19.8.2017

Elokuun lukumaratonin päivitysraportti

Kohta se alkaa. Lukumaraton. Siis se, josta postasin eilen. Starttaan klo 18.00 ja matka päättyy huomenna sunnuntaina klo 18.00. Aloitan maratonin Katja Kallion Yön kantajalla, josta on myöhemmin oiva siirtyä Hannu Mäkelän Muistan - Vapaus -kirjan kanssa sängyn pohjalle. Yön aion nukkua normaalisti, mikä tarkoittanee sitä, että kirja tippuu käsistä puoli kahdentoista aikaan illalla ja kissaherätys tapahtuu kello viisi aamulla. Yritän kyllä aamulla nukkua pidempään, mikäli kissan kynnet sen sallivat. Huomenna päivällä tartun jossain vaiheessa myös Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tuluskukkaroon, kun tunnen tarvitsevani kevennystä maratonille.

Tämä postaus päivittyy matkan aikana, joten pysykää mukana ja käykää lukemassa, kuinka maraton sujuu.



Lauantai 19.8.2017 klo 18.00 

Lukumaraton alkaa sillä, että lähden ulkoilemaan kissan kanssa ja nautin samalla lukemisesta.

Klo 20.50 

Luettuja sivuja 69. Hitaasti etenee, mutta ensimmäinen kirja on luettu loppuun. Hitaudesta syytän miestä, joka täällä asuu sekä muutamia pakollisia kotitöitä, joita on ollut pakko suorittaa maratonin ohella. Mies tietää varsin hyvin lukumaratonista, mutta ei ymmärrä olla hiljaa. Suu käy kuin papupata ja odottaa kommenttejani. Öö, halusinko vain keskittyä ihan rauhassa lukemiseen? Mutta sitten itse maratonlukemiseen. Yön kantajassa eletään Amandan kanssa Seilin saarella. Heinäkuussa Turun retkipäivänä näimme Seilin mainoksia, ja ajattelin, että olisi kiva joskus käydä Seilissä. Tämän jälkeen Instagramissa näin Arjen pilkahduksia -blogin Seili-kuvia. Mielenkiinto nousi entisestään. Nyt luettuani Yön kantajan, haluan oikeasti matkata Seilin saarelle. Mutta paljon ennen Seiliä, on jatkettava maratonia.



Sunnuntai klo 7.10 

Hitaasti etenee. Luettuja sivuja vasta 91. Sammuin illalla tosi aikaisin, eikä aamulla ollut kissaherätystäkään. Muistan – Vapaus -kirjassa Mäkelä muistelee, kuinka hän tutki L. Onervan elämää ja runoutta. L. Onerva eli osan elämästään Nikkilän mielisairaalassa, jonne Mäkeläkin teki tutkimusretken päästäkseen lähemmäksi Onervaa. Vaikka Nikkilän mielisairaala oli jo lopettanut toimintansa, oli sinne jätetty L. Onervan poikkeusluvalla saatu työhuone. L. Onerva oli maksanut työhuoneestaan, jotta saisi rauhassa runoilla sekä piirtää ja maalata. Luettuani Vapautta, tuli miettineeksi, kuinka Yön kantajassa kirjan tarina keskittyi Seilin saaren mielisairaalaan. On ehkä kaukaa haettua, mutta erikoisia yhtymiä kirjojen väliltä voi löytää. Nyt alan valmistautua kissaulkoilulle ja päivän maraton jatkuu. Aamupäivällä maratoniin tulee ainakin reilun parin tunnin tauko. Lupauduin lähtemään ystäväni kanssa viikottaiselle kävelylenkillemme.

Klo 11.55 

Luettuja sivuja 131. Ei voi muuta sanoa kuin, että teen kaikkea muuta kuin luen. Aamulla otin kylläkin kissaulkoilulle mukaani jokerikirjan Kari Hukkilan Tuhat ja yksi, koska kirja sopii kokonsa puolesta paremmin ulkona luettavaksi kuin Mäkelän tai Kunnaksen kirjat. Kissaulkoilulta palatessa söin nopean aamiaisen, jonka jälkeen lähdin kiireellä puolentoista tunnin kävelylenkille. Suihkun kautta koneen ääreen ja nyt ajattelin lopultakin oikeasti keskittyä lukemiseen. Loppukiri. Kuusi tuntia aikaa lukea. Hukkilan kirjasta täytyy sen verran mainita, että odotan mielenkiinnolla, mitä lukupiiri kirjasta sanoo. Kirjan alku on varsin erilainen kuin normaalisti lukemamme kirjat.


Klo 16.00 

Sivuja takana 253. Jatkoin lukemalla Mäkelän kirjaa. Sängyssä. Nukahdin, enkä sen takia, että kirja olisi tylsä. Päinvastoin kirja on oikein hyvä, mutta päivällä en näemmä voi mennä sänkyyn, koska uni tulee alta aikayksikön. Herättyäni luin hieman lisää Mäkelää, jonka jälkeen siirryinkin Kunnaksen kanssa olohuoneeseen. Ja taas löytyi jotain kirjoja yhdistävää. Kristiina Louhi on kuvittanut Tiitiäisen tuluskukkaron. Mäkelä puolestaan kirjoittaa, että oli pitkään ihastunut Kristiina Louheen, kunnes menivät naimisiin. Joskin liitto päättyi myöhemmin eroon. Tiitiäisen tuluskukkarossa puolestaan käydään aakkosia läpi. Ajatellessani tätä ja luku- ja kirjoitustaitoa, tuli mieleen, kuinka Kallion Yön kantajassa luku- ja kirjoitustaidottomuus oli siihen aikaan hyvin yleistä. Mutta, nyt on vielä kaksi tuntia aikaa lukea Mäkelän kirjaa. Kirjaa en saa toiveistani huolimatta luetuksi loppuun, mutta luetaan sen verran kuin ehditään.

