26.5.2018

Kevätlukumaratonin päivitysraportti


Kohta on tarkoitus startata kevätlukumaraton. Aloitan lukemisen klo 16.00 ja päätän sen huomenna klo 16.00. Maraton alkaa lukemalla muutamia Risto Ahdin runoja, joista siirryn sujuvasti Juha Hurmeen Niemeen vai pitäisikö sanoa Niemelle. Kun lähden kissan kanssa ulkoilemaan, lähtee mukaan Turusen Sivuhenkilö. Ehdin siis lukea tänään kaikkia kirjoja ainakin hetken aikaa. Televisiota aion kyllä myös katsoa tänään. Amazing Race alkaa ja se on nähtävä, vaikka mutten en pahemmin televisiota tuijottele.

Tämä postaus päivittyy maratonin aikana, joten käykää seurailemassa, kuinka matka etenee. Ja siis toivottavasti päivittyy. Jotain ongelmia Bloggerin kanssa. Mur.



Lauantai 26.5. 2018 klo 16.00

Lukumaraton alkaa siirtymällä parin kirjan kanssa terassin lämpöön. Onneksi tulee formuloiden aika-ajot, niin ei ole mies, joka täällä asuu, vieressä höpöttämässä.

Klo 17.45 

Hitaasti etenee. Luettuja sivuja yhteensä 41. Runokirjan tyhjiä sivuja en laske luettuihin sivuihin. Aloitin maratonin lukemalla muutamia runoja Risto Ahdin runokirjasta Ensimmäinen rakkaus. Runoja, joita luin, jouduin lukemaan ajatuksella ja useampaan otteeseen. Ahti kirjoittaa yhdessä runossaan, että kreikkalaisen, kärjellään seisovan pyramidin korkeutta ei voi kukaan mitata. Myöhemmin samassa runossa mainitaan, että ihminen on kärjellään seisova pyramidi. Antaa todellista ajattelun aihetta. Huh. Juha Hurmeen Niemessä kuljin 1600-luvulta 1700-luvulle. Lukiessani kirjaa aloin ihmetellä naisten puutetta historian tapahtumien valossa. Tähän asti ei ole paljon muita naisia mainittu kuin kuningatar Kristina, mutta nyt mainittiin. Naiset saivat aikaan herätysliikkeen Lounais-Niemen rukoilevaisuus. Mutta nyt jatkuu maraton kissaulkoilulla.

Klo 20.25 

Luettuja sivuja 95. Kissaulkoilu oli lyhyt. Vain puolisen tuntia, mutta jatkoin Turusen Sivuhenkilön kanssa terassilla. Pidän lukemastani, vaikka minua hieman suututtaakin. Minä ja mies, joka täällä asuu, olemme avoliitossa. Olemme eräänlainen perhe. Kummajaisia kuitenkin siinä mielessä, ettemme ole aviossa, eikä meillä ole lapsia, ellei Herra Karvajalkaa lueta lapseksi. Sivuhenkilössä itselleni nousee esiin Suomessa hiljaiseksi vaiettu teema. Yksinelävät. Siis mitä ihmettä? Aina, kun jotkin vaalit lähestyvät, ehdokkaat esittelevät perhekeskeisiä ajatuksia, ja kuinka he ratkaisisivat lasten päivähoitopulmat. Lasten päivähoito-ongelmat ovatkin tärkeä asia, jota ei voi sivuuttaa, mutta voidaanko sivuuttaa yli miljoonan Suomessa yksin asuvan asiat. Kyllä äänestäisin sitä henkilöä, joka tällaista teemaa vaaliehdokkuudessaan ajaisi. Nyt siirryn television ääreen. Mainoskatkoilla luen runoja, mutta voi olla, että seuraava päivitys tulee vasta huomisen puolella. Amazing Racen jälkeen iltapuuhat ja Hurmeen kanssa sänkyyn.


Sunnuntai 27.5.2018 klo 10.00

Naurettavan hitaasti homma etenee. Luettuja sivuja vain 124. Illalla luin vielä hetken runoja ja Niemeä. Uni tuli kuitenkin tosi nopeasti, koska on taas univelkaa kertynyt viikon varrella. Niemeä lukiessani alkoi naurattaa, kuinka hurjia urkureita Turussa on ollut 1700-luvulla. On ollut aikamoista menoa. Aamulla kuvittelin heräävääni normaalisti ennen seitsemää. Kissa herätteli jo viiden aikoihn, mutta sain sen rauhoiteltua ja jatkoin uniani. Kun vihdoin ja viimein heräsin, oli kello jo lähemmäs kahdeksan. Hyvää maratonaikaa on mennyt siis unille. Aamuisella kissaulkoilulla sain luettua muutaman sivun Sivuhenkilöä. Nyt olisi tarkoitus mennä istumaan terassille ja lukemaan aluksi hieman runoja ja sen jälkeen Niemeä.




