. Jännittäviä paljastuksia riittää kirjan viimeisille sivuille saakka. Kirjassa on aineksia moneen. Löytyy seikkailua, ystävyyttä, rakkautta ja välillä kunnon jännitystä sekä jopa kauhua. Kirja on myös Danielin kasvukertomus. Voisi kuvitella, että näin monesta asiasta ei saisi järkevää kokoonpanoa aikaiseksi tarinan siitä kärsimättä, mutta niin vain on, että Ruiz Zafón on osannut laittaa asiat yksiin kansiin ja todella taitavalla tavalla. Ei voi muuta kuin hämmästellä.

Kirjan henkilögallerian monipuolisuus ja henkilöiden värikkäät kuvaukset antoivat oman leimansa lukunautinnolle. Lukupiiri keskusteli etenkin ylikomisario Fumeron pahuudesta, jota pidettiin psykopaattisena. Fumerosta ei löytynyt yhtään inhimillistä piirrettä päinvastoin kuin Danielin eriskummallisesta ystävästä Fermínistä, miehestä, joka oli valmis mihin tahansa ystävänsä vuoksi. Kaiken lisäksi Fermín oli kutkuttavan hauska henkilöhahmo, johon kaikki lukupiiriläiset ihastuivat.

Yksi lukupiiriläinen nautti kirjan Barcelona -kuvauksista, koska hänelle kirjasta nousi esiin monia tuttuja kulmia, vaikka tapahtuma-aikana kirjassa elettiinkin vuosina 1945-1956. Itse en ole Barcelonassa käynyt, eivätkä kirjan kuvaukset antaneet ainakaan minulle Barcelonasta kauhean hyvää kuvaa, koska kirja oli tunnelmaltaan melkoisen synkkä, vaikka hyvä olikin. Toisaalta kirjasta oli helppo aistia Francisco Francon ajan kovuus ja sodan varjot.

Tuulen varjo on osa Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjaa. Ette varmaan arvaakaan, kuinka nyt tekisi mieli lukea sarjan muut osat Enkelipeli ja Taivasten vanki.

Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjoa voin suositella kaikille, jotka kaipaavat mahtavaa lukuelämystä. Paksu kirja, jonka tarina vie lukijansa mukanaan. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 5 (asteikko 1-5).



23.8.2016

Rankka päivä

Vaikka yleensä yritän suhtautua asioihin positiivisesti, oli eilinen rankka päivä. Mies, joka täällä asuu, sai maaliskuussa kuulla joutuvansa isoon sydänleikkaukseen. Alkoi odotus. Sairaalassa ja kotiin tulleissa lippulappusissa kerrottiin, että leikkauksen keskimääräinen jonotusaika olisi 3-4 kuukautta. Laskeskelimme, että leikkausaika ajoittuisi kesälle. Mietimme myös sitä, kuinka kesälomat sotkisivat jonoja. Leikkausajan luvattiin tulevan noin kuukautta aikaisemmin kirjeitse kotiin. Kirjettä ei vain kuulunut.

Mies oli saanut sairaalasta mukaansa nipun papereita. Papereiden mukana oli pyyntö osallistua luennolle, jossa kerrottaisiin sydänleikkauksesta tarkemmin sekä leikkauksen jälkeisestä elämästä. Lapussa myös suositeltiin, että omainen tulisi kuuntelemaan luennon. Koska leikkausaikaa ei kuulunut, päätimme mennä kevätkauden viimeisimmälle luennolle, jonka piti olla juhannusviikon maanantaina. Otin töistä saldovapaan, koska olisi mennyt taas hankalaksi elämä, kun olisi pitänyt mennä aamupäiväksi töihin ja hilpaista puolilta päivin Helsinkiin. Sitä paitsi niitä liukumia kertyy joka viikko, joten kai niitä joskus on pidettävä poiskin.


Luennolle mennessämme hieman ihmettelimme, miksei paikalla ollut muita. Huomasin, että luentosalin ovessa oli kaksi viikkoa vanha varauslista. Epäilykset nousivat pintaan. Eikö luentoa olisikaan? Istuimme kuitenkin alas ja alkoihan sieltä porukkaa valua paikalle. Pari tulevaa potilasta oli todella heikossa hapessa. Suomalaiseen tyyliin kaikki istuivat hiljaa ihmetellen. Aika kului, eikä mitään tapahtunut. Lopulta eräs nainen sanoi lähtevänsä kyselemään. Nainen sai käsiinsä jonkun sairaalassa työskentelevän henkilön, joka lupasi selvittää asiaa.