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tuluskukkaro
Kuvittanut Kristiina Louhi



Klo 18.00 

Voi surkeuden surkeutta. Lopullinen sivumäärä vain 268. Kurkottelin 350 sivua, mutta ei tällä kertaa. Ja se, ettei meillä käy ikinä yllätysvieraita. Ei siis ikinä, niin eiköhän puhelin soinut ja vieraita tulossa. Jäi siis viimeinen lukuosuus todella tyngäksi. Maratonilla oli kuitenkin kivaa. Niin, ja kämppähän oli ja on muuten kuin pommin jäljiltä, mutta siitä kärsivät yllätysvieraat.




18.8.2017

Helsingin Kaupunginteatterin näytäntövuoden avajaiset

Viimeinen lomamaanantai vierähti Helsingin Kaupunginteatterin näytäntövuoden avajaisissa. Ja missä avajaiset vietettiin? Ihanassa ja mahtavassa, peruskorjatussa Helsingin Kaupunginteatterissa. Väistötilat ovat väistyneet ja henkilökunta on päässyt palaamaan omaan tuttuun taloonsa. Helsingin Kaupunginteatteri on valmistunut vuonna 1967 eli juhlii tänä vuonna 50 ikävuottaan, kuten allekirjoittanutkin. On siis juhlavuosi.

Kuva © Riikka Kiviaho


Helsingin Kaupunginteatterin peruskorjaus alkoi reilu kaksi vuotta sitten. Peruskorjaus piti tehdä vanhaa kunnioittaen, koska teatteri puistoalueineen on Museoviraston arvottama kulttuuriympäristö. Median edustajat pääsivät kurkistamaan teatterin kulisseihin ja kuulemaan monta mielenkiintoista tarinaa, kuinka peruskorjaus oli tehty. Esimerkiksi julkisivun erikoisvalmisteiset laatat oli irrotettu ja puhdistettu yksitellen. Osa laatoista oli kärsinyt kosteusongelmista, joten oman haasteensa työhön oli antanut se, mistä saada samanlaisia laattoja lisää. Pienenä ja mukavana yksityiskohtana Pienen Näyttämön lämpiön ulkoseinän ikkuna-aukot katonrajassa oli avattu. Teatterin huonekalut ovat samat kuin ennenkin, mutta verhoilut ovat uudet, ja niin samanlaiset kuin alkuperäisissä kalusteissa ovat olleet. Ystäväni Jeminan enkeli Tuija ihasteli naistenvessan mahtipontista sohvaa. Sanoi, että sohva kutsui kokeilemaan istumista. Kun itse kävin naistenvessassa, niin totesin, että sama vanha sohva uudistetulla ulkoasulla varustettuna, mutta aivan kuin uusi.

Kuva © Riikka Kiviaho


Näytäntövuoden avajaisissa pääsimme kurkistamaan myös Suurelle näyttämölle ja saimme otteita tulevasta ohjelmistosta. Tilaisuuden avasi teatterinjohtaja Kari Arffman ja juontajana toimi perinteiseen tapaan näyttelijä Antti Timonen.

Myrskyluodon Maija on selkeästi se, joka kiinnostaa ohjelmistosta yleisöä eniten. Onhan kyseessä suomalaisten rakastama klassikkosarja 70-luvulta. Helsingin Kaupunginteatterin suurmusikaalin musiikki on Lasse Mårtensonin käsialaa Arttu Takalon sovittamana. Lisäksi mukana on uusia sanoituksia Maija Vilkkumaalta. Musikaalin lavastaja Katariina Kirjavainen kertoi, ettei musikaalissa ole kopioitu luontoa, vaan Maijan näyt on visualisoitu lavalle. Valosuunnittelija William Iles puolestaan kertoi, että valaistuksen rajana ovat ainoastaan mielikuvitus ja aivot. Syksyn esityksiin on myyty jo nyt yli 54 000 lippua, joka on noin 80 % lipuista. Voitte varmaan arvata, että minulta lippu jo löytyykin.

Myrskyluodon Maija
Kuva © Riikka Kiviaho

Juha Vakkurin käsikirjoittama Mannerheim ja saksalainen suudelma sopii Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen mainiosti. Mannerheim on aihe, joka ei tyhjene. Aina löytyy jotain uutta kerrottavaa ja näytelmä avaakin uusia näkökulmia Suomen historiaan ja maan riippuvuussuhteisiin kahdesta suurvallasta. Kyseessä on intensiivinen näytelmä, joka raottaa Mannerheimin yksityiselämää, ja sitä, kuinka yksin Mannerheim oli ajatustensa kanssa.

Mannerheim ja saksalainen suudelma
Kuva © Riikka Kiviaho

Yksi näytelmä, jonka luulisi myös kiinnostavan suurta yleisöä on Maria Jotunin Kultainen vasikka. Ohjaaja Heidi Räsänen vakuuttaa, että klassikko saa Pienellä Näyttämöllä uuden ja raikkaan toteutuksen. Kun ihmisellä on puutetta kaikesta, on aika ryhtyä keinottelemaan. Mutta mitä tapahtuu, kun raha ja rakkaus kohtaavat? Kumpi voittaa?