Klo 13.00

Argh! Luettuja sivuja vain 142. Ei etene maraton ei. Menin terassille. Oli liian kylmä. Kissa meni makuuhuoneeseen. Minä perässä. Luin sängyn päällä ja nukahdin. Näin unta, että nukuin työpaikallani ja heräsin siihen, kun esimies komensi minut huoneeseensa. Yritin nousta sängystä, joka oli jostain kumman syystä työpaikallani. En meinannut millään onnistua, koska olin niin väsynyt. Kun lopulta ylös pääsin, olivat hiukseni aivan sekaisin. Ei tällaisena voisi mennä esimiehen juttusille. Lisäksi näin unta, että veljeni oli tuonut löytämänsä pesukarhuperheen viereeni sängylle. Emo oli henkihieverissä käärittynä mattoon. Ihmettelin, miksei ollut käärinyt otusta pyyhkeeseen, kuten poikaset. Poikasia oli kaksi, joista toinen ylivilkkaana kömpi pyyhkeen sisältä pihalle. Mietin, mitä tekisin pesueelle. Ahdin runot ja Hurmeen Niemikö tällaista saa aikaiseksi? Pitäisikö siirtyä takaisin Sivuhenkilöön?


Klo 16.00

Maraton ohi. Lopullinen sivumäärä 184. Olen pettynyt itseeni. En saanut oikein kunnon draivia päälle, mutta näin tällä kertaa. Viimeisessä pyrähdyksessä luin Sivuhenkilöä ja tein kaikkea muuta kuin luin. Loppuyhteenvetona yritän muistaa, etten seuraavalle lukukerralle ota mitään sellaista luettavaa, jota olen jo muutenkin kuukausikaupalla lukenut. Jos on hidasta luettavaa, niin ei se ainakaan maratonin aikana nopeudu. Niin, ja mitään kirjaahan en siis saanut loppuun kalutuksi, kuten jo edellisessä postauksessa ajattelinkin.




25.5.2018

Lukumaraton lauantaina 26.5.2018


Nyt olisi viikonloppu täynnä kirjallisuutta Helsingissä. On nimittäin Helsinki Lit. Olisi helppo hypätä junaan ja porhaltaa pääkaupunkiin, mutta nyt on laiskuus. Haluan viettää kiireettömän viikonlopun ja ottaa omaa aikaa itselleni. Siksipä sattuikin loistavasti, että Kaikkea kirjasta -blogi räväytti lauantaille kevätlukumaratonin. Olen niin mukana tässä, koska näin voin hyvällä omallatunnolla nauttia kiireettömyydestä.


Lukumaraton kestää 24 tuntia. Maratonille osallistuja lukee juuri sen verran, mikä tuntuu itsestä parhaimmalta. Luulen, että oma sivumääränikin jää melko pieneksi, koska on taas kertynyt univelkaa viikon aikana. Aion kuitenkin lukea fiiliksen mukaan. Pidän normaalit tauot ja tankkaukset. Yöuniakaan en aio maratonille antaa. Aloitan maratonin huomenna joskus iltapäivällä, kunhan saan kiireisimmät kotityöt hoideltua.

Mitä sitten luen? Jokseenkin aika vihreäsävyisiä kirjoja tuli lukulistalle. Kirjoja yhdistää myös kotimaisuus. On vielä yksi asia, joka näitä kirjoja yhdistää. Kaikista kirjoista löytyy kirjailijan tai runoilijan minulle kirjoittama omistuskirjoitus. Ihan vahingossa tuli tällaiset kirjat valikoitua.


Saara Turusen Sivuhenkilö (Tammi, 2018) tuli tänään napattua ulkoilulukemiseksi, joten tästä on hyvä jatkaa huomenna. Ulkoilua tulee kuitenkin harrastettua kissan kanssa ja siinä samalla voi hyödyntää joutoaikaa lukemalla kirjaa. Kuinkako tämä on mahdollista? Kissan kanssa ulkoilu on paljolti paikallaan olemista. Lukeminen on siis mahdollista. Kirjasta en osaa vielä sanoa oikein mitään, koska olen aika alkusivuilla. Ensivaikutelma on hyvä.