Sairaalahenkilökuntaan kuuluva nainen sai lopulta luennonpitäjän kiinni puhelimitse. Puhelusta päätellen kaikki luennolle tulijat olivat paikalla vääränä päivänä. Meidän olisi tultava vasta seuraavana maanantaina luennolle. Onneksi minussa on sen verran pohojanmaalaasta sisua, että nostin mekkalan. Emme huviksemme maksa kalliita seutulippuja ja sitä paitsi ei vapaita oteta sen takia, että käydään pyörimässä sairaalassa turistimielessä. Onneksi joku toinenkin tiuskaisi, että oli saanut luentolapun kaksi viikkoa aikaisemmin käteensä. Lopulta luennoitsija lupasi tulla pitämään meille lyhennetyn luennon. Anteeksipyyntöä ei kyllä kuulunut, koska vika tuntui olevan meissä, joille oli annettu väärää informaatiota. Luento oli kuitenkin todella hyvä ja asiantunteva. Siitä kiitos luennoitsijalle. Tämä tarina olisi jäänyt kertomatta, jos eilistä ei olisi tapahtunut eli sitten varsinaiseen aiheeseen.


Mies, joka täällä asuu, sai vihdoinkin heinäkuussa kirjeen, jossa ilmoitettiin, että leikkauspäivä olisi maanantaina 22.8.2016. Perjantaina 19. elokuuta hänen pitäisi myös käydä sairaalassa kirurgin, anestesialääkärin, sairaanhoitajan ja toimintaterapeutin juttusilla. Jonotusaika siis piteni kesälomien takia noin kuukaudella.

Sunnuntaina mies sitten pakkasi reppuunsa sairaalassa tarvitsemansa asiat ja välineet. Ilmassa oli jännityksen tuntua, mutta myös helpotusta, että nyt se olisi menoa. Itse pidin heinäkuussa vain viikon kesälomaa. Loput kolme lomaviikkoa ajoitin leikkauspäivästä eteenpäin, jotta saisin rauhassa juosta sairaalassa miestä katsomassa ja olisin sitten kotona, kun mies kotiutuu sairaalasta. Ei ehkä niin lomaa, mutta hermoille käypää sekin olisi ollut, että töiden jälkeen paahtaisin Helsinkiin miestä katsomaan ja miettisin samalla, että kissan pitäisi päästä ulkoilemaan.



Miehen piti olla aamulla sairaalassa kello 6.45. Koska vatsantyhjennystä ei pitänyt suorittaa, ei sairaalasta ollut saanut mukaansa taksilappua. Autoahan meillä ei ole, joten mies lähti aikaisin aamulla julkisilla kohti sairaalaa. Haikein mielin hyvästelimme ja taisi minulla muutama kyynelkin vierähtää poskelle. Kyseessä olisi iso leikkaus ja vaikka Suomen terveydenhoito on todella korkealuokkaista, niin ikinä ei voi tietää, jos jotain sattuu.

Miehen lähdettyä nukahdimme herra Karvajalan kanssa uudestaan. Heräsimme siihen, kun mies soitti kuuden jälkeen olevansa jo sairaalassa. Oli siis aika nousta minunkin sängystä. Lähdin ennen aamupalaa kissan kanssa ulos. Ajatukset pyörivät mielessäni, mutta yritin olla reipas. Kotiin tullessamme kissakin aavisteli jotain ja oli todella hämmentyneen näköinen. Aloin valmistaa itselleni aamupalaa. Puoli yhdeksän aikaan puhelimeni soi. Mies, joka täällä asuu, soittaa. Mitä ihmettä? Miehen pitäisi olla parhaillaan leikkurissa. Vastasin puhelimeen ja mies kertoi tulevansa kotiin. Oli tullut kaksi hätätapausta. Mies ja joku toinen oli lähetetty kotiin odottamaan uutta leikkausaikaa.


Tuntui, että olin aivan sekaisin. Mies soitti myöhemmin vielä uudestaan ja ehdotti treffejä kaupan edustalle. Ihmettelin, kuinka mies oli niin tyyni. Kertoi aavistelleensa, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi, koska esilääkitystä ei oltu annettu. Kauppareissun aikana miehelle soitettiin ja kerrottiin uuden leikkausajan olevan ensi viikon tiistaina. Maanantaina pitäisi mahdollisesti myös käydä sairaalassa, jos kirurgi vaihtuu ja vaihtuuhan se, koska tänään posti toi uuden kirjeen leikkausajasta.

Päästyämme kauppareissun jälkeen kotiin, miehen tyyneys lopulta purkautui kiukkuun ja turhautumiseen. Leikkausta oli odotettu kuukausikaupalla ja valmistauduttu henkisesti tulevaan kotiokseen. Eilinen peruuntuminen oli myös minulle henkisesti hyvin raskas. Ymmärrän kyllä, että hätäleikkauksilla luultavasti pelastettiin kaksi ihmishenkeä, mikä on todella hienoa. En vain voi olla miettimättä sellaista, onko ikinä ajateltu kotiin lähetetyn potilaan henkistä hyvinvointia, kun tällä tavoin käy?

Onko teille käynyt vastaavaa, ettei leikkausta olekaan voitu suorittaa annettuna ajankohtana?