Kultainen Vasikka
Kuva © Riikka Kiviaho


Loimaan tikkakerho ja taidejuhlat. Kuulostaako mielenkiintoiselta? Ainakin kun tähän lisätään iki-ihanat Hansu ja Pirre, niin tiedossa on varmasti hauska teatterikokemus. Hansu ja Pirre – Mieleni minun tekevi uskoisi uppoavan sellaiseenkin, joka ei yleensä teatterista kiinnostu. Avajaisissa nähty pätkä nauratti. Hansu ja Pirre ottavat kontaktia myös yleisöön. Leski- ja sinkkumiehet varokoot.

Hansu ja Pirre – Mieleni minun tekevi
Kuva © Riikka Kiviaho

Suomen hauskin mies ja Martti Suosalo. Nyt voi olla niin, että joku menee halpaan. Kyseessä ei ole perinteinen komedia, vaan hirtehinen draama. Eletään vuotta 1918 Suomen sisällissodan jälkeen. Kuolemaantuomitut näyttelijät laitetaan harjoittelemaan huvinäytelmää. Suosalo kertoi avajaisissa, että samanniminen elokuva on kuvattu kesällä. Hän on sekä näytelmän että elokuvan pääosan esittäjä. Näytelmän tekeminen on kuitenkin erilaista kuin elokuvan, joten näytelmän Toivo Parikka on kenties hieman erilainen mies kuin elokuvan Parikka. Kuulostaa juuri siltä, että haluan nähdä tämän.

Suomen hauskin mies
Kuva © Riikka Kiviaho


Jyrki Karttunen tuo Pienelle Näyttämölle Aikuisten joulukalenterin, jota ei oikeasti suositella lapsille. Kyseessä on tanssiteatteriesitys, joka auttaa henkilöitä, jotka tuntevat toisinaan olevansa kaikkien joulutraditioiden ulkopuolella. Esitys sopii myös henkilöille, joille eivät perinteiset luukut riitä. Ette varmaan arvaa, että haluan kurkkia nämä luukut jo paljon ennen joulua.

Aikuisten joulukalenteri
Kuva © Riikka Kiviaho


Jos pitäisi valita yrityksen pikkujouluohjelmaksi jokin näytelmä, voisi se olla Palkkamurhaajan painajainen. Mitä tapahtuu, kun vierekkäisiin hotellihuoneisiin majoittuvat palkkamurhaaja ja hylätty ja riutuva aviomies. Arena-näyttämölle nousevan farssikomedian uskoisin naurattavan lähes kaikkia.

Palkkamurhaajan painajainen
Kuva © Riikka Kiviaho


Juoksuhaudantie on Red Nose Companyn ja Teatteri Quo Vadiksen vierailu Arena-näyttämöllä. Näyttämöllä nähdään kaksi klovnia, jotka vievät Kari Hotakaisen romaaniin perustuvan esityksen kahdessa tunnissa läpi. Esitystä on kiitelty hauskaksi ja hulvattomaksi paketiksi.

Juoksuhaudantie
Kuva © Riikka Kiviaho


Lillanissa tapahtuu jotain aivan uutta. Det ordnar sig, sapiens! parodioi revyy-hengessä nykymaailman menoa. Mukana nähdään Anne Berner, Donald Trump ja Nalle Wahlroos. Kuulostaa hurjalta, mutta se ruotsin kieli, jos ei vaikka ymmärrä. Nyt ei kuitenkaan tarvitse pelätä omaa kielitaidottomuuttaan. Lillanissa tehdään ensimmäistä kertaa kokeilu, jossa tekstitys on saatavilla omaan kännykkään tai lainalaitteeseen. Haluan testata.

Det ordnar sig, sapiens!
Kuva © Riikka Kiviaho


Muita Lillanin uutuuksia ovat Vinterkrieget – Here We Go Again ja Robert Jägerhorn – på riktigt? Ensin mainittu on sekä purevaa satiiria että tiukkaa komediaa. Toinen puolestaan taikatemppuilua ja maagisia tilanteita tähtitaivaalla.

Arvoituksellisia muunnelmia on viiden eri teatterin yhteisproduktio. Mielenkiintoinen parivaljakko Heikki Kinnunen ja Ilkka Heiskanen käyvät lavalla sanallista taistelua, josta kumpuaa jotain yllättävää ja yhteistä. Studio Pasilassa esityksiä nähdään elokuun lopulta alkaen.

Arvoituksellisia muunnelmia
Kuva © Riikka Kiviaho


Marco Bjurström kävi avajaisissa kertomassa omasta rakkaasta lapsestaan. Hän ohjaa ja lavastaa ShedHelsingin nimissä Studio Pasilaan Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen -esityksen. Esityksessä on 150 lasta ja nuorta. Osa on näyttelijöitä, osalla on kokemusta näyttelemisestä ja osa on aivan ensikertalaisia. Kyseessä on brittiläinen formaatti, jossa annetaan lapsille ja nuorille mahdollisuus loistaa näyttämöllä.

Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen
Kuva © Riikka Kiviaho

Melkoisia näytelmiä tulossa siis. Näiden lisäksi lapsia ja lapsenmielisiä muistetaan esityksillä Kani Untuvakerä ja Tontut suutareina. Lisäksi Peppi Pitkätossu valloittaa uudelleen Suuren Näyttämön. Uusien näytelmien rinnalla jatkavat myös vanhat ja tutut näytelmät. Ohjelmistosta löytyvät esimerkiksi Kiviä taskussa, Lava-ammuntaa V ja Mieletön metodi

Postauksen hienot kuvat ovat Use Your Illusion And Enter My Dream -blogin Riikalta. Riikalle suurkiitokset vielä tätäkin kautta. Jos haluat käyttää kuvia, niin pyydäthän Riikalta luvan.