Toisena kirjana minulla on runokokoelma, jonka sain tällä viikolla, kun Bloggariklubi kokoontui kevään viimeisen kerran. Risto Ahdin Ensimmäinen rakkaus (WSOY, 2018) ei ole paksu runoteos, mutta en välttämättä usko, että saan kirjaa luettua. Runot vaativat kuitenkin melkoisen paljon sulattelua ja useaan kertaan lukemista. Muutaman runon olen jo ehtinyt lukea. Alkuvaikutelma: kauniita.

Kolmantena kirjana minulla on Juha Hurmeen Niemi (Teos, 2017). Tästä pitää nolona tunnustaa, että kirjaa olen lukenut pitkään ja hartaasti. Lukupiiri ruoti kirjaa jo huhtikuussa, mutta minulla kirja on edelleen kesken. Reilu sata sivua on vielä jäljellä, mutta en todellakaan usko, että saan niitä maratonin aikana luettua. Kirja ei missään tapauksessa ole huono. Syy hitaaseen lukemiseen johtuu siitä, että luen kirjaa iltaisin sängyssä. Arki-iltaisin olen niin väsynyt, että usein en jaksa paria sivua enempää lukea.

Uskon, että nämä kirjat riittävät maratonille, mutta jos jostain oudosta syystä saisin kaikki kirjat luettua, niin lukupinossa odottaa jokerikirjoja vaikka kuinka paljon.

Lukumaratonin päivitysraporttia alan kirjoittaa huomenna ennen maratonia. Tule ihmeessä seuraamaan, kuinka maraton edistyy.



21.5.2018

Tyttöystävä


Ei se ole helppoa kissoillakaan. Herra Karvajalalla oli muutama vuosi sitten tyttöystävä. Naapuritaloyhtiöstä. Tikru. Neiti ei ulkoillut talvisin, mutta joka kevät Herra Karvajalka alkoi odottaa, milloin typykkä ilmaantuu mäelle. Ja ilmaantuihan se. Ihana Tikru, vaikka ehkä välillä hieman rasittava. Jopa niin rasittava, että piti lähteä korttelikierrokselle. Se ei kyllä Tikrua haitannut, koska hänhän seurasi ystäväänsä.


Ystävyyskin voi loppua. Tikrun isäntä tai ehkä oikeammin palvelija päätti muuttaa. Näin ollen Herra Karvajalan ja Tikrun polut kolmisen vuotta sitten erkanivat. Joka kevät Herra Karvajalka on Tikrua muistellut ja juossut mouruten kohti naapuritaloyhtiötä, jos sieltä vain ääniä on kuulunut. Ei ole kuitenkaan rakasta Tikrua näkynyt. Palvelijattarelle on tullut joka kerta surullinen olo. Toinen kaipaa ystävää, jota ei enää näy eikä kuulu.


Viime vuonna taloyhtiöömme muutti kissanpentu. Neiti-kissa, joka on kuitenkin sisäkissa. Neiti-kissan ikkunat näkyvät terassillemme, ja Herra Karvajalka onkin monet mouruamiset päästellyt, kun neiti on ikkunassa roikkunut. Kerran kissat lähestulkoon tekivät tuttavuutta, kun neitonen oli karannut ikkunasta. Oli kyllä sen verran sähäkkä mimmi, että meinasi ensitöikseen vetäistä Herra Karvajalkaa nenälle. Ei tästäkään Herra Karvajalalle ystävää tullut. Neidistä, jonka nimi on Mikki.


Tänä keväänä rappuumme muutti uusi kissa. Kaunis, pitkäkarvainen, tummanruskeanpunertava Nelli. Nelli on 14- tai 15-vuotias eli viitsien vuotta Herra Karvajalkaa vanhempi ikäneito. Tästäkö Herra Karvajalalle uusi tyttöystävä? Ensimmäinen kohtaaminen ei oikein vakuuttanut palvelijatarta. Nelli tuli palvelijattarensa kanssa ulkoilemaan. Herra Karvajalka mourusi, mutta halusi tutustua Nelliin lähemmin. Nelliä ei kiinnostanut. Sähinä ja murina olivat ainoat tervehdykset yli-innokkaalle poikamiehelle. Ei hyvältä vaikuttanut.