22.8.2016

Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden 2016 avajaiset

Viikko sitten maanantaina oli Linnanmäen Peacockissa Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden avajaiset. Sinnehän sitä oli tietenkin suunnattava, jotta saisi näkemyksen syksyn uutuusohjelmistosta. Avajaiset avasi nykyinen ja kohta väistyvä teatterinjohtaja Asko Sarkola. Sarkolan jälkeen avajaisia luotsasi Antti Timonen. Myös tuleva teatterinjohtaja Kari Arffman pääsi avaamaan sanaisen arkkunsa ja kertomaan tulevasta.

Avajaisissa sai ottaa kuvia, mikä on hienoa, koska normaalistihan teatterissa ei ikinä saa ottaa minkäänlaisia tallenteita. Minulle kävi tietysti perinteisesti, että hienon huonon älyluurin kuvista tuli todella surkeita. Onnekseni sain vinkin, että Use Your Illusion And Enter My Dream -blogin Riikalta saisi kuvia. Tässä postauksessa käytetyt kuvat ovat siis Riikalta, joten ethän käytä kuvia ilman Riikan lupaa. Ja Riikalle tietysti suurkiitokset kuvamateriaalista, joka on sanoinkuvaamattoman mahtavaa.

Mitä uutuuksia Helsingin Kaupunginteatteri sitten tarjoaa? Aloitetaan Shrekistä. Tuo sympaattinen, vihreänaamainen ja kammottavan näköinen jätti, Shrek, lähtee pelastamaan kaunista prinsessa Fionaa ja taistelemaan hirmuhallitsija Farquaadia vastaan. Shrekissä riittää väriloistoa ja upeita pukuja ja satuhahmoja. Shrekin roolissa vuorottelevat Petrus Kähkönen ja Jon-Jon Geitel. Musikaalin on suomentanut ja ohjannut Kari Arffman. Itse ajattelin Shrekistä ensin, että kyseessä on lapsille suunnattu musikaali, mutta avajaisissa näytetyt pätkät ihastuttivat, joten Shrek on ehdottomasti syksyn katsottavien listalla. Musikaalikomedian ensi-ilta on 25.8.2016. Näytökset ovat Peacockissa.

Kuva © Riikka Kiviaho, Shrek

Komisario Palmun erehdys on näytelmä, josta itse olin heti aivan fiiliksissä, kun kuulin, että tällainen debyytti olisi tulossa. Näytelmä kertoo rikkaan rattopojan murhasta ja siihen liittyvistä murhatutkimuksista. Mika Waltarin kirjaan perustuva näytelmä on Waltarin tyttärenpojan Joel Elstelän sovittama ja ohjaama. Komisario Palmua esittää Mikko Kivinen. Jos legendaarinen Komisario Palmun erehdys kiinnostaa, kannattaa liput hankkia mahdollisimman nopeasti. Lippuja on myyty jo noin 20.000 kappaletta. Dekkarin ensi-ilta on Arena-näyttämöllä 24.8.2016.

Kuva © Riikka Kiviaho, Komisario Palmun erehdys


Kenraali ja Casanova perustuu tositapahtumiin kenraali Maunu Sprengtportenin ja venetsialaisen seikkailijan Giacomo Casanovan kohtaamisesta. Voin uskoa, että tässä näytelmässä tullaan näkemään perinteistä draamaa ja pukuloistoa. Näytelmän on kirjoittanut ja ohjannut Pasi Lampela. Santeri Kinnunen nähdään lavalla kenraalina ja Pekka Laiho Casanovana. Draamanäytelmä saa ensi-iltansa Pengerkadun näyttämöllä 31.8.2016.

Kuva © Riikka Kiviaho, Kenraali ja Casanova


Naurua on tiedossa 40-vuotistaiteilijajuhlaa viettävän Ulla Tapanisen tähdittämässä Lava-ammuntaa V. Kyseessä on Tapanisen vetämä come back -komedia, jossa nauretaan kaikelle ihmeelliselle ja huvittavalle maan ja taivaan välillä. Komedian on ohjannut Raila Leppäkoski. Ulla Tapanisella on ollut aiemminkin Lava-ammuntaa -esityksiä. Itse en ole näitä nähnyt, mutta tällä kertaa korjaan virheen ja käyn huvituttamassa itseäni yhtenä syksyn pimeistä illoista. Ensi-ilta on Pengerkadun näyttämöllä 7.9.2016.

Kuva © Riikka Kiviaho, Lava-ammuntaa V



Ei makseta, ei makseta on Dario Fon farssiklassikko, joka on tuotu tämän päivän Suomeen. Ruoan hinta vie perheet taloudelliseen ahdinkoon. Kansalaisten kapinahenki aktivoituu ja pienen vilungin ja rikoksen välinen raja hämärtyy. Tällaisilla aineksilla saadaan varmasti aikaiseksi kunnon farssi. Näytelmän on suomentanut ja sovittanut Pentti Järvinen. Ohjaajana on Pentti Kotkaniemi. Näytelmän ensi-ilta on Studio Pasilassa 1.9.2016.