Lukumaraton lauantaina 19.8.2017

Mihin kaikki aika nykyään menee? Blogistanian kesän viimeinen lukumaraton pidetään huomenna lauantaina 19.8.2017. En ehtinyt osallistua kesän kahteen aiempaan maratoniin, joten nyt päätin olla mukana. Ajattelin, että tässä olisi kiva päätös kesälomalle. Lukea hyvällä omallatunnolla. Nyt kyllä hieman hikoiluttaa, koska kaikkea muutakin tuntuu kaatuvan päälle, mutta teen parhaani, koska olen ilmoittautunut.

Elokuun lukumaratonia emännöi Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa. Maratonin pituus on 24 tuntia, ja jokainen osallistuja lukee niin paljon kuin ehtii. Tankkaus- ja muut tauot ovat tietenkin hyväksyttyjä. Itse aion suorittaa maratonin normaaleine taukoineen ja yöunineen. Maratonin voi aloittaa jo perjantain puolella, kunhan osa luetuista tunneista on lauantain puolella. Vaihtoehtoisesti, jos aloittaa lauantaina, voi maratonia jatkaa sunnuntain puolelle. Minä aloittelen maratonin huomenna illansuussa, kunhan ensin palaan kotiin yhdeltä lauantain kulttuuririennolta.

Kiinnostaa tietysti, mitä aion lukea. Kotimaista kirjallisuutta, koska onhan nyt Suomen juhlavuosikin.


Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tuluskukkaro (WSOY, 2000) valikoitui mukaan sen vuoksi, että viime vuotisen lukumaratonin kirjavalintani eivät olleet kevyimmästä päästä. Ajattelin, että lastenrunoilla toisin maratoniin välillä keveyttä. Samalla tietenkin runohaasteeseenkin kertyisi uutta saldoa.

Katja Kallion Yön kantaja (Otava, 2017) on ollut minulla ulkoilulukemisena. Kirja on kesken, joten tämä olisi mukava saada päätökseen maratonin aikana, ja uskoisin, että näin tapahtuukin. Sivumennen huomautettuna loistava kirja.

Hannu Mäkelän Muistan – Vapaus (Tammi, 2016) on odottanut lukemistaan viime syksyisiltä Helsingin kirjamessuilta lähtien. Nyt kirja on kuitenkin jo aloitettu, kuten kuvan tarralappumerkinnöistä huomaa. Tämän mainion muistelmateoksen haluaisin saada myös luettua lukumaratonin aikana loppuun. Saa nähdä kuinka käy.


Mitä nämä kaksi kirjaa sitten ovat? Jokereita, jos lukeminen loppuu kesken maratonin.

Kjell Westön Kangastus 38 (Otava, 2013) tuli lukulistalleni, koska Kansallisteatterissa alkaa pyöriä syyskuussa romaaniin perustuva näytelmä. Jos aion mennä katsomaan näytelmän, onhan se kirjaankin tutustuttava. On tähän toinenkin syy, ensi viikolla on syksyn ensimmäinen Bloggariklubi-ilta, jonne saapuu Kjell Westö ja syynä Kansallisteatterin näytelmä Kangastus 38. Olen intoa täynnä, koska pidän Westön kirjoista todella paljon.

Kari Hukkilan Tuhat ja yksi (Teos, 2016) on niin ikään odottanut lukemista viime syksyn kirjamessuilta lähtien. Ehdotin kirjaa luettavaksi lukupiirissä, joten tämä täytyy joka tapauksessa lukea lähiviikkojen aikana. Mielenkiinnolla odotan tämänkin kirjan lukemista nyt, kun kirjan vihdoin kaivoin lukemattomien kirjapinojen joukosta. 

Lauantaina aloitan tekemään lukumaratonin päivitysraporttia, joten olkaa kuulolla. Ja jos itse innostuit maratonista, vielä ehtii ilmoittautua.



12.8.2017

Linda Olsson: Sisar talossani

Äitini antoi minulle luettavaksi Linda Olssonin Sisar talossani (Gummerus, 2017), vaikka hieman emminkin. Olen lukenut yhden kirjan Olssonilta, enkä oikein tiennyt, pidinkö lukemastani vai en. Tartuin kuitenkin kirjaan. Sopivan kokonsa puolesta kirja oli kuin tehty ulkoilulukemiseen eli siihen, kun kissa on fleksin päässä ja tarkkailee, löytyisikö saalistettavaa. Tällä välin minä voin keskittyä kirjallisiin anteihin, mikäli ei vain sada. Täytyy kyllä myöntää, että tämä kesä on ollut surkea ulkoilulukemisten suhteen.

Pari vuotta sitten Maria on kutsunut sisarpuolensa Emman kylään Costa Bravan rannikolla sijaitsevaan kotiinsa. Emma ei ole lunastanut kutsua, josta Maria on tyytyväinen. Hän ei kaipaa sisartaan, eikä halua nähdä häntä, koska on aivan liian paljon kipeitä asioita, joista hän ei halua puhua. Yhtäkkiä Emma kuitenkin ottaa yhteyttä ja haluaa tulla käymään. Maria on kauhuissaan, eikä tiedä, kuinka kestää muutaman päivän yhdessä Emman kanssa.