Seuraavana päivänä ensikohtaamisesta Nellin kanssa Herra Karvajalka juoksi intoa täynnä naapuritaloyhtiölle. Sieltä kuului ääniä. Hieman mouruntaa juoksua tehostamaan ja päämäärä tyttöystävän näkemin. Mikä pettymys kissaa kohtasikaan. Ei ollut Tikrua, eikä Nelliä. Missä kaikki tyttökissat ovat? Voiko se olla niin vaikeaa olla ystävä pienelle valkoiselle poikakissalle?


Tänään kuuntelin, että Herra Karvajalka maukuu terassilla. Fleksi meni edestakaisin. En noussut heti katsomaan, mikä kissa juoksutti. Eikä olisi tarvinnutkaan. Kissa kyllä tuli noutamaan palvelijattaren sisätiloista. Kiire oli kova. Ajattelin, että jänöpupu on taas kerran liikenteessä, koska johan me olimme yhden pupun perässä hieman aiemmin juosseet. Heitin tossut jalkaan ja lähdin ulos. Herra Karvajalalla oli selkeä suunta. Vesitornille, ja siellä sen näin. Nelli-kissa oli ulkoilemassa. Sen takiahan se kiire tulikin pojalle.


Lähestyimme Nelliä. Nelli ei ollut huomaavinaankaan. Tyttöä ei selvästi kiinnostanut yli-innokas poika. Sanoin Herra Karvajalalle, ettei Nelli taida olla sinusta kiinnostunut. Herra Karvajalka yritti lähestyä Nelliä somasti maukuen. Nelli ei katsonutkaan Herra Karvajalkaan. Päätti vain lähteä pois. Herra Karvajalka kipitti perässä ja halusi olla vain ystävä. Ei onnistunut. Nelli esitti vaikeasti tavoiteltavaa. Tyttö oli selvästi tuohtunut Herra Karvajalan yrityksistä tehdä tuttavuutta. Sähisi muutamaan otteeseen paljastaen torahampaansa. En tiedä, eikö herra Karvajalka oikeasti ymmärrä toisen elekieltä. Jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Niin olisi poika mennyt tytön perään rappuun asti, mutta sain ohjattua kissan terassillemme.


Saas nyt nähdä, millainen väsytystaistelu tästä tulee. Lämpeneekö Nelli ikinä valkoiselle pojalle vai onko aina yhtä kylmäkiskoinen. Kyllä ei ole helppoa Herra Karvajalallakaan. Ilman ystävää ei ole kiva olla.






20.5.2018

Tomi Kontio: Saattaa, olla


Lukupiiri tarttui historiansa ensimmäiseen runokirjaan. Luettavaksi ehdotettiin Tomi Kontion Saattaa, olla (Teos, 2017). Minulle tämä tietysti sopi loistavasti, koska saisin kerrytettyä runohaasteen luettuja runokirjoja yhdellä kappaleella. Muutenkin oli mielenkiintoista, millaista keskustelua runoista syntyisi.

Saattaa, olla on kuusilukuinen runokokoelma, jonka runoissa kuolema on lähellä ihmistä. Kirjan alkupuolen runoissa on ehkä hieman enemmän menetetyn rakkaan kuvausta. Kahdessa viimeisessä luvussa sen sijaan käsitellään surun tunteita läheisen kuoleman jälkeen. Runoissa kuolema on konkreettinen ja koskettava asia. Rakkaan ja läheisen ihmisen poismeno on kirvoittanut paljon kipeitä, mutta myös lämpimiä ajatuksia. Poismennyt rakas löytyy jokaisesta luonnonkivestä, polusta ja auringosta. Rakas on osa maisemaa, huonetta, olemassaoloa.

Lukupiiriläiset kokivat runoista keskustelemisen melko haastavaksi. Yksi lukupiiriläinen ei tuntenut aivan päässeensä nykyrunoilija Kontion runojen maailmaan, vaikka runoissa ei sinänsä moitteen sijaa ollutkaan. Kirjan kaksi viimeisintä lukua lukupiiri koki helpoimmaksi lähestyä. Kirjan aihepiiri kuolema koettiin myös vaikeaksi aiheeksi, koska kuolema on niin lopullista ja aina surullista. Sen sijaan sitä kiiteltiin, että näistä runoista on varmasti lohtua, jos on vastikään menettänyt läheisensä.

Tomi Kontio on kirjoittanut runokokoelman siskonsa kuoleman jälkeen. Runoissa tuntuvat läheisyys ja rakkaus. Kontio on hyvin osannut tuoda tunnelmansa runomuotoon. Runojen kieli on kaunista, selkeä- ja monisanaista. Runoissa löytyy myös jollain tavoin romanttisuutta. Luonto-, uskonto- tai myyttisymboliikka kuuluvat niin ikään Kontion runoihin.