Kuva © Riikka Kiviaho, Ei makseta, ei makseta


Sitten on näytelmä, joka hieman kutkuttaisi nähdä, mutta aavistuksen pelkään omaa ymmärryksen tasoani. Nimittäin ruotsin kielen ymmärryksen. Avajaisissa näytetyssä pätkässä artikulointi kylläkin oli erittäin selkeää ja hyvinkin ymmärrettävää. Lilla Teaternissa esitetään Moliéren Tartuffe, joka on tuotu nykyaikaan. Tartuffe vaikuttaa olevan jalo ihminen, mutta oikeasti hän on oikea sika. Ihminen, joka pesiytyy joka paikkaan ja aiheuttaa mielipahaa. Näytelmän on ohjannut Kari Heiskanen ja Tartuffena kieroilee Asko Sarkola. Komedia saa ensi-iltansa 8.9.2016.

Kuva © Riikka Kiviaho, Tartuffe


Toinen Lilla Teaternin mielenkiintoinen uutuus on Mirakelmetoden. Parisuhdekomedia, jossa etsitään vanhaa rakkautta parisuhdeterapeutin luota. Näytelmän ohjaa Marina Meinander ja Kirsi Porkka. Komedian ensi-ilta on 2.11.2016.

Viimeiseksi uutuus, josta itse kiinnostuin kovasti ja aionkin näytelmän käydä katsomassa. Taju kertoo Tyko Sallisen tyttären Tajun viimeisen teoksen Isä ja minä syntyprosessista, joka on kipeä ja ahdistava. Näytelmän ohjaa Laura Jäntti. Tajun nimiroolissa on Ursula Salo. Näytelmä saa ensi-iltansa Pengerkadun näyttämöllä 10.11.2016.

Täytyy myöntää, että monipuolinen teatterikausi Helsingin Kaupunginteatterilla on tulossa. Kannattaa muistaa myös vanhat näytelmät, joita vielä esitetään, kuten esimerkiksi vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Kiviä taskussa, Kari Hotakaisen tekstiin perustuva Palvelija tai riemastuttava Sylvia

Minkä näytelmän sinä näistä haluaisit nähdä?



20.8.2016

Joyce Maynard: Vuori talon takana

Käykö teille toisinaan siten, että ihastutte jonkin kirjan kanteen niin paljon, että kirja on luettava läpi? Minulle käy. Joyce Maynardin Vuori talon takana (HarperCollins Nordic, 2016) vihreänvehreä kansipaperi kutsui tutustumaan kirjaan tarkemmin. Olin toki lukenut muutamasta blogista kirjasta aikaisemmin, mutta kannet olivat kuitenkin se jokin juttu, joka lopulta johdatti minut tämän kirjan saloihin. Kirjan kannen kuva on Shutterstockin ja suunnittelu Jenny Liljegrenin. Kirjan englanninkielinen alkuteos After Her on ilmestynyt vuonna 2013. Suomennoksen on tehnyt Eeva Parviainen. Kirjan sain kustantajalta, joten kiitokset lähtevät sinne suuntaan.

Vuoden 1979 kuumana ja kuivana kesänä Kalifornian Marinin piirikunnassa löydetään useita surmattuja tyttöjä vuorelta, joka on murrosikää lähestyvän Rachelin ja hänen pikkusiskonsa Pattyn kodin takana. Rachelin ja Pattyn vanhemmat ovat eronneet. Tytöt asuvat masentuneen ja sulkeutuneen äitinsä kanssa. Isäänsä Rachel ja Patty tapaavat säännöllisesti, kunnes tyttöjen isä, joka on rikosetsivä, saa tehtäväkseen löytää surmatöiden tekijän. Surmatyöt kuitenkin jatkuvat, eikä Rachelin isä saa surmaajaa kiinni. Suuri yleisö on ihaillut ja palvonut rikosetsivää, mutta lopulta ihailut rikosetsivää kohtaan kääntyvät laskuun ja tyttöjen isästä tulee väheksytty ja aliarvostettu. Isäänsä kaipaavan Rachelin mielikuvitus on vilkas. Hän päättää ottaa tehtäväkseen surmaajan henkilöllisyyden selvittämisen, jotta hänen isänsä nostettaisiin takaisin jalustalle, jolle hän kuuluu.

Vuori talon takana kertojana on Rachel. Tyttö, jonka isäriippuvuus on kummallisen voimakas. Yleensä murrosikää lähestyvät nuoret alkavat irtautua vanhemmistaan, mutta Rachel tuntuu tukeutuvan isäänsä entistä voimakkaammin. Liekö tässä sitten syynä se, että tyttöjen äiti on sulkeutunut, eikä anna tytöille tukea ja ohjausta tarvittaessa. Rachelin kasvukertomus on joka tapauksessa mielenkiintoinen. Rachelin tarinassa on myös yksi erikoinen piirre. Rachel on sairaalloisen kiinnostunut surmatöiden tekijän henkilöllisyydestä. Jopa aikuisiällä nainen jaksaa jahdata surmaajaa.