Emman asettuessa taloksi, Maria huomaa, kuinka tyrkyttää seuraansa Emmalle, vaikka toisessa hetkessä onkin täynnä vihaa Emmaa kohtaan. Emma ei vaadi mitään erityiskohtelua. Hänelle riittävät yksinkertaiset asiat. Päivät alkavat kuitenkin omat muotonsa. Emma keittää aamukahvin ja hakee voisarvet läheisestä leipomosta. Tehdään kävelyretkiä lähimaastossa ja ihaillaan luonnon kauneutta. Sisarpuolet lähentyvät toisiaan kuin huomaamatta, ja lopulta Emma nostaa kissan pöydälle ja kertoo, miltä hänestä on tuntunut vuosikymmenet. Kuinka Maria kokee tämän kaiken?

Sisar talossani on vähäeleinen ja rauhallinen kirja, jossa on kuitenkin mukana tietty jännite, jonka sisarpuolten suhde siihen tuo. Olssonin teksti on yksinkertaisen korutonta ja kaunista kerrontaa. Kirjassa on koko ajan läsnä tietynlainen haikeus, johon lukijan on helppo uppoutua. Olsson on osannut kuvata myös hyvin sen, kuinka sisarpuolet välillä lähentyvät, mutta sitten taas loittonevat toisistaan. On kuin he ajelehtisivat meressä aaltojen vieminä.

Kirja on kertomus menetyksestä ja yksinäisyydestä. Kukin kohtaa menetyksen omalla laillaan, eikä menetyksiä voi verrata keskenään. Jokaisen menetys on henkilökohtainen ja omalle itselleen läheisin. Toisen menetyksen voi kuitenkin ymmärtää, jos antaa itselleen luvan hyväksyä oman menetyksensä. Yksinäisyyksiäkin on monenlaisia. Joku on yksinäinen omasta tahdostaan, joku toinen taas haluamattaan. Yksinäinen voi olla myös, vaikka ympärillä olisi joukko ihmisiä.

Linda Olssonin Sisar talossani -kirjaa suosittelen luettavaksi, jos pitää kauniista ja vähäeleisestä tekstistä. Kirjan on myös nopealukuinen, vaikka onkin syvällinen.

Kirjan ruotsinkielinen alkuteos En syster i mitt hus on ilmestynyt vuonna 2016. Kirjan on suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi.





11.8.2017

Ensimmäinen

Nyt heitän blogini ensimmäisen haasteen kehiin. Haasteen innoittaja on Sinikka Nopola. Kirjablogeissa on kirjoiteltu pitkin kesää Sinikka Nopolan uutuuskirjasta Onko teillä tämmöistä? Kirja on äärettömän hauska ja omalle itselleen naurava. Kirjassa on mukana juttuja, joissa Nopola muistelee ensimmäisiä asioitaan ja kokemuksiaan. Kirjasähkökäyrän Maille tuumasinkin, että tästä saisi hyvän haasteen aikaiseksi, joten tuumasta toimeen.

Otin listan suoraan Nopolan kirjasta, vaikka itselleni ei olisikaan kaikkea samaa ikinä tapahtunutkaan. Muistelu on kuitenkin aina hauskaa.

Ja mukaan haastan kaikki, jotka rakastavat tällaisia listoja, vaikkakin Nopolan kirjassa muistelut olivat pidempiä kuin pelkkiä listoja. Laita kommenttikenttään viestiä, mikäli tartuit haasteeseen. Käyn tietenkin lukemassa, millaisia ensimmäisiä juttuja muilla on.

Ensimmäinen...

Ensimmäinen nukkeni on se nukkeressu, jota en muista. Äiti varmasti osaisi tässä asiassa auttaa, mutta koska kyseessä on muistelot, muistelen vain muuten asiaa. Minulla oli paljon nukkeja. Isoja ja pieniä ja yksi värillinenkin. Nukkeasiassa oli vain yksi mutta. En ikinä erityisemmin pitänyt nukeilla leikkimisestä. Nuket olivat liian kömpelöitä leikkeihin. Minä olin barbityttö.



Ensimmäinen lahjoitukseni, jonka muistan, on ollut osallistuminen johonkin WWF:n kampanjaan. Kirkossa on toki kolehtia pitänyt antaa, mutta kolehtiraha tuli yleensä vanhemmilta. Nykyisin suhtaudun hyvin varauksella kaiken maailman keräyksiin.

Ensimmäinen kirjani, jonka muistan, sai lastentarhan tädin ilkkuvan kommentin. En muista kirjan nimeä, saati sitten kirjoittajaa, mutta muistan vieläkin sen tunteen, mikä minulle tuli, kun lastentarhan täti kirjalle nauroi, ja sanoi yhtä kirjan hahmoista tyhmäksi. Siis tyhmäksi!!! Siis mitä ihmettä? Lapsi, joka intoa täynnä vie lastentarhaan kirjan luettavaksi, koska sellainen oli tapana, sai tällaisen kohtelun. Kirjalle ilkkuminen oli aivan sama kuin täti olisi ilkkunut suoraan minulle. En pitänyt kyseisestä tädistä sen koommin lainkaan.

Ensimmäinen spagaattini ei ikinä onnistunut. En ole ikinä ollut mitenkään erityisen liikunnallinen, ja spagaateista vain unelmoin. Ne tytöt olivat harvassa, jotka spagaattiin ylsivät.