Lukupiiri keskusteli myös tavoista lukea runoja. Yhtä mieltä oltiin siitä, että runoja ei voi lukea nopeasti. Jotakin runoa joutuu lukemaan useaan kertaan peräkkäin, että pääsee runon tunnelmaan ja runon sisälle. Runot vaativat sulattelua, eikä niitä pysty kovin montaa lukemaan peräjälkeen. Mitä enemmän runossa on tasoja, kielikuvia ja viittauksia, sitä enemmän runo vaatii pohdintaa ja paluuta yhden ja saman runon äärelle. Myös elämäntilanteella on vaikutusta, kuinka runon kokee. Jokin runo saattaa tulla yhtäkkiä ajankohtaiseksi ja puhutella lukijaa aivan eri tavoin kuin aikaisemmin.

Minä teen sinusta lumisadetta ylleni,
pakkasen järsimään poskiani,
teen sinusta polun jota kuljen kuin hullu valkea poro
hamuten tuntureiden rinnasta taivaan valkeaa maitoa

Ote lainattu Tomi Kontion runokokoelmasta Saattaa, olla.

Tomi Kontion Saattaa, olla on runokirja, jota suosittelen juuri läheisensä menettäneille. Uskon ja toivon, että runoista löytyy lohtua.

Tomi Kontion Saattaa, olla runokokoelmalla osallistun Reader, why did I marry him? -blogin runohaasteeseen.

Lukupiiri antoi kirjalle tähti 4- (asteikko 1-5).








Matka tuntemattomaan


Keskiviikkona lähdin työpäivän jälkeen kohti tuntematonta. Suuntasin Helsinkiin ja Maunulaan, koska olin saanut kutsun Kerrostumia-peliin. Kansallisteatteri on aloittanut vuonna 2016 kolmivuotisen alueellisen yleisötyöhankkeen Maunulassa. Tämän vuoden teemana on maunulalaiset paikat ja Maunulaan sijoittuvat tarinat. Kerrostumia-pelissä pelaaja tutustuu Maunulaan ja sen tarinoihin. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja hauskalta.


Itselläni ei ollut Maunulasta mitään ennakkokäsitystä. Ei minulla ole koskaan ollut syytä käydä Maunulassa, enkä ole sieltä ketään tuntenutkaan. Peliin otin mukaani ystäväni, joka kertoi aikoinaan istuneensa tuntikausia autossa yhden Maunulassa sijaitsevan kerrostalon parkkipaikalla. Poikaystävä oli ollut rukaamassa autoja isovanhempiensa asuintalon autotallissa. Olimme siis varsin ummikkoja Maunulan suhteen, mutta onneksi olemme avomielisiä, joten ilmassa oli oikeastaan vain pientä jännityksen tuntua.

Pelimerkki päälle ja valmiina lähtöön. Tukka ei todellakaan hyvin, mutta muuten kaikki hyvin.

Ennen kuin peli alkaa, on pelaajan tutustuttava Kerrostumia-pelin ohjeisiin. Kun ohjeet on sisäistetty, siirrytään ohjeissa annettuun paikkaan tiettynä kellonaikana, puetaan pelimerkki päälle ja luetaan ensimmäinen tehtäväsivu. Peli on alkanut. Pelaajan on tarkoitus imeä maunulalaista tunnelmaa ihan omin aistein, joten vaikka olisit ystäväsi kanssa liikenteessä, on tärkeää, että molemmat kuuntelevat sisintään ja tekevät pelin siirtoliikkeet oman mielensä mukaisesti. Täytyy myöntää, että tässä fuskasimme. Liikuimme duona, mutta uskon, että kokemuksemme on yhtä hyvä, ellei parempi kuin yksin pelattaessa. Saimme jakaa havaintojamme ja keskustella niistä.


Mitä pelissä sitten tapahtui? Siirryimme tehtäväohjeiden mukaan paikasta toiseen ja suoritimme erilaisia tehtäviä. Ei mitään vaikeita eli kellään ei tämän suhteen pitäisi olla mitään paineita. Joissakin tehtäväkohdissa löysimme violettiin pukeutuneita henkilöitä, joilla oli meille kerrottavaa. Mahtavaa. Saimme kuunnella oikeita tarinoita Maunulasta. Jossain muistilokerossani oli kuva öljyvuodosta jossain päin Helsinkiä, mutta en muistanut, että se oli Maunulassa. Violettiasuiset henkilöt avasivat öljyvuototarinaa enemmän. Järkyttävä tarina, mutta mieletöntä, että maunulalaiset ovat olleet aktiivisia ja yrittäneet heti öljyvuodon havaittuaan, tehdä parhaansa, ettei suurempia tuhoja tulisi aikaiseksi. Hienoa yhteishenkeä.