Kirjan takakannessa kirjaa kuvataan osittaiseksi trilleriksi ja osittaiseksi perhetarinaksi. Perhetarinan allekirjoitan, mutta en ehkä trilleriä. Toki kirjasta löytyy jännittäviä kohtauksia, mutta ei mielestäni trillerimäisiä. Maynard on kuitenkin saanut kirjaansa monta mielenkiintoa herättävää aihetta. Lasten kehittyminen ja kasvaminen kohti aikuisuuden kynnystä, lasten ja vanhempien väliset suhteet ja koulukiusaaminen. Kirjassa käydään läpi tyttöjen, etenkin Rachelin, kasvamista ja kehittymistä sekä tyttöjen suhdetta vanhempiinsa. Koulukiusaamisen voi lukea rivien välistä. Tyttöjä ei suoranaisesti kiusata koulussa, mutta itse lasken koulukiusaamiseksi myös sellaisen, jos joitakin henkilöitä pidetään pelkkänä ilmana. Ei tervehditä, eikä keskustella.

Kirja jakautuu kahteen osaan. Suurimman osan kirjasta vie Rachelin ja Pattyn lapsuuden ja nuoruuden välinen aika, jolloin sarjamurhaajaa etsitään. Kirjan tarina saa mielestäni hyvän päätöksen, kun rikostarina ikään kuin selviää, vaikka yksi asia jääkin vaivaamaan etenkin Rachelin mieltä. Kirja olisi voinut mielestäni päättyä tähän, mutta ei. Maynard oli tehnyt ratkaisun jatkaa tarinaa, kun surmatöistä on kulunut kolmisenkymmentä vuotta ja Rachel on aikuinen. Aikuisen Rachelin tarina on irrallinen ja jää roikkumaan ilmaan. Maynard on ehkä halunnut viedä lopulliseen päätökseen surmaajan tarinan, mutta sitä ei olisi mielestäni tarvinnut tehdä. Tästä tuli hieman huono jälkimaku. Tuli tunne kirjailijan selittelyistä.

Vuori talon takana on fiktiota, mutta pohjautuu tositarinaan. Kirjan yksityiskohdat kuitenkin poikkeavat todellisista tapahtumista merkittävästi.

Joyce Maynardin Vuori talon takana ilmestyy syyskuussa pokkarina. Kirja kannattaa lukea esimerkiksi matkalukemisena.

Tähtiä kirja saa 3½ (asteikko 1-5).







19.8.2016

Claudie Gallay: Tyrskyt

Olen jo aiemmin maininnut pari kertaa mahtavasta blogipalkinnosta, jonka voitin Ullan Luetut Kirjat -blogista. Iso kasa kirjoja, joita olen nyt vähitellen lukenut kaiken muun ohella. Yksi päivä nappasin mukaani kissaulkoilulle pokkarin, jonka pienikokoinen fontti hieman hirvitti, mutta onneksi vain hirvitti. Kirja nimittäin oli yksi hienoimmista lukemistani pitkään aikaan. Kyseessä on Claudie Gallayn Tyrskyt (Avain, 2011). Ranskankielinen alkuteos Les Déferlantes ilmestyi vuonna 2008. Ensimmäisen kerran kirja julkaistiin Avaimen kustantamana vuonna 2010. Kirjan on suomentanut Titia Schuurman.

Tyrskyt sijoittuu Normandian uloimpaan niemenkärkeen, La Hagueen, joka on kylä meren ja myrskyjen äärellä. Tyrskyjen kertoja on tullut kylään tutkimaan ja laskemaan merilintuja päästäkseen eroon menneisyyden tuskasta. Kylän ihmiset ovat erikoisia ja persoonallisia. Kun kylään saapuu muukalainen, aistii kertoja, että kyläläisten pinnan alla kuplii. Kertojan kysellessä asiasta, kukaan ei tunnu tietävän mistään mitään tai ei ainakaan halua jakaa tietämäänsä. Vähitellen kertoja alkaa löytää vihjeitä, joista hän pystyy rakentamaan tarinaa, joka on surullinen, mutta samalla toivoa antava ja ihana.

Kertoja asuu Kyntevässä, talossa, jossa hänen lisäkseen asuu Morgane ja hänen veljensä Raphaël. Morgane on kylän miesten päiväuni, mutta eniten kuitenkin hieman yksinkertaisen Maxin, joka palvoo naista. Morgane vähät välittää kuolaavista miehenkuvatuksista, mutta osaa hän välillä olla kilttikin, jos vain haluaa. Raphaël on kuvanveistäjä, joka riutuu teostensa keskellä. Lili on kylän kiukkuinen baarinpitäjä. Lilin vanhemmat, Muori ja Theo, asuvat erillään. Muori odottaa miestään baarissa päivät pitkät Lilin huolehtiessa vanhuksen perustarpeista. Isälleen Lili laittaa ruoka-annoksia, mutta he eivät keskustele keskenään. Varsin kirjavaa ja omituista sakkia kylässä asustaa.