Ensimmäinen virheeni tapahtui, kun minua ja isoveljeäni kiellettiin työntämästä mitään nenään. Isoveli jouduttiin viemään lääkäriin asti, koska oli mennyt työntämään pienen kiven sieraimeensa, joten aivan syystä meitä neuvottiin. Tullessamme lääkärireissulta, menin pihalle leikkimään ja mietin kieltoa. Oli pakko kokeilla. Otin sellaisesta tillin näköisestä rikkakasvin päästä pienen keltaisen pallon, kai se kukinto oli, ja työnsin pallon sieraimeeni. Ja mitä tapahtui? En saanutkaan palloa pois nenästä. Iski paniikki. Mitä tehdä? Juurihan meitä oli kielletty kokeilemasta moista. Yritin kaivaa nenääni, mutta pallo vain tunkeutui syvemmälle sieraimeeni. Hiivin keittiöön ja otin teelusikan. Aloin kaivaa nenääni teelusikan varrella. Nenästäni alkoi valua verta. En tarkkaan muista, mitä tapahtui. Sainko palleron nenästä omin voimin pois vai pitikö tunnustaa tekoni vanhemmilleni. Ehkä tapahtumasta sain kuitenkin jonkinlaisen opetuksen.



Ensimmäinen roolini oli kolmannella luokalla koulussa, kun joulunäytelmän tonttutanssiin piti kaikkien tyttöjen osallistua. Tanssia hiottiin ja hiottiin monen monituista kertaa. Kaikilla tuntui olevan jalat hallussa ja kuviot selvinä, paitsi minulla. En ollenkaan ymmärtänyt, kuinka yksi tanssiparin käden alta meno suoritettiin niin, etteivät kädet irtaantuneet toisistaan. Aina meni pieleen. Siis aivan joka kerta. Tanssiparini tietenkin kertoi opettajalle ja minä sain opettajalta nuhteita, vaikka olisi kenties pitänyt neuvoa paremmin, kuinka liikesarja tehdään. Jäivät roolit sen jälkeen melko vähäisiksi.

Ensimmäinen lääkärikirjani ei ollut minun, eikä se ollut edes mikään roskaromaani, vaan kotimme kirjahyllystä löytyvä kokonainen tietosanakirjasarja erilaisista sairauksista. Huh huh. Oli siinä pienellä tytöllä ihmettelemistä ja kammoksumista. Joka kerta, kun jonkin kirjoista otin käteeni, ja aloin sitä selata, tunsin, kuinka minulla olivat kaikki mahdolliset oireet ja sairastin jotain vakavaa sairautta. Entä ne kirjan kuvat? Vertasin ihokuvia omaan ihooni ja aina löysin jonkin merkin jostain kamaluudesta. Hammaskalustokuvia en edes iljennyt katsella. Tunsin vain, kuinka omat hampaanikin ehkä aivan kohtapuoliin tippuisivat suusta.

Ensimmäinen ulkomaanmatkani, joka on jäänyt elävästi mieleeni, on Tukholman risteily ystäväni ja ystäväni äidin kanssa. Olimme ystäväni kanssa ehkä viidesluokkalaisia. Ystäväni opetti minua, kuinka pitää sanoa jag förstår inte, jos joku ruotsinkielinen meitä puhuttelee. Vanhempani olivat olleet hieman risteilyä vastaan, mutta tarpeeksi kun kinuaa, niin tahtonsa läpi saa. Vanhempani olivat antaneet minulle matkarahaa, jonka pyysivät pitämään itselläni, jos jotain sattuisi. Lisäksi olivat antaneet rahaa ystäväni äidille. Jostain syystä annoin kuitenkin kaikki rahani ystäväni äidille. Meillä ei ollut hyttiä, koska siihen aikaan risteiltiin paljon ilman hyttiä. Nukuimme kansipaikkamatkustajille varatussa tilassa. Muistan, että yö oli rauhaton, mutta kai sitä jotain tuli nukuttua kuitenkin. Aamulla aloimme lähestyä Tukholmaa ja tarkoituksena oli mennä aamiaiselle. Ystäväni äiti alkoi kaivaa käsilaukkuaan. Lompakkoa ei löytynyt mistään. Ei siis mistään. Tutkimme penkkien välit ja kaikki, mutta ei. Lompakko oli ja pysyi poissa. Se oli varastettu. Ilmeisesti joku lainasi tai antoi meille rahaa niin, että pärjäsimme jollain tavoin, mutta voitte kuvitella, kuinka surkea ulkomaanmatkasta lopulta tuli.



Ensimmäinen äänilevyni oli muistaakseni jokin 80-luvun kotimainen kokoelmalevy. En oikeasti muista, vaikka minulla jossain vaiheessa äänilevyjä vino pino olikin.

Ensimmäinen lentoni on ehkä tapahtunut ennen tätä, mutta tämän muistan. Voitin 18-vuotiaana Bulgarian matkan. Lähdin äitini kanssa lomamatkalle kohti Bulgarian kultahietikkoa. Isäni vei meidät lentokentälle. Hän oli jäänyt lentokentän kahvioon katselemaan lähtöämme ja ajatellut mielessään, että Luojaa saa kiittää, jos reissulta palaamme. Lentokone oli hänen mielestään järkyttävän näköinen. Äitini ja minä emme sellaista ajatelleet. Sitä vain hieman kummeksuin, että lentokoneessa tupakointipaikat olivat kätevästi käytävän toisella puolella. Verhoa sai hieman vedettyä eteen suojaksi, mutta ihan oikeasti tupakansavu leijui harmaana koko lentokoneen sisätiloissa.