Pelitehtävien satoa

Peliin mennessä mukaan piti ottaa jokin itselle kuuluva esine. Peliohjeissa kerrottiin, mitä esineen kanssa piti tehdä, mutta tämä meni meiltä jollain lailla ohi. Unohdimme lukea tähän liittyvät ohjeet ennen pelin alkua. Tämä olisi ollut ensiarvoisen tärkeä juttu, koska olimme hieman pihalla, kun toiset pelaajat alkoivat lähestyä meitä esineidensä kanssa. Onneksi oli ystävällisiä henkilöitä, jotka opastivat meitä. Toisaalta ainahan peleissä on niin, ettei kaikille ole aivan selvää, miten pitää toimia.


Kerrostumia-peli onnistuu etenkin hyvillä ilmoilla, koska pelaajat liikkuvat paljon ulkona. Meillä sattui tuuri. Oli lämmin ja aurinkoinen ilta. Oli ihana kävellä pitkin vieraita maisemia, ihastella kauniita perennoja ja imeä itseensä rauhallista ja levollista tunnelmaa. Maunula avautui ainakin itselleni rauhallisen oloisena lähiönä. Näin paljon vanhoja ja viehättäviä kerrostaloja, mutta myös uudempaa asumusta mahtui mukaan. Rivitaloasutusta on ihan Keskuspuiston reunamilla, johon Maunulan rajaviivaakin on vedetty. Peli päättyy erikoiseen paikkaan, jossa voit lopuksi rentoutua pelin jäljiltä. Kaiken kaikkiaan oli todella onnistunut ilta. Tällaisia soisin muuallekin ihan jo sen vuoksi, että tämä on erittäin mielenkiintoinen tapa tutustua vieraisiin paikkoihin.


Maunulaan sijoittuvaan Kerrostumia-peliin kannattaa ehdottomasti osallistua, koska tämä hupi ei maksa muuta kuin sen, että sinun pitää ennakkoilmoittautua peliin, hakea pelimerkki ja ohjevihko ennen peliä sekä raahautua paikalle. Toukokuussa on vielä pari peliä ja elokuussa ja syyskuussa useampi. Ota ihmeessä askel tuntemattomaan tai vaikka tuttuunkin. Tästä tulee varmasti kiva kokemus.

Kerrostumia-pelin ensi-ilta oli keskiviikkona 16.5.2018, jolloin itsekin olin pelinappulana paikan päällä.

Rooleissa: Tuulia Luttinen, Onni Männistö, Maarit Oskarsson, Markku Rahkamaa, Sakari Topi sekä Kirsi-Marja Lähteenoja/Sanna Oskarsson

Ohjaus: Eveliina Heinonen
Dramaturgia: Juho Gröndahl
Pukusuunnittelun konsultaatio: Tomi Flyckt
Äänisuunnittelu: Veli-Pekka Lahtela


Kiitos Kansallisteatterille ja Maunulan Maisemalle hienosta tilaisuudesta osallistua johonkin erilaiseen, mutta varmasti muistettavaan tapahtumaan.






13.5.2018

Anne Tyler: Äkäpussi


Juuri kun sain postattua Shakespearesta, niin täältä tulee lisää. Miten niin ei voi olla mahdollista, jos postauksen otsikkoa katsoo? Anne Tyler ja William Shakespeare voidaan hyvinkin yhdistää samaan virkkeeseen. On nimittäin niin, että joukko nimekkäitä kirjailijoita on saanut kunniatehtävän tuoda William Shakespearen tekstejä nykymaailmaan. Anne Tyler otti haasteen vastaan ja nykyaikaisti William Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään. Syntyi kirja Äkäpussi (Johnny Kniga, 2018).