Kirjan kieli on kaunista ja runollista. Proosaa parhaimmillaan. Gallaylla on viehättävä tyyli kirjoittaa lyhyitä lauseita ikään kuin luetellen ja todeten. Kirjan tarina kuitenkin etenee ja kasvaa koko ajan. Kirjan yksi viehättävyys piilee siinä, että luonto on läsnä alati. Lukija voi tuntea sadepisarat tai sumun kasvoillaan. Myrskyäänet ja tuulen ujelluksen seinänraoissa voi kuulla. Tyrskyissä ei eletä pintapuolista elämää. Kirja on elämänmakuinen. Siinä iloitaan ja surraan. Siinä eletään. Kirjan suomentajalle täytyy antaa myös kiitokset. Ilman hyvää suomentajaa, kirjan tunnelma olisi saattanut olla aivan toinen.

Pidin myös kirjassa siitä, kuinka Gallay oli onnistunut pitämään henkilöhahmot luomissaan muoteissa. Henkilöt olivat loppuun saakka sellaisia kuin alussa kerrottiin. Ja jos jostain syystä henkilön kuvaus jäi vähemmälle, mitä ei yleensä tapahtunut, sai lukija silti otteen kunkin henkilön ominaisuuksista pelkkien vuorosanojen tai henkilön tekemisten perusteella. Loistavalla tavalla Gallay on onnistunut yhdistämään kirjan tarinan, ympäristön ja erikoiset ihmiset.

En ollut aiemmin lukenut Claudie Gallayn kirjoja, mutta Tyrskyt antoi sysäyksen tutkia kirjailijan tuotantoa laajemminkin. Pitäisi vain olla tarpeeksi aikaa, että ehtisi lukea maailman kaikki lukemista odottavat kirjat.

Claudie Gallayn Tyrskyjä suosittelen luettavaksi, jos pidät hieman runollisesta kerronnasta, mutta haluat silti uppoutua sinulle aivan uuteen maailmaan ja tarinaan. 

Kirja saa tähtiä 5- (asteikko 1-5).



13.8.2016

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Lukupiiri on siitä mainio harrastus, että tulee tartuttua kirjoihin, joista ei ole aiemmin kuullut sanaakaan tai joita ei vain ole tullut ajatelleeksi, että lukisi. Tällä kertaa lukupiiri tarttui Emmi Itärannan Teemestarin kirjaan (Teos, 2012). Itse luin kirjasta pokkariversion vuodelta 2014. Täytyy myöntää, että olipa taas varsin erilainen lukukokemus.

Teemestarin kirjassa eletään nykyisajassa. Entismaailma on kadonnut, kun napajäät ovat sulaneet ja meret ovat peittäneet suuret kaupungit. Nykyismaailma on saanut uudennäköisen kartan tämän seurauksena. Entismaailmasta ei tiedetä juuri mitään, koska historialliset jäljet ovat hävinneet Hämärän vuosisadan saatossa. Nykyismaailman suurin ongelma on veden vähyys. Vettä säännöstellään sotilasdiktatuurisin ottein. Noria on teemestarin tytär, joka on tuleva jatkamaan isänsä jalanjälkiä. Norian teemestarisuvulla on salaisuus, jonka myös Noria saa harteilleen. Veden kätkeminen on rikoksista pahin. Kuinka Noria selviytyy salaisuutensa kanssa, kun hänen parhaan ystävänsä Sanjan perhe kärsii silminnähtävästi vesipulasta?

Kirja antaa surullisen ja karmaisevan näkymän tulevaisuudesta. Vaikka lukupiiriläiset pitivät kirjasta pääosin, yksi lukupiiriläinen kertoi masentuneesta ajatuksesta, millaiseen tilaan maailma oli saatettu. Kirjan luettua muutamalla henkilöllä ajatukset olivat alkaneet pyöriä kirjan teeman ympärillä. Kirja ei siis missään nimessä ole helppo lukukokemus, mutta vaikuttava se on. Kirjan dystopiamaailma ja kaunis kieli olivat jollain tavoin ristiriidassa keskenään, mutta toisaalta kirjan kieli pehmensi kovaa ja raakaa todellisuutta. Kirjaa lukiessa huomasi myös hyvin sen, kuinka tarkasti kirjailija oli nykyismaailman miettinyt ja harkinnut. Itäranta oli tuonut hienosti esiin kirjassa koko ajan leijuvan sotilasdiktatuurista johtuvan jännittyneen tunnelman. Itse olin lukijana alati hieman kuin varpaisillani.