Ensimmäinen kirjeenvaihtotoverini oli saman ikäinen tyttö kuin minä. Muistelen, että tyttö olisi asunut Pälkäneellä, mutta muistikuva voi olla aivan väärä. Kirjoittelimme säännöllisesti, kunnes tyttö yhdessä kirjeessä kertoi, että kirjoittelu täytyy lopettaa, koska hän ei enää ennätä kirjoitella. Nätisti teki, kun asian ilmoitti, eikä jättänyt viimeistä kirjettä kirjoittamatta.

Ensimmäinen työpaikkani oli Tuusulan kunnalla kesätyöntekijänä. Olin ystäväni kanssa puisto-osastolla töissä ja tehtäviimme kuului kitkeminen, kitkeminen ja kitkeminen. Joskus saimme myös leikata nurmikkoa, kun muu porukka oli lomalla tai lopettanut kesätyöt. Ensimmäisenä työpäivänä hieroimme toistemme selkiin kahden suojakertoimen aurinkoöljyä. Me vaaleaihoiset nuoret tytöt kärvensimme myös selkämme. Ensimmäinen kerta muuten sekin, kun rakoille asti poltin ihoni.



Ensimmäinen ihastukseni oli ala-asteella eka- tai tokaluokkalaisena, vaikka lastentarhassa olikin eräs poika, joka lyöttäytyi aina jonkun tytön seuraan. Parivaljakkoa eivät saaneet muut lähestyä. Muistan, kuinka tytöt (jo sen ikäisinä!) marssivat jonossa pojan ja tytön ohi ja tekivät pilkkaa. Itsekin vietin kyseisen pojan kanssa yhden päivän, kunnes kaksi pojanviikaria (!) tuli hakemaan minut omiin leikkeihinsä. Mutta tämä lastentarhan yksinäinen poika ei kuitenkaan ikinä ollut ihastukseni.

Ensimmäinen kannanottoni on se, jota en edes muista, koska kannanottoja voi olla niin monenlaisia.

Ensimmäinen paitapukuni on edelleen ostamatta.

Ensimmäinen asuntoni oli pieni, mutta viihtyisä kaksio. Ei kuitenkaan oma, mutta ensimmäinen asuntoni kuitenkin, johon muutin, kun vanhempieni luota lähdin.

Huh, tästä listasta tulikin pitkä. Kiitos, jos jaksoit tänne asti lukea. Ja jos kuvat ovat jotenkin ihmeellisesti, niin niitä oli tällä kertaa hieman vaikea saada tänne. 😊



Kirsi Kunnas: Kaunis hallayö

Runohaaste on ollut tuuliajolla aivan liian pitkään. Eikö kesällä muka tarvitsekaan lukea runoja? Aivan kuin olisin muka lukenut niitä aiemmin ylettömästi. Oikeastihan sain runokipinän Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martinilta, joka haasteen heitti. Nyt on vain tullut tauko runoihin, mutta ehkä otan yhden runokirjan tulevalle lukumaratonille. Kirsi Kunnaksen Kaunis hallayö (WSOY, 1984) on ollut jo aivan liian pitkään lainassa kirjastosta. Olen vain uusinut lainan, koska en ole saanut postausta tehtyä. Olen huono ihminen. Yritän parantaa tapani.

Kaunis hallayö on jaettu kuuteen osaan. Valossa pimeässä -osio sisältää rakkaudentäyteisiä runoja poissaolevasta rakkaasta, jotka on kuvattu luonnonkauneuden kautta. Muutoksia -otsikon alle kätkeytyy runoja erilaisista muutoksista. Heinäteko kääntyy yhtäkkiä syksyyn, levottomuus ja kiire muuttuu hiljaisuudeksi. Löytyy myös runoja, joissa elämän pienet hetket saavat ison merkityksen. On myös siirtymiä, jotka muuttavat kaiken.

Kirsi Kunnaksen runot ovat todella kauniita ja herkkiä. Runoissa on jonkinlaista unenomaisuutta ja taianomaisuutta. Pidän myös siitä, kuinka runoissa on luonto läsnä, ja kuinka Kunnas on kiteyttänyt jonkin ison asian kauniiseen luonnonihmeeseen. Valo ja pimeys ovat monessa runossa mukana. Vaikka runoissa on melankolisuutta, on niissä jotain hyvin paljon lohtua antavaa. Kirjassa oleva otsikointi ohjaa lukijan mukavalla ja pehmeällä tavalla hakemaan runoa, joka sopii lukijan mielialaan.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana tulin ihailleeksi kirjan kantta. Kannen kuvituksen tai päällyksen käsiala on Seppo Syrjän. Oli aivan pakko googlettaa, onko Seppo Syrjällä jotain tekemistä Kunnaksen kanssa. Kyllä. Kirsi Kunnaksen puolison Jaakko Syrjän veli on Seppo Syrjä. Täytyy kyllä sanoa, että taiteellinen suku kaiken kaikkiaan. Eppu Normaalin tarinanhan kaikki tietävät entuudestaan, joten sitä en sen kummemmin edes avaa.

Kirsi Kunnaksen Kauniista hallayöstä tulee levollinen ja rauhallinen olo. Suosittelen runokokoelmaa luettavaksi kiireen keskellä. Hetken pysähdys ja lukija saa aivan uusia ja kauniita ajatuksia mietittäväksi. Kirja sopisi hyvin ainakin minun työpöydälleni arjen pysäyttäjäksi.