Kate Battista on 29-vuotias suorasukainen ja muita mielistelemätön nainen. Hän elää yhdessä hajamielisen tutkijaisänsä ja hemmotellun pikkusiskonsa Pupun kanssa. Katen harteille on jäänyt kaikki kotityöt. Hän toimii ikään kuin äitinä isälleen ja pikkusiskolleen. Katen isällä on ongelma. Hänen ulkomaalaisen tutkimusassistenttinsa Pjotr Štšerbakovin viisumi on menossa umpeen ja miehen on kohtapuoliin palattava takaisin kotimaahansa. Tutkimus ei kestä tärkeän assistentin menetystä, joten tohtori Battistan on tehtävä jotain. Hän aikoo naittaa Katen Pjotrille, jotta mies saisi jäädä maahan. Tästäkös Kate riehaantuu. Ei. Todellakaan ei. Lopulta Kate kuitenkin myöntyy avioliittoon paperilla. Tästä alkaa häävalmistelut ja edessä on monta mutkaa ennen kuin Katesta tulee rouva Štšerbakova.

Apua. Tämä on aivan hullu kirja, joka oli ehdottomasti lukemisen arvoinen ihan ilman William Shakespeare -taustaakin. Anne Tyler on luonut Shakespearen tapaan mehukkaita henkilöhahmoja, joille ei voinut muuta kuin nauraa. Aivan uskomatonta, kuinka Katen isä yrittää ensin salaa pakkonaittaa Katea. Ei ole ihme, että Kate kiivastuu ja suuttuu. Tyler on ainakin pystynyt pitäytymään komediallisessa otteessa, kuten alkuperäinen tekstikin.

Entä mitä muita yhtäläisyyksiä löydän? Kate on tietenkin äkäpussi, kuten Shakespearen Katherinakin. Pjotr on tuotu Tylerin kirjaan ulkomaalaisena. Shakespearen näytelmässä Petruchio tuli Veronasta eli ei ollut paikkakuntalaisia. Yhtäläisyyksiä tässäkin siis. Pupu on ilmiselvä Shakespearen Bianca. Molemmat ovat suosittuja ja kaunita. Samankaltaisuuksia löytyy todella paljon, mutta jos ei tietäisi, niin voin vakuuttaa, ettei lukija taatusti arvaisi, että kirjan tarina on alkuperältään Shakespearelta ja kirjassa tarina on vain tuotu nykymaailmaan.

Äkäpussin lukeminen ei kuitenkaan ole pelkkää yhtäläisyyksien hakua. Pidin siitä, kuinka Tyler on esimerkiksi sohaissut kirjassa koe-eläinlaboratorioita. Toisaalta lukijan pääteltävissä on se, mitä mieltä itse kirjailija asiasta on. Rakastin myös Pupun vegaanisuutta ja tohtori Battistan kehittelemää lihamuhennosta. Ihania yksityiskohtia, joiden ympärille saatiin taiotuksi herkullisia yksityiskohtia ja tarinan eteenpäin vientiä.

Pidin myös siitä, että Tyler oli uskaltanut jättää alkuperäistekstin kehystarinan pois kirjastaan. Kuten Shakespeare-postauksessa mainitsin, se oli melko turha osuus. Kirjaan ei ollut myöskään syytä tuoda yhtään enempää Pupun ihailijoiden välisiä kohtaamisia. Riitti, että Pupun ympärillä pyöri jatkuvasti naapurin epämääräinen Edward.

Tylerin Äkäpussi on hyvä avaus 8-osaiselle nykymaailmaan sijoittuville Shakespeare-tulkinnoille. Nyt odotan vain elokuuta ja sitä, kuinka Jo Nesbø esittelee meille Macbethin.

Anne Tylerin Äkäpussi on kirja, jota suosittelen lomalukemiseksi. Sopivan kevyttä ja hauskaa.

Englanninkielinen alkuteos Vinegar Girl on vuodelta 2016. Kirjan on suomentanut Tarja Lipponen.

Anne Tylerin Äkäpussilla osallistun myös Tuijata -blogin klassikkotuunaukseen.




12.5.2018

William Shakespeare: Kuinka äkäpussi kesytetään


Taannoisen bloggariklubin innoittamana lainasin kirjastosta William Shakespearen klassikon Kuinka äkäpussi kesytetään (WSOY, 2007). Tarinahan sinänsä on tuttu, mutta itse näytelmätekstiä en ollut ikinä aiemmin lukenut. Edes se ei ole selvillä, milloin Shakespeare näytelmän kirjoitti. Ensimmäisen näyttämöesityksen arvioidaan olleen vuosina 1589-1592. Ajatelkaa oikeasti, kuinka yli neljäsataa vuotta vanha näytelmäteksti voi olla vielä hengissään. Jollain tavalla täysin käsittämätöntä, mutta tämä kertoo tietysti Shakespearen kyvystä osata kirjoittaa herkullisia ja vuosisatoja kestäviä näytelmiä. Tähän on vain yksinkertaisesti annettava kolminkertainen hurraa: ”Hurraa, hurraa, hurraa!”