Kirjassa oli sekoitettu hienosti japanilaisuutta ja pohjoismaisuutta. Lisäksi Venäjää ja Kiina toivat oman säväyksensä kirjan maailmaan. Olisi ollut hienoa, jos kirjan sisäkannessa olisi ollut nykyismaailman kartta. Olisi voinut vertailla, kuinka maailma on muuttunut nykyajasta tulevaisuuden nykyismaailmaksi.

Teemestarin kirjassa kilvoitellaan paljon moraalisten kysymysten äärellä. Kuinka ihminen voi toimia moraalisesti oikein, jos hänellä on avain pelastukseen, mutta joka on samalla tarkoin varjeltu salaisuus? Lisäksi, kun salaisuuteen liitetään uhka sotilasdiktatuurista, on ihminen puun ja kuoren välissä, eikä mikään vaihtoehto tunnu olevan oikein. Kirja on hyvin moniulotteinen ja kysymyksiä asettava.

Lukupiirissä ihasteltiin esikoiskirjailijan taitavuutta. Ei ole siis ihme, että kirjaa on ylistetty ja palkittu. Teemestarin kirja on voittanut Teoksen fantasia- ja scifikirjoituskilpailun vuonna 2011. Vuonna 2012 kirja palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla ja vuonna 2013 Nuori Aleksis -palkinnolla. Kirja on ilmestynyt vuonna 2014 Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Australiassa.

Emmi Itärannan Teemestarin kirja kannattaa lukea, jos haluat päästä eläytymään mahdolliseen tulevaisuuden maailmaan. Maailma ei vaikuta enää hienolta paikalta, mutta ihmismieli osaa onneksi edelleen olla hyvä.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).






12.8.2016

Liebster Award -palkinto

Kiitos Ullan Luetut Kirjat -blogin Ullalle palkinnosta. Haaste otettu vastaan ja nyt yritetään vastata kysymyksiin.



1. Minkä kirjan kansi kiehtoo sinua?
Pohdin tätä kysymystä pitkään, koska todella hyviä kansia on harvassa. Yksi kansi leijui kuitenkin jostain vuosien takaa silmiini. Ajassa on pakko palata jopa yli neljänkymmenen vuoden takaisiin maailmoihin. Olin alle kouluikäinen ja olin saanut lahjaksi Richard Scarryn Meidän koulun. Kirjan kannessa eläinhahmot istuvat pulpeteissaan ja viittaavat. Voi kuinka tarkkaan kirjan kantta tutkin ja ihmettelin. Kirjan kansi oli on ihanan värikäs ja pieniä suloisia yksityiskohtia täynnä. Vieläkin uppoutuisin kirjan kanteen, jos kirja vain olisi vuosien saatossa pysynyt ehjänä, eikä olisi hävinnyt muuttojen aikana jonnekin kirjataivaaseen.

2. Minkä trilogian haluaisit lukea tai olet lukenut?
Nyt täytyy sanoa, että aloin pohtia, olenko lukenut mitään trilogiaa kokonaan. Tuntuu, että aina on jäänyt viimeinen osa lukematta syystä tai toisesta. Haruki Murakamin 1Q84 trilogiasta minulla on lukematta viimeinen osa. Sen aion jossain vaiheessa lukea, koska trilogian toisessa osassa alkoi oikeastaan vasta tapahtua ja haluan tietää, kuinka Aomamelle ja Tengolle lopulta käy.

3. Elämäsi elokuva?
Tähän on pakko vastata blogin nimen mukaisesti Elämä on ihanaa. James L. Brooksin ohjaama elokuva, jonka pääosassa keikaroi loistava Jack Nicholson. Melvin on kirjailija, joka pelkää homoja, kiusaa naapureitaan ja ilkeilee kaikelle mahdolliselle. Vähitellen Melvinin elämään tulee pieniä kuoppia, jotka pakottavat miehen joustamaan omien fobioidensa ja ilkeilyjensä suhteen. Elokuva on mahtava tarina, kuinka asiat voivat muuttua paremmiksi, ja kuinka ihanaa elämä oikeastaan on.

4. Mainitse joitakin suosikkikirjailijoitasi.
John Irving, Haruki Murakami, Kati Hiekkapelto, Enni Mustonen ja Arto Paasilinna. Tämä oli oikeasti hankala kysymys, koska pidän niin monen kirjailijan teoksista. John Irving on iskenyt minuun kovaa ja se oli tietysti ehdoton valinta. Haruki Murakamiin olen tutustunut lukupiirin kautta. Olen ihastunut hänen tapaansa viedä tarinaa eteenpäin. Japanilaiseen tyyliin kirjoista huokuu jonkinlainen tyyneys, vaikka kirjassa tapahtuisi mitä tahansa. Kati Hiekkapelto on ehkä parasta, mitä suomalaiselle dekkarimaailmalle on tapahtunut vähään aikaan. Uskomattoman hyviä kirjoja nainen on kirjoittanut. Enni Mustonen on suhteellisen uusi tuttavuus. Paimentyttö ja Emännöitsijä ovat olleet mahtavia kirjoja. Mustosen tuotantoon on paneuduttava siis syvemmin. Arto Paasilinna, mies, joka ei esittelyjä kaipaa. Miehen romaanit elävät edelleen, vaikka osalla kirjoista alkaa olla jo kunnioitettavat määrät ikävuosia takanaan.