Vadelmapensaassa nukkuva tuuli
heräsi ja kuin siili sihisten
tai käärme kihisten
äkkiä luikerteli pakoon.
                                    Minkä
paratiisin marjoja
se vartioi?
                    kuin rosvoileva lintu
sydämeni vieläkin, säikähtänyt.

Lainattu Kirsi Kunnaksen runokokoelmasta Kaunis hallayö.

Kauniilla hallayöllä osallistun Reader, why did I marry him? -blogin runohaasteeseen. Runoja kirjassa on yhteensä 55.






9.8.2017

Rakkaudesta vapauteen

Kesäloma on siitä mukavaa aikaa, että voi tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa, jos ei ole aikatauluttanut lomaansa millään tavoin. Keravan Taidemuseo Sinkassa on pitänyt käydä katsomassa erinäisiä näyttelyitä, mutta aina on muka ollut niin kiire, ettei ole tuntia ehtinyt repäistä itselleen ja taiteelle. Nyt tein kuitenkin niin, että marssin tiistaina Sinkkaan, koska Sinkassa oli avautunut viime viikolla graffititaiteen näyttely Rakkaudesta vapauteen.

© Round: Bad Hair Day 2 (2017)

Graffitit ovat mielenkiintoisia mielipiteiden jakajia. Toiset pitävät graffiteja rumina ja epäsiisteinä merkkeinä katukuvassa, mutta osa näkee graffitit selkeästi taiteellisina töinä. Suomeen graffitit tulivat 1980-luvulla breakdancen mukana. Itse en alun perin pitänyt graffiteista. En pitänyt siitä, kuinka rakennusten julkisivuja, betonisia rakenteita tai junia töhrittiin tageilla. En vain nähnyt siinä mitään järkeä. Siinä vaiheessa, kun näin ensimmäisen selkeästi taiteellisen graffitin, ajattelin, että wau, tuossa on ideaa. Graffitin syntyhistoria alkaakin selkeästi pelkistetyistä merkinnöistä, joista vähitellen kasvoi omaleimaisia kirjasinmerkkejä. Tästä graffitit ovat kehittyneet vuosien saatossa mitä monimuotoisimmiksi teoksiksi. Sinkan näyttelyssä graffitin historiasta saakin kunnon kattauksen.

© Masters: Masters (2017)


Itse en ole tietenkään ikinä maalannut graffiteja. Ei ole taitoa, eikä ole ollut minkäänlaista intohimoa tällaiseen. Rakkaudesta vapauteen -näyttelyssä on mahdollisuus kokeilla omia graffitin tekotaitojaan virtuaalisesti. En kokeillut, koska oli jonoa, mutta olisihan se tietysti ollut kiva kokeilla. Luulen kyllä, että lopputulos olisi ollut täydellinen sekasorto. Olenkin aina ihmetellyt, kuinka graffitien tekijät onnistuvat luomaan loistavia lopputuloksia. Miten kummassa spraymaalilla voi saada aikaiseksi sellaisia teoksia kuin olen nähnyt?

© Jani Tolin: Self Portrait (2005)

Pidin näyttelyn teoksista valtavan paljon. Väriä, muotoja, sarjakuvamaisuutta sekä paljon muuta. Täytyy myös myöntää, että näyttelyssä on teoksia, joita voisi ihailla kotiseinilläkin. Etenkin, jos olisi isot tilat. Ja ihan oikeasti näitä teoksia katsoi mielellään. On joskus tullut käytyä sellaisissakin näyttelyissä, joiden kiertäminen on ollut varsinaista pakkopullaa.

© Claudia ”MadC” Walde: Fragments 15072017 (2017)

Yksi näyttelyn taiteilijoista on saksalainen Claudia ”MadC” Walde, joka on toteuttanut Sinkan ulkoseinille kaksi valtavan kokoista teosta. Hätkähdyttävän kokoiset teokset peittävät Sinkan ulkoseinistä 200 neliön kokoiset alueet. Itse asiassa MadC:n luomat teokset Sinkan ulkoseinillä olivat osasyy siihen, miksi halusin graffitinäyttelyn nähdä. Teokset ovat todellisia katseenvangitsijoita, ja mikä parasta, teokset jäävät seinille pysyviksi.

© Jouni ”Psyke” Väänänen: The Struggle Continues (2017)

Rakkaudesta vapauteen -näyttelyn on koonnut keravalainen Jouni ”Psyke” Väänänen, joka on keravalaisille tuttu entuudestaan esimerkiksi Purkutaide-projekteistaan. Purkutaide-projekteissa Väänänen on ollut esimerkiksi organisoimassa lupia, joilla graffititaiteilijat ovat saaneet vapaat kädet kuvittaa rakennuksia, jotka ovat tulleet tiensä päähän. Keravalla esimerkiksi sai ihailla viime syksynä toinen toistaan upeampia graffiteja purettavien rakennusten seinillä. Väänänen on ainakin Keravalla ollut tuomassa positiivista asennetta graffiteja kohtaan. Eipä ole ihmekään, että mies vastaa nykyään kaupunkitaiteesta Keravan kaupungilla. Jotenkin minulla on myös sellainen muistikuva, että Väänänen olisi kosinut tyttöystäväänsä graffitin avulla. Aivan taatusti sellainen kosinta, jonka harva nainen kokee. Kerrassaan uniikki. 

Mitä itse pidät graffiteista? Roskaa vai taidetta? Menisitkö käymään tällaisessa näyttelyssä? Itse näyttelyä suosittelen katsottavaksi. Pääsylipun hintakaan ei ole päätä huimaava.