Näytelmässä on oikeastaan kolme tarinaa. Kehystarinassa lähdetään liikkeelle siitä, kuinka lordi päättää huiputtaa kattilanpaikkaaja Risto Sutkia. Sutki on viinaan menevä mies, jonka totaalisammumista hyödynnetään hupailumielessä. Mies puetaan koreisiin vaatteisiin ja hänen uskotellaan olevan hieno herra, jolle esitellään näytelmä. Kaksi muuta tarinaa sekoittuvat enemmän toisiinsa ja ovat samalla Sutkille esitettävä näytelmä. Rikkaalla padvovalaisella Baptista Minolalla on kaksi tytärtä. Vanhempi Katherina on äkäpussi, jonka ilkeästä kielestä kärsivät kaikki. Nuorempi Bianca puolestaan on säteilevä kaunotar, jonka ympärillä pörrää miehiä kuin herhiläisiä. Baptista ei kuitenkaan halua saatella Biancaa alttarille ennen kuin Katherina on avioitunut. Veronalainen Petruchio on vastaus Baptistan ongelmaan. Petruchio rakastuu Katherinaan pelkästään kuulemansa perusteella. Naisessa olisi kesyttämistä, ja sen Petruchio ottaa haasteena vastaan avioitumalla Katherinan kanssa. Tämän jälkeen voivat Biancan kosijat jatkaa vapaasti piirileikkiä.

Kehystarina jää näytelmässä ikään kuin kesken. Nyt satoja vuosia jälkeenpäin olisin ehdottanut Shakespearelle, että olisi tehnyt kehystarinasta oman näytelmänsä, koska Katherinan ja Biancan tarinat eivät kaipaa mitään ympärilleen. Muutoin näytelmän kulku on hyvin loogisesti etenevää, vaikka välillä hyppäykset paikasta ja ajasta toiseen ovatkin melkoisia. Toisaalta aloin miettiä sitä, luinko jostain, ettei olla aivan varmoja, onko kaikki näytelmän alkuperäistekstit löydetty. Jos ei ole, niin se saattaisi selittää joitakin hieman outoja hyppäyksiä. Mutta tämä voi olla aivan omaa päätelmääkin, joten mitään tieteellistä faktaa tämä ei siis ole. Kirjoja lukiessa tulee kuitenkin aina mieleen kaiken maailman ajatuksia, joita on kiva pohtia.

1500-luvulla on ollut hieman erilaista kuin nykyisin. Naisilta ei kysytty, haluavatko he mennä jonkun kanssa naimisiin vai ei. Niin no joo, onhan sellaista vieläkin, mutta ei se ainakaan tavalliseen suomalaiseen elämänmalliin kuulu. Siihen en ota kantaa, kuinkas ne epätavalliset tapaukset. Se on liian surullista. Mutta takaisin aiheeseen. Katherine joutuu siis aviovaimoksi täysin tuntemattomalle miehelle, mutta heillä synkkaa, ja sehän on tietysti hyvä. Petruchion tavat laittaa vaimo ruotuun on kuitenkin melkoisen julmat. Jos vaimo ei tottele, voidaan vaimo jättää ruoatta ja unetta. Kyllä sillä tavoin kimuranteinkin nainen kesyyntyy.

Biancan tapauksessa kosijoita on useita. Minua jollain lailla häiritsi tarinassa se, että henkilöt vaihtoivat rooleja, jolloin oli todella hankala pysyä mukana, kuka on kukin, ja kuka oikeastaan olikaan kiinnostunut Biancasta. Näyttämöllä tällainen varmasti toimii hauskuuttajana, mutta kirjan tekstissä mielestäni ei. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on komedia ja näytelmäteksti.

Bassossa ei ole moittimista, alhainen kieroilunne riipii.
(sivuun) Onpa opettaja kiivas ja innokas.
Piru vie, se konna hakkailee rakastettuani.
Kepinheiluttaja, tästedes pidän teitä silmällä.

Hortension puheenvuoro lainattu William Shakespearen kuinka äkäpussi kesytetään -kirjan kolmannesta näytöksestä.

William Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään kannattaa ehdottomasti lukea, jos tykkää näytelmätekstien lukemisesta.

Englanninkielin alkuteos on nimeltään The Taming of the Shrew. Lukemani teos oli Leena Tammisen suomentama.