5. Mikä tietokirjan alue kiinnostaa sinua eniten?
Vaikea, vaikea ja vaikea. Historia on alkanut kiinnostaa yhä enemmän, kun ikävuosia karttuu. Maailman maat ja kulttuurit kiinnostavat myös. Jos kuitenkin pitää valita yksi aihe, niin valitsen luontokirjat. Olen oppinut viime vuosina nauttimaan uudestaan luonnon kauneudesta ja ihmeellisyyksistä. Rakastan selailla luontokirjoja. Välillä niistä jää jopa jotain tietoa pääkoppaanikin.

6. Mainitse kirja lapsuudestasi?
Anni Polvan Tiina. Olin ensimmäisellä tai toisella luokalla koulussa, kun sain kummitädiltäni Tiina -kirjan. En ymmärtänyt aluksi kirjaa ollenkaan. Hirveästi sivuja ja pelkkää tekstiä. Missä olivat kaikki kuvat? Vasta kolmannella luokalla otin kirjan uudestaan kätösiini ja aloin lukea. Se olikin sitten sitä myöten selvä. Tiina -sarja vei minut mennessään ja sain aina syntymäpäivä- ja joululahjoiksi Tiina -kirjan siten, että jossain vaiheessa minulla oli kaikki sarjan kirjat hyllyssäni. Sitten tuli nuoruus ja Tiina -kirjat vaihtuivat muihin kirjoihin, enkä ole sarjan viimeisimpiä kirjoja lukenut.

7. Minkälaisia elokuvia katsot?
Olen huono katsomaan elokuvia, varsinkaan televisiosta tai tietokoneruudulta. Tykkään käydä elokuvissa, koska valkokankaassa on aina se oma fiiliksensä, vaikka täytyy myöntää, että elokuvissakin tulee käytyä nykyään liian harvoin. Elokuviksi valikoituvat useimmiten kotimaiset tai ranskalaiset elokuvat. Pidän myös romanttisista elokuvista sekä elokuvista, joissa näytetään paljon maisemakuvauksia.

8. Mikä on suosikkisi YA:ssa (nuorten kirjat)?
Ei pysty vastaamaan, koska en tunne niin hyvin nuorten kirjoja. Tekisi mieli vastata, että Harry Potterit, mutta niitä lukevat kaikki vauvasta vaariin, joten Harry Potter ei ole mielestäni hyväksyttävä vastaus.

9. Mikä syksyn kirjoista kiinnostaa sinua erityisesti?
Haruki Murakamin Miehiä ilman naisia sekä J.K. Rowlingin, Jack Thornen ja John Tiffanyn Harry Potter ja kirottu lapsi. Murakami kiinnostaa aina ja Harry Potter sen takia, että haluan nähdä, vieläkö Potterissa on taikaa.

10. Minkälainen on hyvä dekkari?
Hyvä dekkari on mielestäni sellainen, jossa rikollinen ei selviä kirjan alkumetreillä, vaan jännitys säilyy loppuun saakka. Pidän myös dekkareista, joissa päästään kurkistamaan päähenkilön eli yleensä rikostutkijan elämään lähemmin. Mielenkiintoisia ovat myös dekkarit, joissa selvitetään tarkemmin rikosten tutkimustapoja.

11. Maistuuko sinulle kauhu tai vampyyrit?
Ei oikeastaan kumpikaan maistu, mutta jos on pakko valita, niin kauhu. Minulle jäävät tarinat elämään herkästi päähäni ja etenkin iltaisin kauhu- ja vampyyritarinat takaavat huonot yöunet.


Minä annan palkinnon puolestani Päiville Hidasta matkailua aloittelijoille -blogista, Tassulinnan Emännälle ja ihanille Pepsille ja Maxille, Hurjan hassun lukijan Jassulle sekä Nukkuvan kojootin Katille.

Haasteen säännöt:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse

Kysymykseni palkinnon saajille:
1. Jos raha ei olisi esteenä, minne matkustaisit vai jäisitkö kotiin?
2. Mikä on paras lukemasi kirja?
3. Mikä eläin haluaisit olla?
4. Milloin viimeksi kävit teatterissa?
5. Mikä on syksyssä parasta?
6. Pidätkö elämää suurena seikkailuna?
7. Kiinnostaako elämäkerrat?
8. Musiikki, kuvataiteet vai kirjallisuus?
9. Otatko selfieitä?
10. Oletko viherpeukalo?
11. Seuraatko Rion olympialaisia?